Viisitoistavuotias minäni, tätä et uskoisi!

Mietin usein asioiden yhteydessä: Olisipa kymmenenvuotias minäni tiennyt tämän! Voi kuinka viisitoistavuotias minäni olikaan oikeassa! Tunnistaisiko kaksikymmentävuotias minäni nykyistä minua? Mitä kaksikymmentäkolmevuotias minäni tästä sanoisi?

Kymmenenvuotias minäni ajatteli, ettei ikipäivänä uskalla sanoa mielipidettään julkisesti, jos se eroaa muista. Ja että minulla on niin iso takapuoli, että se on verhottava jätti-flanellipaidalla. (Painoin varmaan alle 40 kiloa) Viisitoistavuotias minäni uskoi ettei tule ikinä menemään 9-17 työhön. Hänestä tulisi vapaa taiteilija. Kaksikymmentävuotias minäni luuli, että ensimmäinen parisuhde tulee kestämään koko elämän. Niin. 

k4_copy.jpg

k1_copy.jpg

Mutta eniten kymmenen-, viisitoista- ja kaksikymmenvuotiaat minäni olisivat varmasti olleet järkyttyneitä siitä, miten paljon olen muuttunut.  Siitä lähtien kun minulle ensi kerran annettiin kynä käteen, olin sen kanssa lähes erottamaton. Piirsin koko ajan. Piirsin, maalasin, muotoilin. Piirsin ihmisiä, maisemia, vaatteita, julkkiksia, ihan mitä vain. Kävin keramiikkakursseilla, kankaanpainotunneilla, tein koruja, värjäsin, ompelin, askartelin, maalasin, kuvitin. Säilytin sänkyni alla sangollista paperimassaa. Valvoin aamuviiteen vain piirtääkseni jotain käsittämättömän kiinnostavaa juttuja. Unelmani oli se, että olisin raaskinut ostaa kaiken väriset akryylimaalituubit taidetarvikeliikkeestä. En voinut kierrättää lukiokirjoja, koska olin piirtänyt ne täyteen.

Nykyisin olen töissä (9-17 töissä, totta kai) luovalla alalla. Tämän hetkinen työni ei ole piirtämistä, mutta joskus hyvin satunnaisesti piirustustaidoista on siinä hyötyä.

Olen kyllä kuvittanut kirjan, muutamaa lehteä ja pari pientä mainoskampanjaa. Muutama vuosi sitten. Uran ja rahan takia. En vain huvikseni. 

k3_copy.jpg

k2_copy.jpg

Vapaa-ajalla pidän käsissäni useimmiten älypuhelintani, viikonloppuisin oluttuoppia. En kynää. Pitkissä palavereissa piirrän paperin reunaan hymiöitä, tai surunaamoja. Käsialani on muuttunut entistäkin epäselvemmäksi, koska en kirjoita käsin juuri koskaan. Enkä piirrä, en oikeastaan ikinä.

Siksi marssinkin tässä yksi päivä Granit:iin ja ostin kolme piirustuslehtiötä.

Tein lupauksen itselleni:  

Tästä lähin piirrän jotain joka päivä. Tai edes joka viikko. Ihan sama mitä. Piirtäminen saa luvan olla minun meditaationi. 

k5_copy.jpg

(Kuvat vuosia vanhasta luonnoskirjasta jonka löysin siivouspuuskassa jostain kirjapinojen seasta)

—–

The other day I made a promise to myself: I have to start drawing again!

I used to do it all the time when I was younger and I used to love it. So I bought 3 sketchbooks and from now on, I´ll make drawing my meditation. 

(Pictures from my old sketchbook from years ago)

 

 

Kommentit (18)
  1. Kyllä, niin sama juttu! Mäkin oon graafinen suunnittelija, mutta olen töissä paikassa, joka tuntuu syövän kaiken luovuuden. Ajattelen koko ajan, että sitten kun saan sen ”unelmieni työpaikan” jaksan taas olla luova ja olla sitä myös työajan ulkopuolella. Voi siinä kai olla perääkin; masentava paikka ei kamalasti innosta luoviin ideoihin. Mutta nyt jonkun aikaa uutta työpaikkaa etsineenä olen tajunnut, että mun pitää koittaa tehdä niitä kivoja juttuja myös tässä välissä. Niin olen päättänyt alkaa kuvittamaan ystäväni runokirjaa. Tosin piirrän koneella. Toisaalta mielessä on myös ensi vuoden kalenteri, jonka piirtäisin tai maalaisin. Toivottavasti saisin tämän itsestäni irti.

    1. Tiedän tunteen, mulla on myös kokemusta työpaikoista jotka masentaa ja tuntuu tappavan luovuuden. Onneksi nykyinen ei sitä tee, vaikkei piirtämistä olekaan. Mutta tavallaan pitäisi kuitenkin jaksaa ylläpitää sitä oma luovuutta, eikä antaa sen kuolla, oli olosuhteet mitkä vaan. Mutta niin helposti se jää, ihan niinkuin mullakin.

      Runokirjan kuvittaminen kuulostaa ihanalta! Ja tällä alallahan se on varmasti sulle hyvä työnäytekin. Kalenterikin kuulostaa kivalta projektilta, ehkä pitäisi itsekin ottaa joku tällainen oikeampi projekti kuin vain luonnoskirjatöhertely 🙂

      1. Ei musta luonnoskirjatöhertelyssä oo yhtään mitään vikaa! Silleenhän ne ideat voi nopeasti piirtää ylös ja myöhemmin jatkaa kehittelyä.

  2. Elli Emilia
    18.9.2013, 09:22

    Hurjasti tsemiä… ja iloa! Jee 🙂 Ja ihania luonnoskuvia. Luonnoskuvat on ihan parhaita.

    1. Kiitos Elli! Luonnoskuvat on kyllä parhaita. Ja niitä meditatiivisia 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *