Tapahtumaketjun alkupää eli miten päädyin tähän

Ladataan...

Mietittekö koskaan, miten pienestä lopulta asiat on kiinni? Miten sitä yrittää hallita, suunnitella ja pitää lankoja käsissään, maalailla tulevaisuuttaan ja sitä miltä sen olisi hyvä näyttää, säilyttää jonkinlaisen kontrollin elämässään ja silti ne kaikista suurimmat muutokset on yleensä sattumaa, ihan puhdasta tsägää. Mulla ainakin. Asia tuli mieleen kun heitin lomaltapaluupostauksessa läpänderiä siitä, että elämä alkoi luisua väärään suuntaan jossain lukion tienoilla - ja sitten rupesinkin kelailemaan hommaa ihan tosissaan. En siis siltä kannalta, että missä Marja meni hei vikaan, vaan siltä, että miten ihmeessä mun elämä näyttääkin tältä.

Mitä tapahtui? Mistä kaikki alkoi? En mä mitään tällaista nimittäin suunnitellut.

Voisin kelailla hommia varmaan ihan lapsuuteen saakka, teini-ikään asti ainakin. Jonnekin sinne, kun haaveilin psykiatrin ja sitten toimittajan ammatista. Tai kun tein eksistentaalisen kriisin tiimoilta parikymppisenä ammatinvalintatestin netissä ja sen mukaan mulle olisi sopinut kaikista parhaiten merikapteenin ura ja kakkosena ehdotettiin markkinointijohtajaa. Valitsin noista kahdesta vähemmän absurdin ja lähdin opiskelemaan tradenomiksi, tavoitteenani Stockan markkinointipäällikön pesti (hah). Mutta ei mennä niin kauas, koska mun mielestä ei tartte. Kun mä syvennyn miettimään, johtaa nykyisen elämäni jäljet kahteen eri alkupisteeseen.

 

 

Se yksi tyyppi, joka ei palkannut mua firmaansa, mutta suositteli mua kaverinsa firmaan

En osaa edes kuvitella, missä ihmeessä mun ura huitelisi tänä päivänä ilman niitä kolmea "turhaa" haastattelua, jotka eivät johtaneet työpaikan saamiseen, vaan pettymykseen kalkkiviivoilla. Se oli perjantai, yksi elämäni hirveimmistä päivistä: ensin tuli puhelu, jossa mulle sanottiin - vaikka olin varma että natsaisi - kiitti mut ei kiitti ja sitten lähdin lopettamaan 11-vuotiaan koirani.

Seurasi muutama musta viikko, syvällä pohjamudissa vietetty, en oikein osannut kuvitella miten elämä siitä järjestyisi. Sitten yhtenä päivänä soi puhelin. Se oli sen sivu suun menneen työpaikan haastattelijan entinen työkaveri toisesta firmasta, joka pyysi haastatteluun. Oli kuullut musta siltä kaverilta. Pian sen jälkeen aloitin seikkailuni digimarkkinoinnin maailmassa ja löysin oikean urasuunnan. Jäljelle jäi pöllämystynyt kiitollisuus niitä odottamattomia, työpaikan saamiseen johtaneita suositteluja kohtaan ja suuri ikävä pientä koiraani (joskin mä uskon, että se jotenkin junaili kaiken koirien taivaasta käsin).

 

 

Se yksi ilta, kun kaveri hiillosti mut baariin vaikken ois jaksanut

Muistan vieläkin mitä mulla oli päällä: pinkit farkut (ne oli silloin cool, uskokaa) ja vaalea hihaton paita jossa oli kultaisia pampuloita (no okei mitä ihmettä mulla oli päällä?!?!). Tää ei oo se postaus missä kerron yksityiskohtaisesti mitä tapahtui, mutta sanotaan vaikka niin, että vielä ainakin kolme älytöntä sattumaa lisää, kunnes lopulta päädyin jubailemaan erään tanskalaisen miekkosen kanssa.

Just vähän aiemmin olin päättänyt, etten halua tavata ketään pitkiin aikoihin ja olin niin done kaikkien deittailuhommeleiden kanssa. Ja kerrankin se ei ollut mikään pikaistuksissa tehty lupaus, vaan sellainen rauhaisa tunne siitä, etten tartte enkä halua ketään, pitäkää jäbät tunkkinne. Mut joo, meillä oli treffit seuraavana torstaina ja sitten taas lauantaina ja nyt asun Tanskassa.

 

 

Yksi pettymyksen tuottanut haastattelurundi ja yksi baari-ilta, kun en halunnut tavata ketään. Tapahtumaketjujen alkupäät.

Eihän siis unohdeta, että:

- Pieleen mennyt juttu voikin tuoda tullessaan jotain vielä parempaa. Jos jokin ei natsaa, niin sitä ei vaan ollut tarkoitettu.

- Ikinä ei voi tietää, josko tää on se päivä, joka sysää muutoksen liikkeelle tai tästä pikkujutusta kasvaakin jotakin suurta.

- Vaikka ois välillä vähän kökköä, suorastaan hirveää, on elämällä mitä luultavimmin supermahtavia yllätyksiä hihassaan. Ehkä jo ihan pian, ranteen kohdalla valmiina pullahtamaan ulos. Ei niitä ylläreitä kannata veren maku suussa jahdata, mutta ehkä ne löytää sut helpommin jos et piileskele neljän seinän sisällä forver.

Mitkä sattumukset tai tapahtumat on vaikuttaneet sun elämäsi suuntaan?

 

LUE MYÖS:

Sitoutumiskauhun kootut ainekset

Siperian ja muutoksen tuulia

6 asiaa, joita poikaystävä ei vaan tajua

---

How did I end up here? Due to couple of damn surprising, yet fortunate, turns of events.

---

FOLLOW: Facebook - Bloglovin' - Snapchat & Instagram @marjapilami

Share

Kommentit

sallamanteri

Haha, mulla käännekohtia on ollu työharjoittelupaikan vaihtaminen kesken harjoittelun: päätin muutaman päivän harjoittelun jälkeen, että en tykkää tästä paikasta ja soitin toiseen paikkaan pääsisinkö harjoitteluun sinne. Nyt olen työskennellyt siinä toisessa paikassa jo päälle 10 vuotta, en samassa toimipisteessä enkä läheskään samoissa työtehtävissä, mutta samassa firmassa kuitenkin :) 

Ja toinen käännekohta oli sattumalta tehty päätös vuokra-asunnosta (tyyliin" noooh, mää muutan vaikka tuohon asuntoon"). Samassa kerrostalossa sattui asumaan nykyinen poikaystäväni, jonka kanssa olen ollut yhdessä 8 vuotta.

marjapilami

Vau, niin huikeeta! Kylmät väreet! Elämän taianomaisia tapahtumaketjuja parhaimmillaan <3

M.
Avec Mari

Kiitos! Tarvitsin just tätä tähän aamuun, kun pyörin yön miettien murehtien tulevaa, työjuttuja ja kaikkea. Kiitos, kiitos, kiitos ja ihanaa viikonloppua <3

marjapilami

Puss, kaikki järjestyy eli elä murehdi siellä<3 Ihanaa viikonloppua sinnekin!

Katariina / Raidallisia hetkiä ja retkiä (Ei varmistettu) http://raidallisiahetkiajaretkia.blogspot.com

Ihana postaus! Erittäin kiehtovaa pohdintaa. On yllättävää miten pienet jutut saattavat muuttaa elämän suunnan kokonaan. Tavallaan aika hirvittävääkin.

Kylläpäs lohdutti, kun elämässä on vähän henkisesti meneillään semmonen never-ending-risukasa-vaihe... Kun kyllähän sen itsekin tietää, että se onni sieltä kohta taas pilkahtelee :)

Elämäni paras sattuma on ollut, kun päädyimme miehen kanssa samaan paikkaan työharjoitteluun ja tutustuimme. Harjoittelun aikana ihastuin, mutten uskaltanut edes puhelinnumeroa pyytää, etten saisi taas kerran siipeeni. Työt loppui vähän ennen joulua ja jäi harmittamaan ihan hirveästi, kun olin jänistänyt, ja olin varma, etten koko tyyppiä enää koskaan näkisi. Joulupäivänä kännykkään kuitenkin kilahti viesti. Mies oli halunnut toivottaa hyvää joulua ja kaivanut numeroni jostain numeropalvelusta. Ihastus oli silloin vielä yksipuolista, mutta toista kertaa en enää karkuun päästänyt ;) Nyt ollaan oltu kymmenen vuotta yhdessä ja suunnitellaan häitä kahden lapsen viipottaessa jaloissa <3 Tosi monesti oon kyllä miettinyt, että mitä jos mies ei oliskaan sitä joulun toivotusta päätynyt laittamaan... Onneksi päätyi :)

Kommentoi

Ladataan...