Irtiotto rinnakkaistodellisuuteen
Vietin yhdet elämäni parhaimmista viikoista löytöretkelläni Turkissa. Enkä yhtään liioittele. Tekisin saman milloin vaan uudestaan. Eikä ole sanottua ettenkö voisi retkeillä siellä pidempäänkin. Mikä reissusta sitten teki niin onnistuneen? Miksi siellä oli hyvä olla?
Olen pohtinut paljon uupumiseen johtaneita syitä. Olen aiemmin huolehtinut ja ajatellut aina ensin muita. Kunhan vain kaikilla muilla olisi hyvä olla. Kunhan muut viihtyvät ja heillä on kivaa. Entä minä? Miten minä voin? Viihdynkö minä ja onko minulla kivaa?
Vaihtaessani maisemaa, kukaan ei odottanut minulta mitään. Minun ei tarvinnut miellyttää ketään tai olla tilivelvollinen kellekään. Sain miettiä mitä minä haluan ja tehdä asioita mitä halusin, ajattelematta muiden mielipiteitä tai tuntematta huonoa omaatuntoa.
Aiemmin olin kova suorittamaan. Pyrin aina olemaan vain tehokkaampi. Elämä oli jokseenkin hektistä. Sainko tänään varmasti riittävästi aikaan? Olinko tehokas? Miten voisin olla tehokkaampi? Kelpaisinko sitten paremmin? Olenko parempi ihminen kun mainostauoilla juoksen laittamaan pyykit kuivumaan?
Olessani reissussa minun ei tarvinnut suorittaa tai noudattaa tiukkoja aikatauluja. Sain tulla ja mennä kuten halusin. Tunsin oloni vapaaksi. Opettelin nauttimaan hetkestä, olemaan läsnä ja hengittämään.
Vaikeina aikoina en osannut rentoutua. Kehoni ja mieleni kävivät kaiken aikaa kierroksilla. Sydämeni hakkasi. Verenpaineeni oli koholla. Päätä särki usein. Heräsin aamuöisin milloin mihinkin painajaiseen tai mieltä painavaan asiaan. En jaksanut olla sosiaalinen. Minua ahdisti enkä nähnyt eteeni.
Retkelläni olin ulkona lähes aamusta iltaan. Kävelin paljon. Nukuin hyvin. Nautin lämmöstä ja valosta. Tapasin ihmisiä, joille kelpasin sellaisena kuin olen. Olin pirteämpi ja energisempi kuin aikoihin. Osasin jo vähän rentoutua. Ihailin yhä uudelleen ja uudelleen maisemia; miten kaunista kaikki olikaan. Tunsin kuinka rauha löysi sisälleni useammin ja useammin. Luottamukseni itseeni ja tulevaan kasvoi.
Matkalla rakastin kuvata toinen toistaan upeampia maisemia. Aloin myös kirjoittaa. Toivoin salaa, että joku pitäisi lukemastaan ja näkemästään. Saamani palautteet ovat lämmittäneet mieltäni äärettömän paljon. Kiitos vielä kerran!
Ystäväni käyttämä termi rinnakkaistodellisuudesta sopii enemmän kuin hyvin kuvaamaan minunkin matkaani. Kaksi hyvin erilaista todellisuutta. Tässä toisessa todellisuudessa minua ei ollut muistuttamassa uupumisen ja huonon voinnin taakat.
Eikä tässä tämänhetkisessä todellisuudessa kaikki missään tapauksessa ole huonosti, siitä ei ole kyse. Kyse on kai enemmänkin siitä, että tarvitsin uusia maisemia, uusia tuulia ja tilaa hengittää. Sama kokemus olisi voinut kenties olla jossain muuallakin kuin Turkissa. Tai sitten ei.
Miten saan nämä kaksi todellisuutta kohtamaan? Miten pääsen eroon tässä todellisuudessa olevista ikävistä muistoista? Miten voisin voida hyvin kaikkialla?
Ei kai niistä eroon tarvitse kokonaan päästäkään? Ne ovat osa minua. Ovat osana sitä, minkälaiseksi olen kasvanut ja kasvan näiden kokemusten myötä. Eikö tärkeintä ole, etteivät ne enää hallitse minua ja elämääni? Aika parantaa haavat, sanotaan. Reissukin auttoi parantamaan niitä. Tiedän, että voin voida hyvin. Olen ihan oikealla tiellä! <3
Tässä julkaisussa olen käyttänyt instagramin tykätyimpiä reissukuviani. Siellä voit seurata minua nimimerkillä sun_is_fun_78. Tervetuloa mukaan!
Rentodu! Hengitä! Lataa akkuja! Ansaitset loman – Booking.com