Viime aikojen (kuumia) asioita

visual diary

 

 

 

- on ollut niin kuumaa, ettei ole voinut oikein tehdä muuta kuin päivitellä sitä, miten kuumaa onkaan. (44 astetta!)

-olen yrittänyt nukkua ikkunat kiinni, ikkunat auki, ovet auki ja miettinyt voisiko kylpyammeessa nukkuminen onnistua. 

- olen täysin unohtanut erään sellaisen ihmisen olemassaolon, joka oli vielä jokin aikaa sitten mielessäni useasti. 

- olen pukeutunut punaiseen hellemekkoon, joka saa minut tuntemaan itseni kauniiksi kaikesta tästä hikoilusta huolimatta. 

- olen lukenut kirjaa puistonpenkillä keskiyöllä ja ottanut silmälasit pois kahden minuutin välein pyyhkiäkseni hikeä naamaltani. 

- olen tehnyt instastoorin jossa hutiloiden mainitsin 42 today ilman astemerkkiä ja sain viestejä että näytän tosi paljon nuoremmalta kuin neljäkakkoselta.

- olen kävellyt neljänkymmenenkolmen asteen helteessä sellaisen ystävän luo jolla on ilmastointi. Muista beer break, hän kehotti ennenkuin lähdin taittamaan puolentoista kilometrin mittaista matkaa. 

- olen katsonut erään elokuvan loppukohtausta neljä kertaa putkeen kello kolmelta yöllä ja jotenkin samaistunut siihen ihan hulluna. Okei, se on Cherbourgin sateenvarjot ja en ole ihan satavarma miksi samaistun siihen niin paljon. Ehkä se johtuu aamukolmen ajatusmalleista. 

- olen tehnyt portugalilaista jääkahvia ja unohtanut sen kahdeksi päiväksi jääkaappiin muhinoitumaan ja huomannut sen olevan erityisen hyvää juuri sillä tavalla. 

- olen googletellut sitä, haihtuuko kahvista kofeiini, jos sitä muhittaa sitruunamehun kanssa jääkaapissa kaksi päivää, koska tällä helteellä ei pysty oikeasti sanomaan onko väsynyt kahvin puutteesta, lämpötilasta vai vaan yleisesti elämästä. 

 

 

- olen tajunnut vähän elämää mullistavia oivalluksia ihan sillä tavalla arkisena tiistai-iltana omassa keittiössäni, kaataessani pastan keittovettä viemäriin. 

- olen yrittänyt olla miettimättä kaikkea ihan liikaa, tämä keli kun pehmentää aivoja kuitenkin jonkun verran. 

- olen halunnut riisua erään henkilön valkoisen teepaidan noin kaksikymmentäviisi kertaa. En helteen vuoksi, ihan muista syistä. 

- olen huomannut että hiki voi valua myös sormien välistä jos kirjoittaa tarpeeksi tehokkaasti lämpimällä kelillä. 

- olen haaveillut siitä, että joku kantaisi minut jäädytettyyn pyyhkeeseen käärittynä ilmastoituun autoon ja ajaisi niin lähelle rantaa kuin vain mahdollista ja tuuppaisi mereen. Siis sillälailla viilentymään, ei niinkään sellaisen kauhuleffan tapaan jolta tämä ehkä kuulosti.

 

 

 

 

 

 

----

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit

Norrunorppanen (Ei varmistettu)

Toi viimeinen :D :D :D

saarah
visual diary

Ah mä niin haaveilin tosta viikonloppuna :D Nyt sit enää 27 ja ihanan viileät yöt <3

Mmie (Ei varmistettu)

Olen sairaan huono nukkumaan helteellä, mutta pari kesää sitten kaverilta saamani vinkki on pelastanut tänä kesänä: kannattaa kastella pussilakanaa ennen nukkumaan menoa. Toimii todistetusti ainakin +35 asteen keleissä ;)

saarah
visual diary

Pitääkin testata tätä jos hirmuhelle vielä palaa, kiitos :) 

 

Kommentoi