Tammikuun suosikit

 

Tammikuu meni nyt vähän näin: olin puolitoista viikkoa Suomessa, sitten viikon Lissabonissa ja sitten kaksi viikkoa koronassa…mutta siitä huolimatta: tässä kuukauden suosikkiasiat:

 

 

Piirtämisestä innostuminen
Olin miettinyt ipadin ja siihen piirto-ohjelma Procreaten hankintaa jo pari vuotta, mutta vasta kun graafikkoystävä sanoi painavat sanat: se kapistus pelasti mut hermoromahdukselta ekan lockdownin aikaan, marssin loppuvuodesta ostamaan samanlaisen, koska osasin ennakoida että alkuvuodesta ollaan taas istumassa kotona. Ja niinhän siinä kävikin. Liika kotona oleminen saa mut tosi levottomaksi ja yleensä se menee siihen että klikkailen HBO:n ja Netflixin väliä, katson alkutekstejä elokuvista, sitten luen uutisia, blogia ja samaan aikaan selaan instagramia ja sitten aivoissa tuntuu oudolta. Nyt olen usein iltaisin piirtänyt tuntikausia ipadilla ja olo on… no vähän enemmän zen. Aloin lockdownin alussa piirtää nopeita muotokuvia ihmisistä ja postailla niitä instagramiin. Se oli tosi kivaa ajanvietettä. Nyt on taas sen verran töitä etten tiedä kuinka aikaa jää, mutta pitänee pitää piirustusharrastus sellaisena että joka ilta piirtäisi vaikka edes puoli tuntia.

Palashampoo, taas kerran
Olen venkoillut tavallisten shampoiden, luonnonkosmetiikan shampoiden ja palashampoiden välillä vuosikausia. Mutta voi luoja, musta tuntuu että mun hiukset vaihtavat rakennettaan vuodenajasta riippuen. Ja samaa tuntuu tekevät lissabonilainen vesijohtovesi. Hiukseni ovat vuodenajasta riippuen joko tosi hyvinvoivat (kesä) tai sitten ihan hirveät (muut vuodenajat). En ole päässyt kampaajalle sitten syyskuun ja pari viikkoa sitten teki mieli repiä hiukset irti päästä, ne olivat rasvaiset ja kuivat samaan aikaan. Kaapin perältä löytyi joskus ostamani Nurmen palashampoo ja koska tiesin istuvani yksin kotona seuraavat viikot, päätin alkaa taas totuttaa hiuksia kemikaalittomaan puhdistukseen. Nyt ollaan siinä vaiheessa että hiukset ovat vielä vähän lähmäiset pesun jälkeen, mutta päänahka on jo hyvässä kunnossa eikä rasvoitu yhtään niin nopeasti. Ehkä tällä kertaa jään palashampoon käyttäjäksi, mutta mistäs sitä tietää 😀

Ulkokahvit
Ulkona juotu kahvikupillinen on yksi mun elämän tärkeimmistä päivittäisistä rutiineista. Ehdin tehdä tätä Lissaboniin palattuani noin viikon, kunnes lockdown kielsi jopa take away -kahvit ja sitten sairastuinkin itse koronaan. Kotona tehty kahvi ei ikinä niin hyvää kun jonkun muun keittämä ja auringossa ulkona nautittu, mutta halleluja se kerta kun koronan jälkeen HAISTOIN ensi kertaa kahvin! Maku on edelleen laimea, mutta eiköhän se sieltä tule takaisin sekin.
Tämä puistonpenkkikahvikuva oli historiallinen: lähetin ystävälle sen saatesanoin kyllä me lockdown kestetään kun vielä tää on sallittua ja seuraavana päivänä tuli tieto että nyt loppuu myös kahvittelut.

 

 

Pretend it´s a city
RAKASTIN tätä sarjaa! Fran Lebowitz kertoo millaista on asua New Yorkissa ja mikä kaikki häntä maailmassa ärsyttää. Ja niitähän asioita riittää. Tämän dokkarin jälkeen olen alkanut mumista keskellä katua seisoville ihmisille ja niille jotka kulkevat tajuamatta että maailmassa on muitakin ihmisiä: PRETEND IT´S A CITY, dammit!

Sarjasta nauttiakseen ei tarvitse tietää Fran Lebowitzista oikestaan mitään, mutta tämä tarina Franista on kiva lukea sarjan jälkeen. 

Aikuiset 2.kausi
Aikuiset-sarjan ykköskausi oli musta hyvä, mutta kakkonen silti niin paljon parempi ja jotenkin kovin tunteisiin vetoava. Sarjasta tulee samaan aikaan ihan hirveä ikävä kesäiseen Helsinkiin ja siihen kun oli parikymppinen, mutta toisaalta on kyllä ihanaa ettei enää ole 😀 Sarjan henkilöhahmot on mietitty tosi hyvin ja ironinen huumori puree ainakin muhun todella hyvin menemättä liian överiksi. Ainoa mikä mua häiritsi sarjassa alussa oli se, että päähenkilön poikaystävä ja paras ystävä olivat musta ihan liian samannäköisiä ja samantyylisiä. Olin välillä ihan hukassa että häh kumpi nyt olikaan kumpi.

Parempien aikojen biisi
Mulla on aina joku sellainen parempia aikoja odotellessa -biisi. Siis joku biisi jota kuuntelen tosi paljon kun asiat on huonosti ja sitten luon itselleni sellaista mielikuvaa että vielä joskus kaikki on ihanasti ja sitten kuulet tän saman biisin ja tajuat että sinne asti selvisit taas. Nyt se biisi on ihanan Masegon Mystery Lady, jota olen kuunnellut koko tammikuun miettien ensi kesää, jolloin ehkä saa jo istua auringonlaskun aikaan rantaravintolassa drinkeillä pitkän biitsipäivän jälkeen ja sitten tämä tulee kaiuttimista… AH!

Neulekampa
Yksi todellisen aikuisuuden merkki on se, että alkaa ostaa laadukkaita neuleita JA sitten huoltaa niitä. Itse olen kunnostautunut tässä vasta ihan viime vuosina, oikeastaan vasta kun osti taannoin Tokion reissulta niin ihanat pari neuletta että niitä on pakko säästellä ja huoltaa. Nyppyjenpoistajalla saan neuleisiin usein aikaan vaan reikiä, mutta tässä Kaikon neulekammalla* olen jaksanut jotenkin rauhallisemmin hoidella neuleita.

Heippa mustat silmänaluset
Kun vietin pitkän ajan kotona koronaeristyksissä, tietysti meikkaamatta ja samassa villapaidassa koko ajan, mietin hieman myös sitä päivittäisen meikkaamisen tarvetta. Viime kevään lockdownissa kävin joka päivä ulkona, eli laitoin edes vähän meikkiä: yleensä valokynää silmien alle ja huulipunaa. Nyt monena aamuna mietin tuota silmänalusasiaa, ei ne kun kamalan tummilta näytä ilman mitään meikkiäkään, eli ehkä voisin olla useamminkin ihan au naturel. Mulla on ollut nyt kuukauden ajan testissä Evolven Hyaluronihappo Eye Complex silmänympärysseerumi* ja ehkä tämä on osaltaan myös parantanut tuota silmänympärysihon väriä. En ole ihan varma mitä tuotteen sisältämä Tuberoosa kukan kantasolu ihan oikeasti tarkoittaa, mutta sen luvataan auttavan juurikin tummiin silmänalusiin. Plussaa myös tuotteen kätevästi roll on -päästä, musta on aina jotenkin ällöä lähmiä sormin tosi lähelle silmää, vaikka nykyisin käsiä pestäänkin ihan koko ajan.
Käsienpesu on kyllä nyt niin jumittunut ikuisiksi ajoiksi joka ikiseen hetkeen, että joka ikinen kerta kun nykyisin leffoissa näkee ihmisiä jotka vaan tulevat kotiin ja istuvat sohvalle, tekee mieli kiljua äitini tapaan: NYT PESEMÄÄN KÄDET!!!!

 

 

*saatu blogin kautta. Kiitos!

Kommentit (6)
  1. Eikö sinua sitten ärsytä iPadin (tai muiden tablettien) tuntuma kynän osuessa näyttöön, kun piirtää? Tai siis oikeastaan tuntuman puute, verrattaessa paperiin.

    Itse käytän vain Wacomia, ihan sitä perinteistä Intuos-mallia, ja silläkään en ole jaksanut opetella varsinaisesti piirtämään tai maalaamaan. Cintiqiä olen kokeillut, ja siinä oli toki erinomainen tuntuma, parempi kuin Intuosissa ja todella paljon parempi kuin iPadissa, mutta tonni on aika suolainen hinta.

    1. Suosittelen iPadille näytölle Paperlike-kalvoa. Toimii siis suojakalvon tavoin, mutta pinta on karhea, semmoinen ”paperimainen”.

      1. Kiitos vinkistä 🙂

    2. Ei oikeastaan ärsytä ollenkaan, musta ipadilla ja apple penillä piirtäminen on paljon kivempaa kun tavalline kynä/pensseli ja paperi. Mutta kai nää on ihan tottumiskysymyksiä, kesti siihen hetken totutella. Musta wacomilla piirtäminen on itseasiassa aika ärsyttävää, koska tykkään piirtää eniten niin että istun jossain sohvalla ja padi on sylissä niinkuin paperilehtiö ois 🙂

  2. Mä niin samaistun tohon sun reaktioon leffoja katsellessa. Huomaan kritisoivani ihmisten käyttäytymistä leffoissa. Ei pestä käsiä, poskisuudelmia sinne tänne, kymmeniä ihmisiä lähekkäin kokkareilla jne.
    Pakko välillä muistuttaa itseään, että nää on vaan leffoja 🙂 Saa nähdä upotetaanko tulevaisuudessa leffoihinkin nämä ”uuden normaalin” käytöstavat.

    1. Joo, ihan samaa oon miettinyt 🙂 Ja että voiko itse enää ikinä tulla mistään kotiin ja olla vaan pesemättä käsiä eka 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *