Syvällistä

Minä uskon, että ihmisistä kasvaa timantteja ja helmiä samalla mekanismilla kuin miten se tapahtuu luonnossa. ”Timantit syntyvät, kun grafiittia tai muuta hiilipitoista materiaalia joutuu maapallon sisäosien suureen paineeseen ja korkeaan lämpötilaan”. (Wikipedia) Ei mahda hiilestä

Tänään teen rutiinit toisin. Juon ensin kahvin ja lähden sitten vasta uimahallille, salille ja lenkille. Rutiinien järjestyksen rikkominen kertoo aivoilleni, että saman tekemiseen ei tarvitse jäädä kiinni. Näin ollen mitä enemmän muutoksia elämässäni tapahtuu sitä helpommin aivoni

Monesti tajuttomuuskohtaus alkoi pelotuksella. Olen usein yrittänyt kuvailla miltä se tuntuu. Ihmiset näkevät minun vain jähmettyvän hyvin pelokkaan näköisenä. Minä tykkään sanoa, että se on kuin astuisi rinnakkaisuniversumiin, mikä on kloonaus omasta universumistamme. – Kuulen

Minä keitän kahvia sinulle -siellä Minä kuiskaan kaikki maailman meret korvaasi jotta meillä olisi yksi vähemmän jota pelätä Minä tartun joka kuutamon alla käteesi vain ja ollakseni sinun turvassasi Minä opetan sinulle kaikki kitaran aakkoset jollet unohda ikinä nimeäni Minä neuvon

Istun  mukavasti sohvalla ja katselen ympärilleni. Vanha puutalo huokuu maalaisromantiikkaa. Vaikka sohva ja suuri taulu- tv edustavat nykyaikaa, on keittiönpöytä antiikin ajoilta. Puu elementtinä on jo vanhaa aikaa. Ikkunat ovat pieniruutuisia. Kellariin johtava ovikin ulkona. Pihamiljöö

Tähän postaukseen ajattelin lainata viisaita sanoja kokeneemmilta. Lainauksiin voi yhtyä tai kritisoida. Valitsin sellaisia, jotka itseäni koskettivat. ”Olen itsekäs, kärsimätön ja vähän epävarma. Teen virheitä, menetän malttini ja joskus olen hankala. Mutta jos et kestä minua

Mummo uimahallilla on kyynel silmäkulmassa. Hän kokee tulleensa pahoinpidellyksi ja kaltoinkohdelluksi hoitajan toimesta. Mustelma raajassa kertoo karua kieltään ja samoin tarina, jonka ikääntyvä ihminen kertoo. Kuuntelen sivukorvalla ja en voi olla tarttumatta aiheeseen. Mikään ei

Ohikulkevan katse kohdistuu hetkeksi siihen mitä teen. Konttaan pusikoissa ja möyrin maassa, kurkottelen kohti puun oksia ja kiinnostun maassa makaavista lehdistä. Etsin kuvauskohteita ja saan pojat huokaisemaan. Olen kuulemma pahempi kuin siskonsa puhelimeni kanssa. Lenkkeilystä ei tulisi

Pakupäiväkirja 6. Jatkossa matkapostauksia ei varmasti tule tätä tahtia, vaan aina silloin kun pääsen hyvien wifi-yhteyksien äärelle. 🙂 Aiemmin olen vielä pyrkinyt ottamaan kaiken ilon irti kotififistä. 🐶 Onneksi kuvien käsittelyyn ja kirjoittamiseen ei nettiä tarvitse.

Aamun tummuus pakottaa valitsemaan sellaisen lenkkipolun jossa näkee kulkea. Heijastin hihassa läikähtelee autojen valokiilaan osuessaan.Vastaan tulevassa polkupyörässä ei ole valoja. Juoksijan tossujen ääni kuuluu takavasemmalla, hetken kulkija on rinnalla ja pian loittoneva selkä jo