Day 3: Kutsu aamuteelle ja aavekaupungin hyytävää tunnelmaa
Herättyäni pomppasin ylös sängystä ja kiireen vilkkaan painelin ulos. Aurinko paistoi jälleen ihanasti ja kaupunki alkoi heräilemään uuteen lokakuiseen päivään. Kurkkasin hotellin uima-allasalueen ja istahdin hetkeksi nauttimaan aamun ensisäteistä yksin. Laitoin silmät kiinni ja ihastelin miten onnellinen olin. Hengitin syvään ja nautin täydestä sydämestäni.
Lähdin katselemaan hieman tarkemmin miltä Fethiye näytti aamutuimaan. Kävelin edellisillan liian kalliin boutique-hotellin ohi ja ihailin sen kaunista etupihan sisustusta. Hetken kuluttua joku huusi minulle hotellilta jotain turkiksi. Valitettavasti en ymmärtänyt. Menin kuitenkin ovelle katsomaan mitä huutelijalla oli mielessä. Koska yhteistä kieltä ei löytynyt respassa ollut mies tulkkasi. Tämä vanhempi herra kysyi haluaisinko tutustua hotelliin. Mikä ettei, vastasin. Siinä respavirkailijan kanssa höpötellessä kävi ilmi, että oma hotellimme oli saman omistajan ja olimme oikeutettuja nauttimaan sekä aamiaisesta että upeasta uima-allasalueesta tämän hotellin puolella. Tämä oli kuin lottovoitto! Lähdin kiireen vilkkaan herättämään kuskiani ja kertomaan ilouutisesta.
Aamiainen oli kerrassaan loistava niin sorttien, palvelun kuin tunnelman ja maisemankin osalta. Tämä oli pieni palanen paratiisia keskellä kaupunkia. Aamiaisen jälkeen oli mukava levähtää hetkinen aurinkotuolissa ja ihailla kaunista merta, vuoria ja hulppeita purjeveneitä.
Luovutettuamme huoneen, tutustuimme kaupunkiin lisää lähinnä autosta käsin. Pistäydyimme paikallisten suosimassa kahvilassa teellä ja ihastelimme kalojen ruokintaa. Lähes jokaisella oli mukanaan pussillinen leipää ja kalat hyppivät innoissaan nautiskellakseen lounaastaan!
Ajoimme kaupungin ylle kohoavalle vuorelle ja ihailimme upeita maisemia henkeä haukkoen. Tie jatkui yhä ylemmäs kiemurrellen hurjia vuoristotietä. Olimme matkalla Ölüdeniziin! Paikkaan, jossa olin myös halunnut vierailla jo tovin aikaa. Laskeutuessamme alas laaksoon, pistäydyimme aavekaupunki Kayaköyssä. Tämän hylätyn kaupungin tunnelma oli hyytävä. Kunpa olisin voinut nähdä vuoren rinteelle rakennetun kaupungin sen kulta-aikana. Olisi ollut varmasti mahtava näky. Nyt jäljellä oli lukuisia ja lukuisia raunioita sekä kuvitelmani siitä, millaista elämä siellä oli ollut.
Seuraavassa laaksossa sijaitsi määränpäämme. Laskeuduimme alas ranta- ja turistiparastiisiin, piskuiseen Ölüdeniziin. Pyörähdimme rannan tuntumassa olevassa, herttaisessa kylässä ja lounastimme lokantassa makoisat lahmacunit.
Kipusimme takaisin ylös vuoren rinnettä valitsemaani hotelliin. Koska sesonki alkoi olemaan jo ohi ja hotellissa oli tilaa, saimme pienellä lisäpanostuksella upean kattohuoneiston, jossa porealtaasta saattoi ihastella auringonlaskua. Tämä hulppea huone tuli maksamaan kahdelta puolihoidon kera n. 60 euroa. Hotelli oli vain aikuisille ja voin sanoa että nautimme koko rahan edestä. Kylpy auringonlaskussa ja lasillinen viiniä; ei sen rentouttavampaa hetkeä voinut toivoa. Illallisella jatkui sama rauhallinen tunnelma ja ruoka oli todella hyvää. Jälleen kerran uni tuli silmään hymy huulilla.
Ps. Luethan myös road tripin ensimmäisten päivien tarinat blogistani.