Kehu, jonka muistan ikuisesti (+ pieni haaste)
Oli keväinen perjantai-ilta vuonna 1994. Lainasin äidin kivipestyjä farkkuja ja kiharsin hiuksiani kiharruspatukoilla (juuri niillä oudoilla ysäripatukoilla, joissa oli pastelliväriset päät). Kävelin ystäväni luo, joka asui ihan lähellä. Hän odotti ulko-ovella kun laskeuduin rappuja pitkin yläpihalta. Näytät ihan Brookelta, ystäväni henkäisi. Muistan sen ikuisesti. Se oli ihanaa. Samalla lailla muistan monet muutkin kohteliaisuudet vuosien varrelta. […]