Tarina lomaminästäni (nyt lehtipisteissä)

(Sori otsikosta. Vanha mainostoimistominäni otti vallan).

Näyttökuva 2016-03-22 kohteessa 23.38.02.png

Kirjoitin vähän yli vuosi sitten blogiin siitä, miten reissuissa matkaminä on ihan eri henkilö kuin tavallisessa elämässä paahtava arkiminä. Olin pohtinut asiaa jo vuosikausia ja se oli yksi suurimpia syitä siihen, miksi olen nyt siellä missä olen.

 Kirjoitin samasta aiheesta hetki sitten myös Demi -lehden huhtikuun numeroon ja se ilmestyi tällä viikolla. 

Kyseessä on juttusarja nimeltä Totuuden hetki, jossa joku kirjoittaja aina kertoo oivalluksesta, joka on muuttanut elämää. Kirjoittaja, kyllä vaan. Kirjoitin näköjään juuri lehtijutun!

Näyttökuva 2016-03-22 kohteessa 23.15.16.png

(No itseasiassa olen kirjoittanut samaiseen lehteen sisustusjuttuja jo viime vuoden lopulta lähtien, sillai vähän salaa). 

Demiä ja aika monia muitakin lehtiä voi nykyisin muuten lukea nerokkaasta Helsingin kirjastojen nettipalvelusta, jos ei pääse irtonumeroa ostamaan. 

—-

I wrote a story about holiday-me and everyday-me to the latest issue of Demi magazine. 

Kommentit (7)
  1. Mun on pakko kommentoida just nyt! Mä luulin, että toi Demin kansi on sun tekemä, noin niinku vitsinä tuohon otsikkoon liittyen. Toi ”huoleton asenne”, ”vahva ja ihana” ja LEO-juliste, ei voi olla oikea lehti. Mut kai se on.

    1. Hah, kyllä se on ihan aito ja oikea! Ja musta noi kansiotsikot on ihan huiput, vaikken ollutkaan niitä tekemässä 🙂

  2. Tää ei liity postaukseen ollenkaan, mutta Hese käyttää mainoksissaan jotain sun kaksoisolentoa. Tää kuvan esimerkki on latviasta, mutta yksi näistä mainoksista on mun työmatkalla ja joka kerta kun nään sen, oon että Visual Diaryn Saarahan se siinä! 😀

    [[{”fid”:”734049″,”view_mode”:”media_original”,”fields”:{”format”:”media_original”,”field_file_image_alt_text[und][0][value]”:””,”field_file_image_title_text[und][0][value]”:””},”type”:”media”,”attributes”:{”height”:”960″,”width”:”576″,”class”:”media-element file-media-original”},”link_text”:null}]]

    1. Hahahahahaaaaa! No ihan totta, näyttäähän se vähän multa 😀 Kiitos kun raportoit, en oo kuullutkaan tästä aiemmin 🙂

      1. Ja sama nainen mainostaa teleoperaattoria Saksassa! Kaksoisolento maailmalla!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *