Seksiä ja selluliittia

 

Oli sellainen kesä, jonka aikana tunsin itseni aika kivannäköiseksi.

Deittailin komeaa miestä, joka muisti aina kehua minua kauniiksi. Sitähän se usein on, haluaa vain kuulla jotain kaunista, vaikkei se nyt olisi ihan tottakaan niinä päivinä kun herää jonkun toisen sängystä, eikä ole pakannut mukaan edes hammasharjaa, saati sitten meikkejä. Mutta oikeastaan mietin usein sellaisina rentoina aamuina kun on ensin valvonut neljään ja sitten nukkunut puoleenpäivään, että näytänpä kivan rentoutuneelta.

Sinä kesänä asuin myös maailman pienimmässä asunnossa. Minulla oli yksi peili, se oli vessassa, enkä nähnyt siitä kuin naamani. 

Sinä kesänä aloin yhtäkkiä käyttää farkkusortseja. Käytin niitä ensin vain lähipuistossa kahvilla käydessäni. Sitten kerran kaupungilla. Sitten yhä useammin. Sitä ennen kun en ollut käyttänyt sortseja juurikaan missään muualla kuin rantalomalla ja silloinkin tasan vaan rannalla. Ihan vaan siksi, että minulla on selluliittia.

Olen siis epäonnistunut ihmisenä. 

 

22555858_10100961087240332_887779077_o.jpg

 

Eräänä lokakuisena hellepäivänä, pitkän kesän jälkeen, satuin näkemään itseni kokovartalopeilistä kaupungilla. Herra varjele, mun etureisissä oleva selluliitti (johon ei auta muuten yhtään mikään) näkyy tässä asussa. Ensin teki mieli kävellä lähimpään vaatekauppaan ja ostaa jotain muuta päällepantavaa. Sitten mieleeni tuli ajatus: Kuinka monen ihmisen etureisiä itse katselen kävellessäni? Ja miksi minua pitäisi kiinnostaa se, onko reisissäni muhkuroita? Tai se, että huomaako joku ne?

Tuosta loppukesästä on nyt yli vuosi. Käytin sortseja tänäkin kesänä. Kävelin bikineissä rantakahvilaan. En käyttänyt biitsipäiviä kadehtimalla ystävieni sileitä reisiä. En miettinyt sitä hemmetin selluliittiä kovinkaan paljon. 

Päätin ettei juurikaan kiinnosta.

Hetki sitten harrastin suunnittelematonta seksiä erään miehen kanssa ekan kerran. Sori, hitto en oo sheivannut koska en ollut suunnitellut tätä, meinasin tulla ulos suustani miehen riisuessa hamettani. Yhtäkkiä en sanonutkaan sitä. Get naked and come here, sanoin.

Ei minun tarvitse olla täydellinen, aina ja joka hetki. Karvaton, muhkuraton, aina kauniina ja parhaimmillani.

Ei kenenkään tarvitse.

Se kun ei ole mikään hemmetin oikotie onneen. 

 

22643216_10100961087275262_1441487698_o.jpg

 

Lomalla Azoreilla päätin olla välittämättä ulkonäöstäni ollenkaan ja vaeltelin bikineissä, tukka märkänä ja takki päällä kuumasta lähteestä toiseen. Ja kun ns. täydellisen vartalon omaava ystäväni halusi ottaa kuvia, en edes miettinyt kieltäytymistä. Tai enään sitäkään, miten nopsasti selluliitin saisikaan sulatettua Photoshopissa. Ei kiinnosta.

 

—-

 

Trendi ja Lily haluavat kumota selluliittiin liittyvän stigman.
Siksi aloitamme #MuhkuraManifesti-kampanjan, jolla kannustamme kaikkia tulemaan selluliittikaapista.

 

—-

 

 

 

Kommentit (23)
  1. Eksyin tähän blogiin ensimmäistä kertaa, Lilyn Facebook-sivun kautta. Pakko oli tulla kommentoimaan, että yritin pitkään arvuutella kummalla kuvan tytöistä oli selluliittia ja kummalla täydellinen vartalo… (Bannerin kuvasta päättelin sitten että olet tuo vaaleahiuksinen). Kirjoituksen oli kai tarkoitus olla voimaannuttava, mutta päällimmäisenä itselleni iski ahdistus siitä, että jos tuon näköinen tyttö harmittelee reisiään, niin kuinka kamalat oma vartaloni sitten onkaan ja pitäisikö sitä nyt alkaa taas stressata vieläkin enemmän.

    1. Tämän Lilyn toimituksen lanseeraaman #muhkuramanifesti-kampanjan tarkoitus oli juurikin herättää se huomio, että selluliittia on lähes kaikilla, liittymättä siihen onko laiha, lihava vai normaalipainoinen eikä sille oikeastaan mahda juuri mitään. Pitäisi oppia ajattelemaan sitä normaalina osana naisen vartaloa eikä käyttää aikaa, energiaa ja rahaa siitä murehtimiseen. 

      Jokaisella taitaa olla kropassaan kohtia, joista ei erityisesti pidä. Jos kirjoitan avoimesti omistani, en ymmärrä miksi se saisi sut vihaamaan omaa vartaloasi enemmän? 

  2. Täydellisen kropan omaava ystävä…? Ihan samanlaisiltahan teidän kahden kropat kuvassa näyttävät 🙂

    1. Tässä onkin juuri se pointti: kun katsoo omaa bikinikuvaansa, näkee VAIN sen selluliitin.  Itseään kohtaan on niin ankara eikä osaa katsoa kokonaisuutta, vaikka sitä että omassa kropassaan on paljon ihania ja kauniita asioita, ei vain selluliittia. Sitten kun katsoo ihanan ystävän kuvaa, ei ala erittelemään että jaa, sillä on tuota ja tuota vaan ajattelee lähinnä että ihana ja kaunis. Tyhmäähän se on, mutta omalla kohdallani homma ainakin menee lähinnä juuri näin. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *