These days

IMG_5062.JPG

On satanut paljon. Olen opetellut juomaan aamuteetä sängyssä.

Olen soittanut lähes vain yhtä levyä taukoamatta.

Olen yrittänyt selittää Suomen opintotukiasiaa portugaliksi. Mutta en osannut.

Olen ollut kamalan innoissani asioista. Muistellut jostain syystä lukion ykkösvuoden kevättä, jolloin kävelin pitkin tutuksi tulleita käytäviä ja tajusin että on ihana olla siellä.

On ihana olla täällä.

Olen miettinyt paljon 90-lukua ja sitä millainen minusta tuli. Ja miksi asiat menivät, kuten menivät.

Olen sekoittanut aamupuurooni suomalaista kardemummaa. Se on mustaa ja maistuu ihanalle. Täältä kun saa vain vihreää kardemummaa, joka on ihan eri.

Olen alkanut kaivata mustavalkoisia asioita. Kotiini, en elämääni muuten.

IMG_5063.JPG

Olen miettinyt paljon kieltä ja sen rakenteita ja sanoja.

Olen halunnut olla tosi paljon yksin. Tuntuu siltä että on paljon prosessoitavia asioita päässä. Sitten samaan aikaan olen kaivannut tyhjänpäiväisistä asioista puhumista viinilasien äärellä.

Olen suunnitellut paljon, toteuttanut aika vähän. Olen ollut vähän laiska ja armollinen itselleni. Ei koko ajan tarvitse tuottaa ja saada aikaan. Olen jättänyt vähän tykätyt instagram -kuvat sinne muiden sekaan. Ketä kiinnostaa. 

Olen ollut koulussa rennompi ja sosiaalisempi. Pysähtynyt koulumatkan varrella puoleksi tunniksi kahville, silloin kun ei ole satanut. Kuluttanut puhelimen akun tyhjäksi ja tunkenut sen sitten loppupäiväksi laukun sivutaskuun.

Tuskin siellä mitään elintärkeää tapahtuu kuitenkaan.

On satanut paljon. Olen siis oppinut pakenemaan pahimpia kuuroja kahviloihin ja kuppiloihin. 

Yhdessä sellaisessa oli eräänä perjantaina lisäkseni vain henkilökunta lounastamassa. Join kahvia ja opettelin muistikirjaani kirjattuja superlatiivimuotoja. Baarimikko haki takahuoneesta kitaran ja soitti akustisen version Hotline blingistä.

Toistan itseäni, mutta

on ihana olla täällä. 

—-

I´ve been out walking, I don´t do too much talking these days. 

Kommentit (10)
  1. Tää biisi. Se soi hyvin tasaisin väliajoin mun päässä. Nyt taas alkoi soida, mutta sehän on hyvä vaan. ”Please don’t confront me with my failures, I have not forgotten them.”

  2. Matkakuume ja seikkailunnälkä tulee aina sun blogia lukiessa. 🙂

    1. Ne on hyviä olotiloja. Mulle tuli sitävastoin tänään kauhee koti-ikävä, kun olin uuden proffan luennolla, joka puhui tasan yhden sanan englantia 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *