Viinin voima

alberti34.jpg

Sain viime viikolla eräänä iltana ihanan viestin Suomesta: 

Tuli kauhee ikävä! Oikeastaan just nyt ikävöin eniten hiprakkaista sua. Sä oot mun lempi juopunut ihminen maailmassa!

—-

Viini on kuulunut elämääni oleellisesti siitä asti kun täytin 18. Lissabon-elämässäni juon viiniä useammin kuin entisessä vastaavassa, mutta määrällisesti vähemmän. Etelä-eurooppalaiset juomatavat kun ovat enemmän sitä muutama lasillinen -tyyliä kun että vedetään kamalat kännit. Nojoo, olen tietoinen ettei Suomessakaan kaikki harrasta kännäämistä tai täällä omaa sivistyneitä juomatapoja, mutta periaatteessa. 

Erityisen kivaa Lissabonissa on tapa käydä arkisinkin ulkona, sillai muutamalla. Ja kun olutta myydään 20cl tuopeissa, ei join neljä bisseä tarkoita turvonnutta oloa ja krapulaa seuraavana päivänä, vaan sellaista kolmen tunnin afterworkkia. 

alberti39.jpg

Muutama lasillinen on juuri parasta: tulee rento ja hyvä olo, muttei väsymys tai tarve lähteä klubille, joka on auki johonkin kuuteen asti. 

Nämä kuvat kertovat samasta aiheesta.Valokuvaaja Marcos Alberti kuvasi ystäviään ennen viiniä ja sitten yhden, kahden ja kolmen lasillisen jälkeen. Hauska kuvaprojekti. 

Koko sarja löytyy täältä. 

—-

Hauskaa lauantaita!

—-

Loving this photo series by Marcos AlbertiHe took pictures of his friends before and after wine. 

Have a happy Saturday!

 

Kommentit (7)
  1. Vau mikä kuvasarja! Tosi hauska idis!

    1. Kyllä vaan. Viini tekee hyvää 🙂

  2. katja tuulia
    9.4.2016, 13:16

    Todella sympaattinen kuvaprojekti! 😀 Olen itse jo ehtinyt surra sitä, että Ranskassa asumisen jälkeen tulee viinien hinnat kyllä kirpaisemaan ja kovaa Suomessa. En tiedä miten totun siihen, että juomiskelpoisesta viinistä pitää pulittaa melkein kymppi, kun Etelä-Euroopassa löytää jo oikein kelvollisia viinipulloja 3-5 euron hintaan.

    1. No NIINPÄ! Mun paikallinen ystävä sanoikin mulle et mun on ihan turha muuttaa takas Suomeen, koska kuulemma kaikki mun kaverit tulee hylkäämään mut koska tuun hokemaan jatkuvasti Lissabonissa tää ois ollu niin ja niin halpaa 😀 😀 😀

      1. katja tuulia
        9.4.2016, 21:37

        Haha oops!! Taitaa olla sama kohtalo edessä 😀 Suomi-kesää odotellessa

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *