DIY: Virkattu paita + Viisi hyvää syytä tehdä vaatteita itse
Heipsan! Kesä on itselleni inspiraation ja käsillä tekemisen kulta-aikaa. Viime viikkoina olen esimerkiksi kaivanut virkkuukoukun pitkästä aikaa esille. Lopputuloksena syntyi tämä virkattu paita Novitan Siro-langasta. Malli on hyvin yksinkertainen, nimeltään Forest Breze Tee ja ohje on bongattu Youtubesta.
Kuten olen aiemminkin blogissani kertonut, suosin vaatteissani usein itse tehtyä ja/tai käytettyä. Aiheesta innostuneena listasin alle viisi hyvää syytä, miksi vaatteita kannattaa tehdä omin käsin!
1. Konkreettinen tekeminen ja onnistumisen ilo
Kaikki osaavat nykyään ottaa hienoja Instagram-kuvia, mutta kuinka moni osaa palata perustaitojen äärelle kuten parsia rikkimenneen vaatteen tai kaventaa paitaa sivusaumoista? Digiaikana on erityisen tärkeää saada jotakin konkreettista, käsinkosketeltavaa aikaiseksi. Käsitöitä tehdessä myös keskittymiskyky, joka on somen vuoksi jatkuvasti koetuksella, paranee.
2. Itse tehty vaate on usein eettisempi ja ekologisempi
Kun vaate on tehty itse, jää yksi vaateteollisuuden tuotantoprosessin vaihe pois omiin käsiin. Lisäksi itse tehtyä vaatetta ei ole rahdattu maapallon toiselta puolelta.
3. Itse tehty vaate kestää aikaa
Kun vaatteen tekemiseen käyttää aikaa, tulee siitä myös kestävä. Itselläni on esimerkiksi äidiltä lainassa yhdet leveälahkeiset housut, jotka äippä on ommellut 25 vuotta sitten. Nyt tuollaisia housuja näkyy ”culottes”-nimellä kaupoissa. 😀
4. Edullisuus
Hinta riippuu tietenkin materiaaleista, mutta jos haluaa säästää euroja tinkimättä kuitenkaan laadusta, voi vaatteita ommella esimerkiksi kirppareilta löytyvistä kankaista. Itse olen ommellut esimerkiksi yhden lempparipaidoistani vanhoista puuvillaverhoista.
5. Itse tekemällä saa omille mitoille ja mieltymyksille sopivan vaatteen
Samalla oppii vaatteiden leikkauksista ja rakenteesta. Lopputuloksena syntyy ihan oma uniikki luomus, josta haluaa pitää huolta vuosien saatossa.
Virkatun paidan lanka: Novita Siro
Virkkuukoukku: 3,5 mm
Malli: Forest Breeze Tee (For the Frills -blogista, ohje myös Youtube-videona!)
Housut: Suuri Käsityö (ompelin pari vuotta sitten)
Virkkaillen,
Iisa
Lisää postauksia aiheesta:
- Helppoja vinkkejä vaatteiden muokkaamiseen
- Vaatevallankumous: Itse tehty on eettinen valinta
- Vaihtelua vaatekaappiin – aina ei tarvitse ostaa uutta
Blogiani voit seurata täällä:
INSTAGRAM // BLOGIT.FI // BLOGLOVIN