Tankotanssia, painonhallintaa ja kirjasuositus: syö mitä mielesi tekee

Moikka taas kaikille!

Täällä on taas ihmetelty elämää ja pyritty sekä ymmärtämään itseään, että syitä tapoihin. Mennään pikkasen tarkemmin tuohon asiaan.

Kuten viimeksi kerroin tuosta syömishommelista ja taisin mainita myös tunnesyömisen, niin siihen sitten päätin sukeltaa syvemmälle. Miksi ihmeessä tuo painonpudotus on niin tärkeää minulle? Ihan terveydellisistä syitä tällä kertaa. Siksi siitä siis puhun 🙂

Eli, näin Teemu Ollikaisen haastattelua olikos nyt Ilta- Sanomissa painonpudotuksesta, elämäntapamuutoksesta ja ennenkaikkea niistä sudenkuopista. Huomasin myös, että hän on kirjoittanut kirjan ja siltä istumalta sitä tilaamaan!

Itse olen kiinnostunut valmennuspuolella enempi psyykkisestä puolesta, ja ajatus on heräillyt jatkokoulutusideana…mutta kirjasta:

Pahoittelut kuvan laadusta, otin läppärin kameralla..

• Tunnista ajatukset, jotka aiheuttavat painonhallinnan ongelmia
• Vältä syömisen käyttäminen tunteiden säätelykeinona
• Ohita painonhallinnan sudenkuopat
• Löydä keinoja pysyvään muutokseen psyykkisen muutoksen kautta.

Nämä ovat suoraan ne highlightit kirjan takakannesta. Ja sen verran sekä treenaamista harrastanut…tai pitäisikö sanoa; elänyt sitä fitness- genreä sekä itse opiskellut PT:n uraa nämä asiat pistivät hyvällä tavalla silmään.

Jos painonhallinta ja pudotus olisi niin simppeliä…ja oikeastaan se osuus, kun sitä tavoitepainoa pitäisi pitää yllä, olisi helppoa…noh, ei tarvittaisi valmentajia, oppaita, ammattilaisia, omaguruja…

Melkein…korostan ettei aina, mutta melkein aina on takana psyykkiset hommat. Jokin laukaisee jonkin reagtion, joka laukaiseen joko syömisen tai vaikkapa syömättömyyden. Netti on täynnä otsikoita: näillä onnistut, liitteenä ruokavalio ja treeniohjelma. Tämä on parempi kuin tuo… mutta kukaan ei kuule sitä sisäistä kapinoijaa, joka haluaa syystä tai toisesta romuttaa koko projektin.

Omat havainnoinnit

Tuosta aiheesta voisin kirjoittaa vaikka ja kuinka kauan, mutta tällä erää raapaisen pintaa ja kerron omista havainnoinnistani itseni suhteen.

Kirjaa lueskellessa ikäänkuin joutuu miettimään omia reagtioitaan ja tapahtumia…miksi esim. jokin tunne ajaa itseni syömään överisti vaikkapa suklaata. Mihin tunteeseen syön? Tuo oli sellainen havauttava kysymys, ja vastaus/vastaukset yllättivät minutkin. Kun turhaudun, helpoin tie oli napata sukaata. Kun olin vihainen, sama reagtio. Kun huomasin, että en ollut asettanut rajoja sille, miten henkilökohtaisiin hommiin saa sekaantua, vaikkapa sukulainen… siihen. Purkasin ne sillä, että otin hiilareista hyvän olon hormonia ja turrutin sellaiseen hyvän olon moodiin ”sokerihumalassa”.

Tuo oli yksi suuri havannointi. Samoin se, että kun mieli ei ollut valmis muutoksiin, kun vanha oli ” turvallisempaa”, niin se kapinoi niin, että aina, kun mentiin vähän eteenpäin …mieli iski herkut aivoihin ja minä tottelin.

Plus vanhat opit kitudietistä ja jäätävästä treenimäärästä ”oikeana tienä”.

Paitsi että kaivoin niillä loppupeleissä kuoppaa itselleni… kun tavoitteet oli saavutettu, klassinen: kaikki takaisin- ilmiö iski. Ja tähän nyt siis uusin ajatuksin ja metodein, ja ennenkaikkea niin, että ei kitumista ja niin, että näillä pystyy olemaan loppuelämän.

Ja kaikki tuo vaatii sen psyykkisen työn, itsensä kohtaamisen ja tässä on tuo kirja ihan tosi suurena apuna! Itsensä ymmärtäminen, sen ymmärtäminen, että onkin normaalia ajatella ”väärin”, eikä ole yksin näiden kanssa antaa jo voimaa.

Tätä aihetta varmaan lähestyn monessa kirjoituksessa, sillä sitä elän nyt läpi. Jos tämä kiinnostelee, niin pysy mukana ja laita vaikka kyssäreitä tai muuta tulemaan 🙂

Tankotanssille mars

Minulla oli eilen etätapaaminen oman valmentajan kanssa, ja kun olimme siinä käyneet asioita läpi, hän kysyi, että mikä muu liikuntamuoto kiinnostaisi? Minä vastaamaan, että tankotanssi! Olen sitä tehnyt gogo- tyttönä työksi, mutta 25kg kevyempänä ja 30v nuorempana……tuo vähän jarruttaa/jarrutti tuon haaveen toteutumista. Mutta hahaa, valmentajani ei antanutkaan periksi, vaan oli tukena ja sanoi, että soitellaan ennen tuntia ja hän on selkänojana minulle…. siitä sitten tadaa; nettiin, lähin paikka ja klik: varattu 30.3 workshoppiin aika.

Shiiiit! 😀 Ja laitoin oikeasti sinne viestiä vielä, että kehtaako 51v, isompi nainen tulla…:D I know, mutta oma pääkoppa käyttäytyi hassusti.

Sitten jo ennen vastausta meinasin, että minähän menen ja nautin, vaikka sitten olisin minkä näköinen tahansa niissä pikkasissa shortseissa… ja peilit on superisoja…ja valot…mutta menen ja nautin. Ainakin alkuun tavoite mennä siis ovesta ilman hepulia sisään 😀

Ja sieltä tuli niin lämmin tervetulotoivotus, että ehken se sitten siitä…ja jäisi ikäänkuin harrastukseksi kunnolla. Se ainakin olisi sellainen pidemmän päälle oleva haave. Lupaan kertoa, kuinka kävi ja miten mustelmilla ollaan! 😀

Hermostuksissani sain jo veitsen sormeeni tomaattia leikatessa.. Mietin, mikä siinä on se jännittävin juttu? Ehken se, että vähät vaatteet ja näkee itsensä niistä isoista peileistä niissä vähissä vaatteissa. Ei ehken se helpoin teko tällä taustalla…mutta aika voitto olisi/on kaikelle!

Oma voimalause juuri nyt: Let´s do this. Tuota kun toiselen itselleni, niin jospa sen uskoisi pikkuhiljaa 🙂

Näillä ajatuksilla tähän päivään ja loppuviikkoa kohden!

With love,

Maarit