Day 1: Alanyasta 400 km luoteeseen
Aamiaisen jälkeen hyppäsimme bussiin ja suuntasimme noutamaan valkeaa vuokraratsuamme. Voi sitä jännityksen määrää kun ensimmäistä kertaa ajoin autoa Atatürkia pitkin! Hikikarpaloita valui ohimoilla muustakin syystä kuin kuumuudesta.
Check out hotellista, laukut kyytiin ja nokka kohti uusia seikkailuita. Road trip oli alkanut! Päätimme ensimmäisenä lähteä kohti Turkin Tamperetta (Ai mitä? Kerron myöhemmin lisää.), Denizliä. Kuskini mukaan jokaisen on syytä nähdä UNESCOn suojelukohteeksikin valittu Pamukkale, joka sijaitsee kivenheiton päässä tämän suurkaupungin keskustasta.
Matka sujui vauhdikkaasti ja ensimmäisenä pysähdyimme pikaisesti Sidessä. Side on minulle jokseenkin mystinen paikka vaikka olen pari vuotta sitten lomaillut siellä viikon. Paluumatkalla yövyimme täällä, joten palatkaamme Siden ihmeelliseen maailmaam siinä postauksessa lisää.
Matkamme jatkui ohi upean Antalyan. Heti Antalyan jälkeen pysähdyimme pitämään vessataukoa ja lähtiessämme bensikseltä, päättikin kuskini pysähtyä ja noukkia kyytiin vanhemman herrasmiehen. Hänellä oli kuulemma hyvän ihmisen kasvot.
Siinä hän sitten istui takapenkillä, turisi kuskin kanssa ja mutusti tarjoamaani mandariinia. Antalyasta luoteeseen lähdettäessä on hyvinkin karua vuoristoa eikä asutusta juurikaan näy mailla ja halmeilla. Ihmettelin hieman minne herra on menossa. Parikymmentä minuuttia ajettuamme hän pyysi kääntymään päätieltä. Jatkettuamme tovin matkaa tätä pienempää tietä, tuli vastaan miehen kotikylä. Keskellä ei mitään oli muutaman talon yhteisö. Mies oli hyvin kiitollinen avustamme ja vaatimalla vaati saada antaa numeronsa jotta voisi joku kerta tarjota vaimonsa kanssa kiitokseksi kyydistä ruoan. Kerrassaan koskettava tapaaminen!
Jatkoimme matkaa keskenämme. Uteliain mielin odotin perillepääsyämme. Laskeutuessamme vuorilta oli edessämme henkeä salpaavat maisemat! Onneksi ehdimme näkemään kaupungin valoisaan aikaan. Näky oli huikea!
Alas kaupunkiin päästyämme kiirehdimme baklava-ostoksille ja illalliselle kuljettajan sukulaisten luokse. Oi sitä vieraanvaraisuutta! Vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan, vietimme ihastuttavan illallishetken yhdessä. Ja nimenomaan yhdessä vaikka pöydän ääreen ei yhtä aikaan mahduta. Ruokaa ei syödä eri pöydissä tai eri aikaan, vaan kaikki kokoontuvat yhtä aikaa lattialle katettujen tarjoilujen ääreen. Jännittävä kokemus!
Päivän päätteeksi kurvasimme vielä Pamukkaleen. Väsymys alkoi jo painamaan ja kuskin kanssa tuli hieman erimielisyyksiä majapaikasta. Lopulta sovimme, että hän hoitaa asian ja minä mökötin autossa. Majatalo oli jokseenkin kulahtanut (hinta 15 e / yö / 2 hlöä), mutta muut asukkaat olivat ainakin päällisinpuolin suht normaaleita, jopa lapsiperheitä. Niinpä uskaltauduin peremmälle. :)
Lähdimme vielä iltakävelylle viereisille eläväisille kujille. Moskeijan ympärillä kuhisi väkeä, illan rukoushetki oli juuri päättynyt. Väki suuntasi vaihtamaan päivän kuulumisia teen pariin. Nautiskemille tuorepuristetut granaattiomenamehut ja hurahdin yrttejä myyvään liikkeeseen. Oi niitä tuoksuja!
Pistäydyimme kuumalla lähteellä uittamassa varpaitamme muiden joukossa. Kalkkipitoiselka vedellä kerrotaan olevan iho- ja sydänsairauksia parantavia vaikutuksia.
Paikallisten ihmisten tapaan istuimme vielä nauttimaan lasilliset teetä (hintaan 30 senttiä). Ihaillen katselin jälleen kerran heidän tapaansa kokoontua yhteen. Yksin ei tarvitse olla vaan huonompikuntoisetkin autetaan taluttaen ulos vaihtamaan kuulumiset. Yön pimetessä jutut senkun jatkuivat! Onkohan Turkissa yksinäisyys yhtä kasva trendi kuin meillä täällä Pohjolassa?
Hilpaisimme hotelliimme, laitoin pään tyynyyn ja uni tuli jostain kumman syystä ihan heti! Pienen ihmisen pää oli uusista kokemuksista onnesta sekaisin. <3