Vaihtarit päällä, jipii!!! Ja miniloma Turun suunnassa

❤️Moikka taasen kaikille

Voiko joku olla innosissaan vaihdevuosista?? 😂 Jostain ihmeen syystä täällä ollaan uuden äärellä, uteliaana. Eli siis, ekat menkat jäi nyt välistä iällä 52v. Ja myönnetään, että on sellaista omaa pientä lämmittävää termostaattia ja mielialoja riittäisi vaikka muille jakaa. Mutta jollain tapaa näihin (ainakin vielä) suhtautuu rakkaudella ja lempeydellä! Tätä reagointia en odotellut aikoinani.

En ole voinut kysyä äidiltä tahi mummoilta, että miten heillä meni tämä aika, kun äiti oli 46v kun hän meni syöpään ja mummot iän myötä menneet. Eli nyt sitten otetaan täysin omilla fiiliksillä ja vastaan, mitä tulee.

Mutta jokin sisäinen mielenkiinto tähän nyt on ja jopa apteekissa (ok, pienen paikkakunnan tuttuja ihmisiä) innossani ilmoitin, että ekat menkat jäi!! Samalla tilailin sitten salvia- tabletteja…menoforce taisi olla nimeltään. 😁👌

Toki, pre- menot ovat olleet jo jonkin aikaa, mutta suhteellisen oireettomana niistä selvisin. Eli nyt vasta iski oireet, ainakin niin, että itse ne huomasin kunnolla.

Oireita toistaiseksi:

  • On/off menkkaoireita ilman menkkoja
  • Kuuma as fuuk välillä
  • Hajamielisyys ja hattara pää (aivosumu)
  • Herkkyyttä kun jotain tapahtuu, hyvää tahi huonoa
  • Rinnat turpoaa ja muutenkin yleistä turvoitusta
  • Mutta: intoa aloittaa treenit taas
  • Kiinnostus hyvinvointia kohtaan noususuunnassa
  • Lämmin, armollinen olo rakkaalle kropalle
  • Kiitollisuus, että hengissä näkemään ja kokemaan tämä (nuorempana ei ollut ihan varmaa tuosta)

Harmaata, ryppyjä ja elämää ❤️😊

Sen verran tuosta treenihommelista, että ollaan fillaroitu nyt muutaman kerran viikossa miehen kanssa, keskimääräinen matka 15km. On se nyt alku jo! Ja aittaan (kotisali) olen ihan omasta halustani eksynyt herättelemään kroppaa eloon pidemmän tauon jäljiltä. Kätevää, kun on itse PT, niin voipi suunnitella ihan itsekseni juttuja ja samalla ottaa enempi vastuuta. Pistää nyt sitten taidot koetukselle oikein kunnolla! To be continued……😊

Fitness- tukusta myös tilattuna prodea, recoa ja läjä vitamiineja ja hivenaineita, so bring it on! Vaihtareista huolimatta/juuri niistä inspiksen saaneena ehken halu rakentaa kroppa ja mieli rakkaudella kuntoon. Koska…miksi ei? Ei ole parempaakaan tekemistä😂 paitsi kaikki muu elämässä ja tuleva remppa, joka alkaa kunnolla ensi viikolla. Mutta juuh, sisällä sellainen palo itseään kohtaan…ja se, kun on kuullut sanottavan, että menopaussin aikana ei pääse kuntoon… tadaa! Haaste mulle, siksi tuo bring it on tuolla aiemmin. Nimimerkillä: rakastan haasteita.

Miniloma vol 1

Meillä on tällaisia totaalisen minejä lomia, koska koiruudet. Kun niitä on 6kpl ja rotu/paino/koko niin ei hoitajia helpolla tule hommailtua..ja toisaalta…en osaisi kauaa olla heistä erossa

Suunnitelma oli mennä kauppakeskus Myllyyn, kun miehellä oli sinne asiaa ja itse halusin Glitteriin pitkästä aikaa. Siitä sitten Turun linnaan ja Motonetin kautta kotiin. Aikaa meni about 6h tähän irtiottoon.

Eli alkuun siis suunta Myllyyn. En ole käynyt siellä valovuosiin, ja silloinkin vain kerran. Jokseenkin kauppakeskukset omaan makuun tuli rampattua asuessani Helsingissä, niin ei ole ollut hinkua. Mutta hei, se olikin kiva paikka! Parkkiin laitettiin totaalisen väärään päähän (jos joku tuntee paikat niin Prisman päähän) ja siis rampattiin sisäkautta aivan ihmeissämme. Turistit 😂

Ensimmäinen kohde oli Classic American Dinner, ja tadaa, Glitter oli matkan varrella. Siitä lisää myöhemmin, mutta nyt tuohon Dinneriin. Siis wow! Jos on yhtään sen henkinen, että nuo fiftarijutut ja hampparit yms kiinnostaa, niin tuolla oli kaikkea. Loossit niinkuin leffoissa, vanhoja juttujam fiftaria siis, ja henkilökunta! Niin parhautta, iloista ja ystävällistä! Itse olen viettänyt aikaa Ameriiikassa ja aika sama fiilari tuolla oli. Plus se, että ei kuitenkaan näin suomalaiseen makuun liikaa sitä höpöttelyä kuitenkaan….😂👌sopivasti!

Seuraavat kuvat ovat siis sieltä:

Oma annokseni oli kana- hamppi Roadrunner, ja miehellä…nimi unohtui, mutta 3 piffiä sisälsi. Ja ok, nuista tuli täyteen jo, mutta ajateltiin, että kerran kun ollaan täällä, niin jälkkärit myös! Miehellä New York- style juustokakku ja itselläni klassinen omenapiirakka kera jäätelön ja kermavaahdon. Sitten muuten pyörittiinkin ulos! Maku oli kaikissa superhyvä, tiivistettynä: täydellistä.

Pakko mennä useammin, jäi koklailematta pihvit, wingsit ja se jälkkäri- lista… pirtelöt, suklaakakku jne jne… tulee nälkä kirjuutellessa jo!

Eli, suuuuuri suositus, jos olet etsinyt tuollaista paikkaa! Tämä siis Kauppakeskus Mylly Raisiossa. Tässä vielä linkki sinne

Ja sitten pyrähdys Turunlinnassa

Tämä on vähän meidän juttu: linnat ja historia. Päivän piti olla sellainen viileähkö ja kevyt…ja mittari näytti +28 ja ilma seisoi… ja se oma termostaatti 👍🤸 Eipä mitään, eikun linnaan siis!

Muutama muukin oli sinne eksynyt, ja ovensuissa oli super ruuhkaa, ja sen verran valivali, että se ilma siellä sisällä…ei kiertänyt ollenkaan. Eli oli kuumaa ja tunkkaista, mutta kaikesta huolimatta ihanaa!

Me menossa linnaan ❤️😁Miehen motto: oon laittanut takin, niin pidän sitä sitten…luopui siitä linnassa. Hot hot!

 

Muutama kuva sieltä, ja kirjurin huone oli itselleni taasen se juttu, kun luin, että siellä kummittelee. Kun porukkaa oli paljon liikenteessä, niin joku varmana näki, kun istuin penkillä ja kyselin: onko täällä joku? Kynä suhisemaan! 👌Aivan varmana ihan normaalin ja terveen näköistä hommaa…… 😂Ei jääty kuuntelemaan vastausta, kun oikeasti superkuuma ja ihmisiä enemmän kun aiemmin!  Seuraavalla kerralla sitten…..

 

 

Kuvia olisi vaikka ja kuinka lisää, mutta jollain tapaa niihin pitäisi saada myös historiikki mukaan ja postauksesta tulisi liian pitkä ja tylsä lukea, joten nämä valitut siksi. Tuo alin on siitä kirjurin aulasta, ehken huoneesta? Oli vähän sekavaa, kun reittejä oltiin muutettu varmaan pientä fixiä varten.

 

Nuo tassun jäljet seinässä olivat poikain huoneesta, jollain rakas koiruus ollut. Ihana yksityiskohta!

 

Kotiin tultiin Motonetin kautta, kun mies auttoi remppaamaan vaatekaappini! Kaikki…siis kaikki…kääk…pihalle ja hyllyt yms uusiksi, sitten ne kaikki takaisin sinne… huh! Nyt happy ja vielä pieni loppusilaus niin voin kertoa siitä(kin) projektista lisää!

 

Seuraavalla viikolla aloitetaan: seinät ja lattiat uusiksi…jotta ei olisi tekemisen puutetta…kirjahylly tyhjennetty jo. My gosh, mistä kaikki tavara on tullut!!!

 

With love, Maarit

hyvinvointi ravintolat hyva-olo suosittelen
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *