10 kuukautta Turkki-suhdetta takana!

Kohta puolin vierähtänyt vuosi on ollut monella tapaa hyvinkin erilainen verrattuna aiempiin. Yksi suuri syy tähän erilaisuuteen on ollut jo 10 kuukautta kestänyt lämmin ja läheinen suhde Turkin Alanyaan! Alkuvuodesta pakkasin tavarani ja lähdin etsimään itseäni ja jäsentelemään sitä, millaista elämää haluan elää. Upeita muistoja ja kuvia on tarttunut matkaani satoja ja satoja. Enkä ole kyllä minäkään enää se sama joka reissuun lähti!

Alanyan helmikuu oli kovin positiivinen yllätys monella tapaa. Olin pakannut turhan paljon lämpimiä vaatteita. Aurinko lämmitti päiväsaikaan ihanasti ja altaalla oli mukava pohdiskella elämän suuria kysymyksiä. Iltojen viileydessä oli sentään hyvä, että kevyttoppatakki oli vilukissalla mukana.  Kotiuduin todella nopeasti ja vaikka lähdin yksin reissuun, en osannut pelätä mitään.  Tapasin kaksi upeaa ihmistä, jotka edelleen ovat elämässäni. <3

Maaliskuu jatkui aurinkoisena ja yhä lämpimämpänä. Koin ja näin joka päivää uutta ja ihmeellistä. Heitin talviturkin ja nautin upeista auringonlaskuista rannalla! Kävelin paljon ja ihmettelin elämän menoa. Miten niin moni asia saattoi olla niin erilaista kuin kotosuomessa?! Ihastuin Alanyaan niin, että hahmottelemani lähtöpäivä siirtyi.

Huhtikuussa alkava turistikausi alkoi näkymään niin rannalla kuin katukuvassakin yhä enemmän. Rantahiekan siivilöinti alkoi olemaan valmis auringonpalvojia varten! Ravintolat ja hotellit availivat oviaan ja täyttivät uima-altaitaan. Minun oli aika palata Suomeen. Ikävä oli jo lähtiessä, mutta paluulippu Alanyaan oli takataskussa! <3

Toukokuinen Alanya näyttäytyi palatessani sateisena ja tuulisena. Läheltä piti, ettei laskeutuminen olisi onnistunut kotikentälleni Gazipasaan, mutta niin vain taidokas lentäjä sai meidät sinne viimeisellä yrityksellään! Myrskyn jälkeen oli onneksi poutasää ja aurinko paistoi jälleen! Pääsin ensikertaa tutustumaan Dim-jokeen ja ihastuin ikihyviksi. Muutama viikko Alanyassa teki hyvää; olin jälleen saanut paljon uutta perspektiiviä siihen, mistä onni muodostuu. Tästä huolimatta muistan hetken, jolloin ensimmäistä kertaa kaipasin kotiin. Ihmiset antavat paljon, mutta myös haluavat paljon. Herkkänä ihmisenä tätä saattoi paikoitellen olla vaikea ymmärtää. Ajan ja kokemuksien myötä olen oppinut suhtautumaan paikalliseen tempperamenttiin paremmin ja mikä tärkeintä, olla ottamatta kaikesta itseeni. :) 

Toivoin takuulämmintä juhannusta ja niinpä ex-tempore bookkasin kesäkuussa äkkilähdön ja vielä matkajokerin! Jännitys tiivistyi kun kone laskeutui Gazipasaan; mistä löytäisin itseni. Hyvinhän siinä kävi! Aivan kotinurkilta Kleopatralta löysin itseni ja mikä parasta, ystävystyin hotellilla taas ihaniin ihmisiin. Juhannusdinneriä nautiskeltiin korkeuksissa katsellen kaunista Alanyaa iltavalaistuksessa. Alanya lunasti toiveeni lämpimästä juhannuksesta ihan toden teolla niin lämpötilojen kuin ilmapiirinkin osalta.

Heinäkuussa oli jälleen palava halu päästä takaisin lämpöön. Ja sitähän riitti, enemmän kuin uskalsin toivoa! Iltaisinkin vielä hiki vain valui muutaman kävelyaskeleen jälkeen. Oli ihastuttavaa istua samettisessa yössä viinilasillisen kera ilman huolen häivää palelusta. Päiväsaikaan sen sijaan lämpölukemat alkoivat olemaan vähän liikaa jopa minulle, joka useimmiten palelee. :) Altaassa tai meressä piti pulahtaa virkistäytymässä usein, ellei koko ajan! Heinäkuun reissulla laajensin myös reviiriäni ja majoituin Keykubatin puolelle. Olin kerran aiemmin ollut viikon (2015 pääsiäisenä), mutta koska olin nyt kotiutunut Kleopatralle niin hyvin, oli tämä kuin hyppy tuntemattomaan. Hyvin pian kotiuduin tällekin puolen, tosin kuumuudesta johtuen suurin osa ajasta tuli vietettyä altaan lähistöllä.  

Elokuussa helteet jatkuivat. Tein ennätykseni, kun asuin kolmen viikon aikana viidessä eri hotellissa! Tämä oli ehkä hieman liioittelua, mutta tulipahan nähtyä ja koettua. Kohta voin kutsua itseäni Alanyan hotelliasiantuntijaksi! Elokuussa uskaltauduin ensi kertaa sataman yöhön. Huh mikä kokemus; olimme suuressa yökerhossa lähes ainoat naiset… Musiikki oli makuuni aivan liian kovalla, joten kovin pian hiippailimme pois salaa sisäänheittäjiltämme. :) Samettisen yön lämpiminä tunteina viihdyn huomattavasti paremmiin terassilla, jossa kuulee edes omat ajatuksensa. Jos toukokuussa ikävöin ensi kertaa kotiin henkisellä tasolla,  elokuussa kaipasin ensimmäistä kertaa kotiin fyysisesti. Oliko kuherruskuukausi nyt loppu? Vai mistä tämä ryppy rakkauteen tuli? Villi arvaus, kuumuudesta!? 

Syyskuussa oli jälleen haasteita päästä Gazipasaan myrsyn takia ja tällä kertaa tämä todella toteutui. Odotin Istanbulissa keskellä yötä lentoa Antalyaan perutun Gazipasan lennon tilalle. Antalyasta meidän kuljettettiin aamuyön tunteina bussilla Alanyaan. Majoitukseni oli jälleen Itäisellä puolella ja bussi jättä minut rantakadun varteen. Kello kuuden aikaan aamulla kävelin yksikseni rantakatua kovassa tuulessa, painavaa laukkua perässä vetäen. Ehdin juuri ja juuri sulkemaan silmäni hotellilla ennen aamiaista. Hieman venähti matka pitkäksi, mutta tulipahan tämäkin nyt koettua! Tuuli ja koleahkot illat jatkuivat muutaman päivän ja ehdinkin jo toteamaan syksyn saapuneen myös Alanyaan. Parin päivän syysmyrskyn jälkeen aurinko paistoi jälleen täydeltä terältä ja rannoilla riitti taas hulinaa.

Lokakuussa pääsin Alanyan lisäksi tutustumaan Turkkiin laajemmin. Jälleen kerran olin haltioissani siitä, miten kaunista luontoa ja upeita maisemia maailmasta löytyykään. Ihmisten ystävällisyyskin yllätti jälleen. Aurinko jaksoi edelleen helliä Alanyaa ja iltaisin tarkeni jälleen ilman suurempia vaatemääriä. Lokakuussa vuokrasimme ensi kertaa veneen omalla porukallamme. Reissu oli mahtava. Uimme, ihailimme maisemia ja auringonlaskua, mietimme elämän tarkoitusta, tanssimme kitaransoiton tahtiin ja nautimme olostamme. <3

Olen kokenut Alanyan kevään, kesän ja syksyn – talvi on vielä näkemättä! Toivon mukaan voin korjata tilanteen ja pääsen reissuun taas pian. Vaikka maailmalla ja Turkissa on tapahtunut tänän vuonna paljon, en ole pelännyt tai luopunut toivosta paremman maailman suhteen. Ihan joka kerta olen oppinut itsestäni paljon. Palava halu reissata, nähdä ja kokea ovat kasvaneet kasvamistaan. Olen oivaltanut, että pärjään ja pystyn. Olen alkanut hahmottamaan paikallisiin tutustuessani mistä onni, turvallisuus ja elämän tarkoitus muodostuvat – ei suinkaan materiasta, vaan toisista, läheisistä ihmisistä! Sen sijaan, että keräämme tavaraa, kasvatamme varallisuuttamme, annamme itsestämme oravanpyörälle kaiken ja nostamme statustamme, voisimmeko olla rikkaampia vähemmällä, elää enemmän ja olla onnellisia läheisten ihmisten ympäröiminä, toinen toisiamme auttaen?! Kenties. :*