Sweet nothingness

Yritin joskus olla ihminen, joka saa viikonloppuisin paljon aikaan.

Silloinen paras ystäväni heräsi aina reippaana kahdeksalta, vaikka olisimme olleet baarissa pilkkuun asti. Hän oli aina jo kymmeneltä brunssivalmiudessa ja itse taas katsoin kelloa usein ekan kerran siinä kahden maissa enkä välttämättä noussut vielä silloinkaan. Jossain vaiheessa yritin myös olla aamulenkki-ihminen. Heräsin lauantaisin aikaisin ja lähdin lenkille. Sitten tulin kotiin ja meninkin takaisin nukkumaan.

Tätä ei kyllä kestänyt kauaakaan.

n7.jpg

n3.jpg

Sittemmin olen luovuttanut. Lauantaipäivisin on kiva käydä kahvilla, kaupungilla ja lounaalla, mutta toisaalta, on myös kiva olla tekemättä yhtään mitään. Tätä nykyä saatan kuluttaa lauantaipäivät aamutakissa hengailuun, kolmen teepannullisen juomiseen, piirtelyyn. lehtien lukemiseen, kissojen silittelyyn ja ihan vaan kotona haahuiluun.

n2.jpg

n1.jpg

n4.jpg

n5.jpg

n6.jpg

Yksi asia on tosin mysteeri:

Miksi lauantaisin se, ettei ole mitään tekemistä ja voi vaan haahuilla kotona on oi niin ihanaa, mutta sitten sunnuntaisin sama aiheuttaa YHYYY, mun elämässä ei ole mitään sisältöä ja kaikki on kamalaa ja huomenna on jo taas maanantai -olotilan.

Sitä en ymmärrä.

—–

Muisikirjat Hay ja Playtype, kaikki Pinosta.

—–

On Saturdays I like to be totally useless.

Kommentit (6)
  1. Tää on tosiaan mysteeri, onneksi ei vaan mulle 🙂

     

     

  2. Samaistun tähän niin! Miten sama ”ei-minkään” tekeminen voikin aiheuttaa niin erilaisen olon eri päivinä? Ja miksi mun täytyy aina säännöllisesti tuntea huonoa omaatuntoa siitä ihanasta haahuilusta, joka on vain niin tarpeellista. En tajua. Mutta mahtava postaus.:)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *