Ei pysty ei kykene, nyt riittää jouluaiheiset kirjat – Kirja-arvonta kehiin!

Ei pysty ei kykene, nyt riittää jouluaiheiset kirjat – Kirja-arvonta kehiin!

Taisin instan puolella huudella, että joulukuussa teemailen ja luen vain jouluaiheisia kirjoja, mutta heikko olen ja en pysty tätä teemaa jatkamaan. En pysty En. Marraskuussa luetun Jill Mansellin Kolme ihanaa asiaa sinusta  jälkeen olen lukenut Kolme ”ihanaa” kirjaa joulusta ja näihin kolmeen nyt jouluteema saa jäädä, ellei löydy jotain X-mas massacre-opusta tai muuta _hiukkasen_ raflaavampaa […]

Juhlakausi alkoi

Juhlakausi alkoi

Itsenäisyyspäivänä oli Suomen lisäksi syntymäpäivä myös veljeni vaimokkeella. Siitä alkaa meidän perheen synttäriputki, joka huipentuu jouluun, jota henkistyneet ihmiset Jeesuksen syntymäpäiväksi mainostavat. Vaikka ”käly” kuusikymmentä täyttikin ja olisi ollut oiva paikka juhlia vähän jykevämmin, ei hän koskaan ole ollut innokas juhlien järjestäjä ja niinpä tämä virstanpylväs sai mennä ohi tekstarionnitteluilla. Itsenäisyyspäivä käytettiin meillä pasteijatalkoisiin. Joulun […]

#Historianilukijana

#Historianilukijana

Villasukka heitti minulle hauskan haasteen omassa postauksessaan luku- tai pikemminkin lukijahistoriastaan. ”Lapset joille luetaan, oppivat lukemaan” – jossain olen tällaiseen ajatukseen törmännyt ja ainakin minun osaltani se pitää paikkansa. Minulle (ja veljelleni) on luettu pienestä pitäen, kirjahyllyt eivät kotonani koskaan olleet koriste-esineiden esittelytelineitä vaan ne ovat pursunneet kirjoja tuplariveissä ja -pinoissa. Itse opin lukemaan nelivuotiaana, […]

Mitä sie haluat joululahjaksi?

Mitä sie haluat joululahjaksi?

Sunnuntaiaamu raukea ja rattoisa, heräiltiin siinä hiljalleen ja ihailtiin ikkunan takana tanssivia lumihiutaleita. Tänään päästään lumitöihin, ei siis tarvetta lenkkeilylle. Ja siitä se sitten lähti! -Mitä sie haluaisit joululahjaksi? Black Weekin & Cyber Mondayn mainokset välähtelivät molempien iPhonejen näytöllä ja silmään sattui terhakan näköinen LUMILINKO, akkukäyttöinen sellainen vielä (ei rumasti pöriseviä ja haisevia polttomoottoreita piha- […]

Jill Mansell: Kolme ihanaa asiaa sinusta

Jill Mansell: Kolme ihanaa asiaa sinusta

Halleyn Alter Ego on Rose, jona hän vastailee netissä ihmisten kysymyksiin perustamillaan nettisivuilla www.kolmeasiaasinusta.com. Kuvitteellinen Rose, toisin kuin Halley, ei sairasta Kystistä Fibroosia, joka rajoittaisi elämää ja pitäisi varhaisen kuoleman mustaa pilveä jokaisen päivän yllä. Vakavasta sairaudestaan huolimatta Halley elää hyvää elämää ystäviensä kanssa voimiensa mukaan potien polttavaa, mutta kiellettyä rakkautta omaa lääkäriään Lukea kohtaan. […]

Ylensyöntiä ja joulun odotusta

Ylensyöntiä ja joulun odotusta

Istun työhuoneen lattialla ympärilläni kasoittain suklaakonvehteja, Jellybeanspusseja ja tusinoittain muita karkkeja, kalentereja on kaikkiaan kuusi ja Porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, oomme kaikki, porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, kaaaaaaaiiiikkkiiiiiii piinaa korvamatona ja syyllistäjänä kun niitä täyttäessäni napsin suklaakonvehdin jos toisenkin ihan huomaamattani. En tohdi edes arvailla montako namua Joululaulurallatusten säestämänä uppoaa  suuhuni (ja […]

Big Brotherin finaaliviikko alkamassa ja BB-villapaita valmis!

Big Brotherin finaaliviikko alkamassa ja BB-villapaita valmis!

En kestä katsoa Temptation Islandia, Ensitreffejä alttarilla, Paratiisihotellia tai oikein mitään muutakaan ”reality-sarjaa”, mutta yksi heikkous minulla on vuodesta 2013, kun aloin katsoa Big Brotheria silloin julkkisversioon osallistuneen Andy McCoyn takia. Sen jälkeen on uponneet kaikki , niin Suomen kuin Australiankin,  telkkarista esitetyt BB:t. Menneinä vuosina olen BB:n keston aikana kutonut suvulle joululahjoiksi lapasia, villasukkia, […]