Perjantai-ilta

Perjantai-ilta on ihana ilta. Silloin saa yleensä aina hyvää ruokaa, joko omasta keittiöstä, ystävän keittiöstä tai ravintolan keittiöstä.

Yleensä perjantai-iltaan liittyy viini, hyvä seura ja hieman arki-illallista pidempi ja nautinnollisempi ateria. Näin oli eilenkin illalla.

img_20120817_184827.jpg

Karpalosiideriä kokille kurkkua kostuttamaan kun lämpötila keittiössä nousee, uuni paahtaa tuhatta ja sataa ja hiki virtaa essun alla.

img_20120817_190216.jpg

Pöytä on katettu ja salaatti on valmiina odottelemassa syöjiä.

(olenko jo kertonut että fetasalaatti on ehdoton lempparisalaattini?)

img_20120817_200621.jpg

Alkupalaksi tehdyt valkosipuli-parmesan-persilja leivät uunituoreina pöydässä.

Herkuttelu voi alkaa!

img_20120817_200901.jpg

Parmesan-tryffeliöljyperunat

(näiden kanssa kävi niin, että niiden valmistuminen kesti kummallisen kauan ja päädyimme syömään ne erikseen.. hyviä olivat silti!)

img_20120817_201318.jpg

Kanankoipia soija-oliiviöljy-valkoviinietikka-sitruunaliemessä, paahdettuja sipuleita ja fenkolia

img_20120817_202956.jpg

Jälkiruoaksi tuoreita mustikoita ja vadelmia..ja eilen esiteltyä Baileys moussea. Olen koukussa!

Reseptit ilmestyvät lähipäivinä tänne, ihanaa viikonloppua!

Suhteet Ruoka ja juoma Rakkaus Ystävät ja perhe

Baileys-suklaamousse

Pitkästä aikaa laitan tänne jälkiruokareseptin!

img_6460_v2_0.jpg

Sain tosiaan maistaa tätä herkkua ensimmäisen kerran Italiassa ja pääsin vihdoin viime viikonloppuna tekemään tätä ihanaa jälkiruokaa itse. Mmmm!

Baileys-suklaamousse

(jouduin viime hetkellä muokkaamaan reseptiä hieman)

4 hengelle

1 prk kuohukermaa

1 prk mascarponea

(unohdin ostaa mascarponea joten käytin 1,5 prk turkkilaista jogurttia. Toimi hyvin näinkin!)

2 pientä baarikaappipulloa Baileysia

(itse lorottelin Baileysiä aika vapaamielisesti seokseen ja hyvää tuli. Tarkkaa määrää en osaa sanoa)

2/3 levyä tummaa suklaata

(käytin Pirkan tummaa luomusuklaata)

Sulata suklaa, vaahdota kerma. Lisää joukkoon mascarpone / jogurtti ja mausta Baileyksellä. Anna maustua ja jähmettyä jääkaapissa ennen tarjoilua, oma mousseni viihtyi jääkaapissa n. 5 tuntia ennen tarjoilua.

img_6457_v2.jpg

Tarjoilin moussen punaviinimarjojen kanssa.

Koti Ruoka ja juoma