Ladataan...
visual diary

 

 

Olen herännyt aikaisin ja torkuttanut vähän, sitten copy-pastennut lauseita neljä tuntia erääseen exceliin ja ajatellut: ei helvetti. Joskus työnteko on tätä. 

Aurinko paistaa ja on karmiva nälkä eikä minulla ole mitään muuta syömistä kuin Mujin banaanikakkua sekä kaksi kanamunaa ja eiliseltä jäänyttä kylmää kahvia. Siinäpä lounas. 

Puoli kahdelta päätän että nyt riittää. Puen päälle, kirjoitan karttasovellukseen kaupunginosan jossa en ole vielä käynyt, laitan metrokortin laukkuun ja tuhat yeniä takintaskuun (yksinmatkaajalla on aina oltava plan b ryöstömahdollisuuden vuoksi). Sitten kävelen metroasemalle ja tuijottelen onnellisena kauniita mustahiuksisia ihmisiä kaksikymmentäneljä minuuttia. 

Ulkona on ihana ilma, minulla on harmaa hame ja kissakuosinen pellavapaita ja vaikka hiukseni ovat likaset ja ällöttävät, on ihana olla auringonpaisteessa ulkona (eikä copy-pastettamassa sisällä ihan koko päivää). Eksyn ensin vähän, sitten yhtäkkiä eteeni aukeaa pikkuputiikkeja rönsyilevä kaupunginosa, jota olinkin etsinyt. Ostan valkoisen pörröneuleen, koska olen koko syksyn ollut ostamatta yhtään mitään. Sen lisäksi tuhlaan rahaa kalenteriin, jonka kannessa lukee pienellä: Girls be ambitious. Juon ison kupillisen kahvia pienessä valkokaakelisessa kahvilassa, sitten kävelen eksymättä suosikkikaupunginosaani. Aurinko värjää taivaan vaaleanpunaiseksi ja yhtäkkiä iskee viiltävä ikävä Lissaboniin, mutta vain hetkeksi. 

 

 

 

Pienen joen ympärillä olevat pikkuputiikit on valaistu kauniisti, aurinko laskee ja huomaan yhtäkkiä kutsuvan näköisen pienen meksikolaisravintolan. Otan ison lasin punaviiniä. Katkaraputempuralla koristellut mustat (hiili!) tacot ovat kuin pieniä taideteoksia. Kaikilla muilla on seuraa, minulla on seuranani vain puhelin, mutta ei se haittaa tänään yhtään. 

Olen onnellinen siitä, miten kaukana kaikesta olen. On vaaleanpunainen auringonlasku, uusi neulepaita ja ensi vuotta varten kalenteri. Ostan kaupasta suosikkimysliäni, jossa on kuivattuja soijapapuja. 

 

 

 

Jäätkö sinne Japaniin ikuisiksi ajoiksi, viestittää yhtäkkiä entinen heilani Lissabonista. Hopefully, vastaan kahdeksan huutomerkin kanssa. Tokio on kyllä ihan sun näköinen paikka, hän lisää. Illalla jatkan töitä. Sitten syön pussillisen popcornia ja katson Italiaan sijoittuvan elokuvan.

Koko päivän ajattelen sitä versiota itsestäni, joka oli ujo ja hiljainen eikä koskaan oikein uskaltanut tehdä mitään, koska ajatteli että kaikki olisi vähän liian pelottavaa ja miten sitä nyt pärjäisi. 

 

 

 

Ei ole pakko jumahtaa sellaiseen olemiseen mitä on joskus ollut.

Voi lähteä, voi muuttua. Ja se on kai suurinta kasvamista.

 

Ja onnea.

 

 

 

 

 

 

----

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ladataan...
visual diary

 

 

 

Vaikka olen täysin maalainen, kutsun silti usein suurkaupunkien puistoja metsiksi. Koska tavallaan sitähän ne ovat, ellei ihan oikeaa metsää ole lähipiirissä. No voisi kai sanoa viheralue, ehkä se olisi parempi ilmaisu. Mutta mettä ku mettä, tärkeintä on se, että on hiljaista ja vihreää ja voi kävellä ympäriinsä pitkiä aikoja ilman suurempia visuaalisia ärsykkeitä ja hengitellä raitista ilmaa.

Olen listannut joskus neuvoja yksin matkustavalle. Sanoisin myös että puistoissa hengailu tekee erityisen hyvää kun on yksinään reissussa. Varsinkin Japanissa olo on hieman epätodellinen, on miljoonittain ihmisiä, sitten kuitenkin hiljaisia sivukujia, hullun värikästä ja sitten harmaata ja vaaleita pastellisävyjä. Ja jetlag. 

 

 

Koska olin eräänäkin lauantaiaamuna herännyt joskus viiden jälkeen, olin suht aikaisin jo asuntoni vieressä sijaitsevassa Shinjuku Gyoen National Garden -puistossa. Normaalisti puistoon on pieni pääsymaksu, kyseisenä päivänä jostain syystä pääsi aivan ilmaiseksi. 

Puisto ja kasvihuone ovat niin upeita, että oli pakko sanoa itselleen muutaman kerran ääneen: Oot muuten Tokiossa. En pysty edes kuvittelemaan miltä täällä näyttää kirsikankukka-aikaan. Aion kyllä kokea sen, vielä joskus. Ruska-ajan saatan ehtiä nähdäkin vielä täällä. 

 

 

 

 

 

----

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Iho

Ladataan...
visual diary

 

 

Minulla on yleisesti ottaen aika hyvä iho, mutta se on ihan hirveä herkkis ja reagoi kaikkiin muutoksiin todella helposti. 

Tokioon saapuessani iho meni parissa päivässä aika pahaan kuntoon. Osittain se johtui varmasti 24h reissaamisesta ja pitkästä lennosta sekä Tokion kokoisen kaupungin ilmansaasteista. Mutta myös aika paljon varmaan siitä, että japanilaisissa ruokakaupoissa on niin paljon kiinnostavia herkkuja ja snackseja, että olen syönyt suunnilleen joka päivä erilaisia keksejä, kakkuja ja sipsejä. 

Onneksi täällä myydään myös paljon kosmetiikkaa, jota olenkin tutkinut mielenkiinnolla. Kuivan ja näppyjä puskevan ihoni olen saanut täällä hallintaan kolmella tuotteella.

 

 

Ihoni kuivimmille alueille olen laittanut aamuin illoin Kora Organicsin* Noni Glow -öljyä. Sitä voi käyttää juurikin näin: hoitaa vain pieniä kuivia alueita tai sitten laittaa vaikka koko kasvojen alueelle. Tällä superöljyllä saa myös ihanaa kuultoa poskipäihin ja kulmaluihin. Sen koostumus on toki öljyinen, mutta se imeytyy samantien eikä jätä ihoa öljymäisen kiiltäväksi, ainoastaan hehkuvaksi. En ehkä ikinä enää reissaa ilman tätä pikkuputelia. 

Japanilaisen Mujin yksinkertaisen tyylikkäät kosmetiikkatuotteet ovat kiinnostaneet jo kauan ja koska ne ovat täällä tietysti halvempia, päätin kokeilla tätä paljon lupaavan kuuloista High moisture toning wateria. Olen lukenut paljon sellaisesta ihonhoitometodista, jossa kosteuttavaa kasvovettä sivellään iholle monta kerrosta päällekkäin, mutten ole oikein löytänyt tähän soveltuvaa tuotetta vielä. Mujin kasvoveteen olen nyt täysin rakastunut, se kun tuntuu oikein katoavan jonnekkin ihon syövereihin ja jäljelle jää vain hehkuva ja kosteutetun näköinen iho. Paras tapa tätä on käyttää ennen seerumia illalla, jolloin valmiiksi kosteutettu iho imee itseensä kaikki seerumin tehoaineet entistä paremmin. 

Kolmas asia mistä olen Japanissa innostunut ovat tietysti sheet maskit. Kasvonaamioiden suurena ystävän olenkin tutkaillut lähi(kosmetiikka)kaupan hyllyja silmät innostuksesta kiiluen. Tämän Rice mask -pakkauksen ostin lähinnä söpön ulkoasun vuoksi. Olin tosin myös lukenut siitä, miten riisiä sisältävät kosmetiikkatuotteet saattavat olla pian se uusin juttu ja kuinka riisivedellä voisi saada hiuksiinkin uutta eloa. Tämä kosteuttava naamio on ollut positiivinen ylläri. Se jättää ihon todella pehmeäksi ja kosteusfiilis kestää pitkään. Ja sheet mask naamalla näyttää aina niin käsittämättömän hullulta että olen toivonut myös sitä että reissussa olisi mukana joku ikuistamassa sen hetken kun makaan kylpyammeessa tämä naamallani ja sipsipussi toisessa kädessä. Hah. 

 

Jos sulla on muuten jotain upeita vinkkejä siitä, mitä kosmetiikkatuotteita täältä kaukaa kannattaisi ehdottomasti hamstrata, 

otan hyvin kiitollisena vastaan!

 

 

 

----

 

 

 

*Koran kasvoöljyn sain testiin blogin kautta. Kiitos!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pages