Vihaan sinua, LX

IMG_0532.JPG

Tulee päivä, jolloin vihaan uutta kotikaupunkiani.

Minun piti mennä cooleihin juhliin, joissa on ilmaista olutta, mutta en löydä paikkaa. Olen oikealla kadulla, oikean numeron kohdalla, mutta paikkaa ei ole. Ehkä se on salaisella sisäpihalla. Ehkä sitä ei ole olemassa. Tai ehkä en vain löydä.

Aurinko porottaa selkääni kun katson vielä kerran puhelimen karttaa. Minulla on vain sähköpostiosoite, siihenpä ei voi soittaa. No ei sitten.

Kiukuspäissäni menen lähikahvilaan kahville. Jääkahvia, lista lupaa, otanpa sitä. Töykeä tarjoilija katsoo oudosti, tekee espresson ja antaa sen lisäksi lasillisen jäätä.

Tämä ei muuten ole mikään jääkahvi. Helvetti.

En luovuta. Pahan kahvin juotuani ajan metrolla keskustaan ja menen ostamaan sortseja. Saanpahan edes sen asian nyt hoidettua.

Kasaan kaupassa kolmet sortsit syliini ja suuntaan sovittamaan. Teinityttö etuilee jonossa, eikä muka ymmärrä kun paheksun hänen käytöstään englanniksi. Sortseista yhdet eivät mahdu jalkaan, yhden ovat liian suuret ja kolmansissa näytän idiootilta. Ja kuka keksi valaista sovituskopit niin, että näyttää kuin niskassakin olisi selluliittia?

Kävelen kotiin. Kadulla on ratikka jumissa (ei yllättävää) ja hirveä kaaos, autot tööttäilevät ja kukaan ei pääse eteenpäin. Kapealla kujalla edessäni maleksii käsi kädessä nuoripari. Voi saakeli, voisiko laissa sanoa, että jos katu on tämän levyinen, ei siinä kävellä käsi kädessä.

Tänään niin haen alakerran kaupan sedältä viinipullon, on ainoa ajatus jolla selviän kotiin asti.

Alakerran kauppa on kiinni, siivooja on vääntänyt oven jollain tapaa takalukkoon ja räpellän sitä kymmenen minuuttia. Kun pääsen sisälle, olen jo niin kiukkuinen, ettei mikään enää auta. Tai no, ihan vähän auttaa salmiakkiaski, jonka olen itse piilottanut kaappini perälle.

Lissabon, tänään olet maailman idiootein kaupunki.

Vanha elämä, tänään ois kiva mennä lasilliselle kanssasi. Sitten kiivetä omalle parvelle, nukkua omassa sängyssä ja herätä aamulla keittämään teetä omassa keittiössä. Ja ajatella, kas, se olikin vain unta.

—–

It came. The day I hated my new home city.

But I guess that´s part of the process.

Kommentit (11)
  1. Moi! 🙂 Sulla on tosi kiva blogi ja kynä hallussa, alanki nyt tästedes lukemaan säännöllisesti. Kaikkee hyvää!

    X

  2. Kiitti blogista, joka saa mut kaipaamaan Lissabonia kovin. Pääsiskin sinne kioskeille cafe com geloa litkimään! Espresso ja lasi jäitä on ihan tyypillinen jääkahvi ainakin akselilla Barcelona-Pariisi-Lissabon, joten ei tuo tarjoilija varmaan ainakaan töykeyttään sitä sulle tarjoillut 🙂 Kuumaan espressoon saa halutessaan sokerin sulamaan ja sen voi sitten kaataa jäiden päälle. Itse tykkään jääkahvistani nimenomaan ilman maitoa ja sokeria, mutta kullekin makunsa mukaan.

    1. Ymmärrän kaipuusi 🙂

      Hassua, mä muistan just useammalta Barcelonan reissulta ne ihanan jääkahvit isossa lasissa, joissa oli just sopivasti kahvia ja maitoja ja jäitä ja vielä jotain ihania mausteita. Mutta ehkä toi tosiaan oli ihan oikea näiden versio siitä. Tuona päivänä vaan tuntui että koko maailma oli mua vastaan, jopa kahvilan myyjä 😀 Onneksi olo on jo parempi nyt.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *