Remonttikuulumisia ja kuvia
Moikka taasen kaikille! ❤️
Täällä ollaan aivan takki tyhjä loman jäljiltä. 😂 Aloitin aamun fyssarin hieronnan kautta, ja lihaksetkin olivat/ovat umpijumissa. Kerrotaas siis lisää aiheesta.
Meillä on haaveiltu seinä/lattia- rempasta jo pitkä aika, superpitkä omaan makuuni. Mutta käytännön syistä ei ole ollut mitään järkeä aloitella aiemmin, ja voin sanoa, että ehken juurikin siitä syystä nyt maistui vielä makeammalle tuo muodonmuutos parissa huoneessa!
Ne käytännön syyt: koirat. 4 pentuetta kasvattanut luovutukseen ja joka pentueesta jäi meille pentu. Eli, ihan alkuun siis tuli kaikkien pentujemme äippä 13v takaperin. SIlloin meillä oli toinen koiruus jo, mutta hän oli vanhempi eikä tuho- iässä enää. Mutta Vilma kun tuli taloon, niin pienet hampaat ja vahinkoja kävi lattialle tietty, ja aikoinaan talon rakentaneet olivat tietysti tehneet itselleen, joten lattia ei ollut millään muotoa koiraystävällinen. Kaikki valui laattojen raoista.
Siitä meni sitten muutama vuosi, ja tuli pentujen isä; Väinö. Meidän ensimmäinen koira meni vanhuuttaan ja oli siis Vilma ja pentuna Väinö. Näillä mentiin aika hyvin, plus miinus muutamat vahingot.
Ja sitten…Väinö tuli siihen ikään, että pentuhommelit kiinnosti ja tadaa: onnistui. Esnimmäiset pennut. Lattia sai kyytiä, ja yksi seinä. Nyt eka pentu on siis…hetkonen, täyttää 6. Väinö 7.. ja seuraavat pentueet sitten perään, 7kpl/pentue ja lattia… päreinä. Nuorin on nyt 3.5v ja halleluja; kukaan ei tuhoa mitään! 🤸👌💕
Eli ajankohta oli ja on siksi täydellinen! Finally!
Alla oleva kuva on lauantailta, kun käytiin syömässä ulkona….ja hyvä, kun jaksettiin sen verran ihmisten ilmoille raahautua 😂
Mitä sitten tehtiin?
Eli alkuun vielä pikapriiffaus siitä, että meillä on kaksi olohuonetta. Tähän on myöhemmin jatkettu uusi puoli, jossa makkari, toinen huone ja vessa. Nämä olkkarit olivat ennen makkari ja olkkari… hämmentävää, I know. Arvatkaa, kun käytiin katsomassa tätä ensimmäisen kerran…mihin tästä mennään ja mistä pääsi ulos… 🙂
Eli remppaa tehtiin keittiön lattialle ja toinen olkkari kokonaan, toisesta yhtä seinää alkuun.
Aloitetaan siis siitä, mistä se remppakin alkoi, ruokaryhmän tilasta. Seinät olivat siis kaikki tuon…ööh…keltaisen värisiä alkujaan, ja lasikuitutapettia ovat vieläkin; mahdollisti maalaamisen päälle. TG. Vaan lasikuitutapetin maalaaminen on piiiiiip hommaa, varsinkin ekat kerrokset… näitä kerroksia tuli 4/seinä, jotta sekä peittyy että on tasainen.
Lattian pitäisi olla superkestävää, on tarkoitettu kestämään yleisissä tiloissakin käyttöä ja 100% vesitiivis. Jos kiinnostaa, niin laita kommenttikenttään vaikka viestiä ja kaivan tarkemmat tiedot!
Keittiön lattiaa
Sitten keittiöön. Siellä laittettiin lattia, jipiiii!!!!
Ja huonompia siis revitty tahalleen, ja kolot täytetty laastilla tms… 😀 Ei siis ihan tällainen ollut, mutta melkein.
Ja lattian alla olevaan kellariin on sitten jäänyt perunasäkki… hyvin itäneitä ainakin??? 🤦♀️😂
Loppusiivousta ei ole kuvissa vielä, sillä en ole kaikkea saanut valmiiksi. Niinkuin kerroin, aloitimme myös toisen olkkarin seinää:
Nyt ollaan siis tässä tilanteessa. Seinät ja sitten lattia. Paneeli oli puun väristä, se maalattiin tietty tohon väriin ja lauta kerrallaan… 3vkoa ja nämä valmiina. Loma, mikä loma?
Homma jatkuu miehen työvuorojen mukaan, pikkuhiljaa ja suurimmat työt/itseämme haittaavat jutut kuitenkin saatiin valmiiksi!
Mä oon aina rakastanut meitin kotia, mutta nyt se menee jo toiselle levelille! Vaikkakin värit eivät ole ihan perinteisiä ja omaa luovuutta on käytetty, niin… noh, näinhän se pitääkin olla! Oman näköinen koti. Yläosan maali valittiin yhdessä ja mä vähän vänkäsin tuon paneelin ja lattian. Nämä siksi kun pienet ikkunat ja vähän valoa, niin nyt saa lattiasta ja paneelista valoisuutta. Mies ei alkuun ihan ollut varma, raasu, mutta luotti minuun. Sanoinkin, että jos ei tykkää niin maalataan toisella värillä! Ei pakko…. mutta ah, hän tykkäsi kokonaisuudesta💕
Meille molemmille on tärkeää se, että se on hyvä molempien silmään. En voisi millään ajaa omaa näkemystäni niin, että toinen ei tykkää…no way!
Kesän saldo siis tuossa, (soutu)veneilemässä 0 kertaa (ikävä kalastamaan), treenejä enemmän kun ennen….yes!! Ainakin 2/vko ja fillarilla lenkkiä.
Näillä tätä uutta viikkoa kohden,
With love, Maarit