#Rakkauspuhetta

 

img_7196.jpg

 

Olen ihminen, jolle tunteista puhuminen on ihan saakelin vaikeaa.

Olen menettänyt ihania miehiä ja naisia elämästäni, koska en ole pystynyt sanomaan tiettyjä asioita. Tiedostan tämän ja yritän jatkuvasti tulla asiassa paremmaksi. Avautuminen nimittäin kannattaa, aika usein.

Se on yksi pääsyy sille, miksi kirjoitan tätä blogiakin. Avautuminen.

Minä olen tätä mieltä, tuuttaan tämän mielipiteen tai tajunnanvirtatekstin nyt tuonne nettiin, jossa sitä lukee suurimmaksi osaksi aivan vieraat ihmiset. Tarkemmin ajateltuna se on todella rohkeaa (ja vähän pelottavaa).

Tämä blogi on minulle tärkeä ja tärkeintä tässä on se vuoropuhelu, jota käyn lukijoiden kanssa. Olen kuullut heiltä, että olen rohkea ja minun kanssa olisi varmasti kiva hengailla. Heti kun muutin Lissaboniin ja aloin kirjoittaa enemmän henkilökohtaisia ajatuksia, aloin saada enemmän lukijoita ja kommentteja.

 

CKUM4718.jpg

 

No oon nyt varmaan kiinnostava siks kun tein ison elämänmuutoksen, ajattelin.

Sitten sain tämän kommentin:

Rakastan blogiasi. En siksi, että blogistasi olisi tullut entistä kiinnostavampi ja sinusta rohkeampi muuttaessasi toiseen maahan. Rakastin blogiasi yhtä paljon, kun asuit Helsingissä ja kirjoitit pienistä, tärkeistä, hassuista ja ajatuksia herättävistä asioista arjesta. Rakastan blogiasi yhä, sillä (missä oletkin) teet kiinnostavia huomioita tarkailemalla ympäristöä ja asettamalla itsesi alttiiksi, jopa tylsyydelle, mukavuudenhalulle ja epätäydellisyydelle. Lisäksi osaat tuoda ajatuksesi esiin rehellisesti ja liikaa yrittämättä: vähän niinkuin toteamalla ja samalla hieman oivaltaen. Rakastan blogiasi, koska se on lohdullinen ja usein ajattelen tekstejäsi luettuani ”kyllä, juuri tuollaista on elämä”.

 

Muistan sen ikuisesti. 

 

—-

 

Sometimes writing a blog seems really weird and stupid, like having a monolog that no one really cares about. But then you get a comment that makes it worth it. 

 

 

Kommentit (14)
  1. Oon ihan samaa mieltä tuon kommentoijan kanssa. Ja muistutan sua taas siitä kirjan kirjoittamisesta 🙂

    Ja sit rupesin miettimään tuota tunteista puhumista ja oli pakko aiheesta kirjoittaa:

    https://helmikekkonen.com/2017/02/22/tunnepuhetta/

     

    1. Kiitos <3

      Mä kirjotan eka mun gradun, sit kirjan (ohoh). Nyt meen lukeen ton sun tekstin 🙂

  2. Ehkä kuusi kuukautta sitten otin kuvan tuosta samasta seinästä. Vähämpä silloin tiesin miten kaikki tulisi muuttumaan ja kuinka tässä vaiheessa puntaroisin onko Lissabon sittenkin minulle se tuleva koti. Minäkin seurasin jo paljon ennen kuin muutit toiseen maahan ja blogisi oli silloinkin kiinnpstava. Mutta niinkuin kirjoititkin niin ehkä viime aikoina on ollut enemmän henkilökohtaisia asioita ja niihin kommentoiminen tuntuu tärkeämmältä kuin vaikka nyt tuohon Riffle co. kenkäjuttuun joka sekin oli minusta kiva ja inspiroiva. Se ei vain ylitä kommentointikynnystä niin usein (netti on niin pullollaan sellaista iinspiraatiota että kaikkeen ei voi jäädä jumiin). Kun kirjoittaja avaa itsestään jotain niin ainakin minulle tulee olo että haluan vastata, koska jokin asia oli niin kivasti/ajatuksia herättävästä/ koskettavasti kirjoitettu.  

     

    Tykkään myös aina, kun blogin kommenttiboksissa on hyvää keskustelua. Julian kommentti tuolla ylempänä oli hyvin muotoiltu, siltä se minusta parhaimmillaan lukijanakin tuntuu, kommenteista saa monesti tekstin lisäksi uusia ajatuskulmia. Kiitos siis Saara ja kiitos myös kaikki kommentoijat 🙂

    1. Kiitos, tää oli hienosti sanottu. Mulla on ihan sama, kommentoin aika harvoin blogeihin, mut silloin kun joku avaa ja antaa itsestään, tekee usein mieli kommentoida, ihan vaan siksi että itsekin tietää että niihin avautumispostauksiin eniten just haluaa kommentteja. Kiitos kun luet ja kommentoit 🙂

       

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *