Pilkon munakoisoa keittiössä ja sekoitan valkosipulia oliiviöljyyn. Laita ainakin viisi kynttä. Portugalissa kaikkeen, siis aivan kaikkeen laitetaan aina valkosipulia ja korianteria. Kukaan ei ikinä sano: älä laita noin paljon, mulla on menoa tänään.

On olemassa ruokalaji, joka on juurikin valkosipulikorianteriöljyssä lilluvaa leipää, päällä kalasiivu ja uppomuna. Näyttää lähinnä ruuanlaiton jälkeiseltä biojäteastialta, mutta maistuu ihanalta. Syön sellaisen kalaravintolassa, jossain pikkukylässä jonne ajamme pilkkopimeässä, pitkin mutkittelevia katuja.

Minulla on vain epämääräinen käsitys siitä, missä olemme kartalla. Roadtrip, vihdoinkin, ajattelen vain kun pakkaan laukkuni sunnuntaina ja annan auton avonaisesta ikkunasta tulevan tuulen pilata kampaukseni. Pakkaan tällä kertaa mukaan sekä kuivashampoon että takin. Etelä-Portugalissa on hiostavan kuumat päivät, mutta viileät yöt, olen oppinut.

Kuukausi sitten en tuntenut näistä ihmisistä ketään ja nyt vietämme vajaan viikon yhdessä talossa, keskellä metsää. Loikoilemme päivät rannalla, illalla grillaamme pihassa kalaa ja perunoita. Jos kaupasta unohtaa sitruunan, sellaisen voi hakea pihapuusta. Viiniä on valkoista, vihreää ja punaista. Juon kahta jälkimmäistä ja syön aamupalaksi suklaakeksejä enkä koske kahvimaitoon, jota täällä pidetään aamupalapöydässä ihan tuosta vaan neljä tuntia auringonpaisteessa.

Omasta kala-annoksestani tosin syötän puolet kissalle, joka saapuu kellontarkasti aina illallisaikaan talon nurkalle. Aamuisin taas kuuluu koirien haukuntaa, lehmien kellojen kilkatusta ja satunnainen ammuu.

Talossa ei ole wifiä ja lähimpään ruokakauppaan on kuutisen kilometriä. Yksi päivä suklaanhimoissa taitamme matkan kävellen. Näen käärmeen, lehmiä, vaaleanruskean hevosen sekä aasin, jolle haluan saman tien ostaa hyönteiskarkoitesuihketta, koska sen päässä on kaksikymmentä kärpästä. Opin mitä pomegrantti ja viikuna ovat portugaliksi ja että ne ovat nyt kypsiä, korkean maissipellon antimet taas ei. Näen myös metsässä seksiä harrastavan pariskunnan, mutta olinkin jo opettanut seurueelleni seksihelle –termin.

Oh yes, it´s the sex weather, he muistavat.

Viimeisenä yönä olen kipeä. Istun yksin pimeällä terassilla, katselen kuuta joka on jotenkin epätodellisen matalalla ja mietin

miten kummallista on se, että elämänsä voi muuttaa aivan täysin.

En asu enää Helsingissä, en aja joka arkipäivä metrolla työpaikalleni, en käy tiistaisin salilla ja perjantaisin afterworkilla. Juuri tällä hetkellä en ole mitään: en töissä, en vielä opiskelija, en työtön eikä kai näin pitkää ajanjaksoa voi enää lomaksikaan kutsua.

Kun otan loppuviikosta taksin bussiasemalta kotiin, en muista enää asuntoni numeroa.

Enkä oikeastaan sitä, millainen ihminen olin vielä kolme kuukautta sitten.

—–

Spent 5 days in the south of Portugal, Odeceixe. It was so beautiful.