Elämä(ä) paluun jälkeen?

En voinutkaan vain laittaa varvassandaaleja jalkaan sekä mekkoa päälle ja painua pihalle. Ihan vielä ei vieressä oleva meri kimmeltänyt houkutellen pulahtamaan. Aurinkokaan ei näyttäytynyt. Harmaata, märkää ja katupölyä sen sijaan riitti. Mitä ihmettä? 

Heräsin maisemista, joista lähdin matkaan lähes kuusi viikkoa sitten. Tuntui kuin olisin ollut nämä viikot unessa. Ihanassa unessa, jossa kaikki oli hyvin. 

Aika Alanyassa meni kuin siivillä. Vastahan pohdin uskallanko lähteä matkaan yksin. Ihan hetki sitten todistelin epäilijöille, että vaalea nainen voi matkustaa yksin Turkkiin ja että Alanya on turvallinen paikka. Tuntuu kuin olisin ihan juuri panikoinut pakkaamista ja jännittänyt lentokentällä etenkin Istanbulin vaihtoa. Ihan kuin se ensimmäinen helmikuinen auringon nousu upeine rantamaisemineen minareetin rukouskutsun säestämänä olisi tosiaan ollut eilen.

Vaistomaisesti palasin miettimään näitä viikkoja. Minut valtasi hyvä ja lämmin olo. Retkeni oli enemmän kuin onnistunut. Koin ja näin niin paljon. Nautin koko sydämestäni jokaisesta päivästä. Elin hetkessä. Ne maisemat, tunnelma, lämpö, tuoksut ja äänet – pala sydämestäni jäi Alanyaan.

Entä nyt? Oli ihana tavata jälleen rakkaita ihmisiä ja rutistaa omaa hapsiaista. Olen luottavaisempi kuin aikoihin. Uskon, että asiat järjestyvät. Luotan itseeni taas enemmän. Jokin levottomuus on kuitenkin yrittänyt hiipiä päivän mittaan kyseenalaistamaan ajatuksiani. Missä minun paikkani on? Miten löydän pysyvän mielenrauhan? Mitä sydämeni haluaa?

Hengitän syvään ja rauhallisesti. Suljen silmäni. Everything happens for a reason – pidän sydämeni ja mieleni avoinna elämälle ja niille lukuisille oville, mitä minä ihan itse voin päättää avata! 

Kauniita unia ja ihanaa alkavaa viikkoa! Tehdään tästä hyvä viikko. <3