Vuoden ensimmäisinä päivinä ahdistaa.
Voi helvetti että ahdistaakin, mutta sitten tajuan myös sen että minua ahdistaa aina, ihan saakelin aina tammikuussa, riippumatta siitä missä olen.

Vihaan tammikuuta vuodesta toiseen niin paljon että se vie kaiken energiani. Eräänä iltana olen aivan kuolemanväsynyt yhdeksältä illalla, mikä ei ole minulle ollenkaan tavallista. Olen varmasti kuolemassa, ajattelen dramaattisesti. Sitten tajuan kävelleeni samana päivänä kaksitoista kilometriä, ehkäpä voisi väsyttää ihan vaan siksi? 

Tai siis myös siksi että vihaan tätä alkuvuoden ekaa kuukautta. Mutta kai kaikilla on yksi inhokkikuu, sellainen jolloin vaan valmiiksi jo ärsyttää kaikki?

Vihaan tammikuuta, mutta viidentenä päivänä tajuan että tässähän on ollut pelkkää auringonpaistetta. Olen kävellyt joka päivä ulkona aurinkolasit päässä. Mitä sinä nainen niin kovasti vihaat?

Muistan ikuisesti Suomesta tammikuun, sen kun on jo aivan kypsä talveen. Ja oikeasti se talvi on vasta alkamassa. Nyt tammikuun neljäntenä päivänä linnut laulavat ja ajattelen että ilma tuoksuu jotenkin keväiseltä. 

Vihaan silti vähän kaikkea. 

Sitä että sain hirveän draaman aikaan sillä että päätin eräänä iltana olla suunnitelmia tekemätön portugalilainen, vaikka yleensä olen suunnitelmansa pitävä suomalainen joka on aina puhelimensa tavoitettavissa.

Vihaan draamaa. Voi että kuinka vihaankaan draamaa. Ottaisin joskus mielummin vaikka avokämmenen kasvoilleni kun ne hirveän pitkät viestiketjut joissa sitä draamaa puidaan. 

Vihaan jääkylmiä aamuja lämmittämättömässä asunnossa, jolloin juon vahingossa seitsemän litraa liian kuumaa teetä. 

Vihaan sitä sunnuntaiperinnettäni jossa tiedän jo toista kahvia ostaessani että saan hirvittävät kofeiiniöverit, pyörryttää, oksettaa enkä saa unta kun joskus kolmelta ja sanon silti iloisesti could I have another coffee, please. (Tai millä kielellä nyt satunkaan sinä sunnuntaina puhumaan). 

Vihaan sitä kummallista olotilaa jonka joulunpyhät saavat aikaan, kun voi olla viikkokaupalla vellomassa sellaisessa öö teen huomenna vähän töitä tai ehkä en teekkään ja sitten ei saa aikaiseksi helvetti soikoon yhtään mitään moneen viikkoon kun on tipahtanut ihan täysin kaikesta normaalielämän tehokkuudesta (vai kävikö minulle oikeastaan tämä jo vuonna 2015, ei niinkään nyt jouluna). 

Vihaan sitä että lähikaupassa ei ole koskaan sitä mitä haluan ostaa. Ei lohifileitä niinä päivinä kun tekee mieli uunilohta tai sitten aina avokadot lopussa silloin kun haluan tehdä niistä salaattia ja aina mitä pidempi jono asiakkaita, loogisesti sitä vähemmän kassoja auki. Henkilökuntaa kyllä riittää, silloinhan kun on hirveä ruuhka-aika ja kymmenien ihmisten jonot, silloin kannattaa juuri olla pyyhkimässä viinihyllyltä pölyjä tai asettelemassa mausteita uudelleen. Olen varma että todennäköisin kuolinsyyni tässä maassa tulee olemaan se, että joskus vielä päästäni katkeaa verisuoni kaupassa käymisen hitauden vuoksi. 

Tai ehkä vaan yleisesti se että olen niin kova vihaamaan asioita.

Yritin etsiä vertaistukena tähän myös ystäväni Tiian blogista postausta jossa hän kertoo myös vihaavansa tammikuuta, mutta koska tammikuussa ei mikään toimi, en löytänyt sitä.

Vetäydyn peiton alle odottelemaan helmikuuta. Mikä siellä puolella ruutua ärsyttää just nyt?