Luksuselämää!
Olen viime aikoina miettinyt paljon onnellisuuttani. Elämäni ei missään tapauksessa ole mutkatonta tai täydellistä, mutta voin niin paljon paremmin kuin esim. vuosi sitten. Uupumus ja muu siihen liittyvä oli viedä kaikki voimani, mutta niin vain tänä päivänä jaksan jo taas hymyillä, olla jopa kiitollinen tapahtuneesta sekä suunnitella innolla tulevaa.
Onko toipumiseni kuitenkin vielä kesken kun en näe itseäni enää samanlaisessa oravanpyörässä juoksemassa muiden sanelemaa tahtia muiden määräämään suuntaan? Vai onko kokemus muuttanut minua niin, että näen elämän nykyään hyvin eritavoin? Uskallanko kenties kuunnella itseäni enemmän ja jättää vähemmälle kliseiset näin kuuluu elää -normit?
Olen erityisen onnellinen siitä, että minun on ollut mahdollista matkustaa ja tutustua turkkilaiseen kulttuuriin ja elämäntyyliin. Olen saanut reissuillani lisää perspektiiviä siihen millaista elämää haluan elää. Muun muassa yrittäjyyteen suhtaudutaan täällä hyvin positiivisesti. Virheitä ei pelätä ja parempaan huomiseen uskotaan vaikka taloudellinen tilanne olisi välillä kovinkin tiukka. Elämään suhtaudutaan kaiken kaikkiaan rennommin ja jokainen päivä eletään täysillä ilman turhia sittenkun- odotuksia.
Viime aikoina on meillä Suomessakin ollut paljon julkisuudessa erilaiset ”tavoitteenani on jäädä eläkkeelle 40-vuotiaana”-tyyppiset tarinat. On hienoa, että haaveista uskalletaan puhua ääneen. Omalla kohdallani ja veikkaan, että usean muunkin näin haaveilevan kohdalla kyse on kuitenkin muusta kuin varsinaisesta eläkkeellejäämisestä. Uskallan väittää, että kyse on riippumattomuuden ja vapauden tavoittelusta!? Tunteesta, että emme ole vain yksi liikkuva osa isossa koneistossa, jossa meidän on keskimäärin viisi päivää viikossa kahdeksasta neljään paiskittava hommia odotellen perjantai-iltaa. Ja sitä, että lataamme isot paineet ja aikataulut niille viidelle viikolle vuodessa kun olemme niin sanotusti vapaita.
Edellämainitun vapauden ohessa kaipaan erityisesti mahdollisuutta toteuttaa itseäni. Työntekoa en vieroksu missään tapauksessa, enkä usko muidenkaan taloudellista riippumattomuutta tavoittelevien niin ajattelevan. Tästä johtuen, etenkään omalla kohdallani, en kutsuisi tavoitetta eläkkeelle jäämiseksi = työnteon lopettamiseksi, vaan nimenomaan tavoittelen elämää ja ansaintaa, joista voin nauttia ja joissa saan toteuttaa itseäni.
Minulle tällainen luksuselämä ei siis suinkaan ole Michelin tähti-illallisia, business-luokan lentoja tai harvemmin mitään muutakaan jetset-elämää. Minua ei tee onnelliseksi kallis auto tai merkkivaatteet. Minulle luksuselämä on sitä, että voin aamuisin herätä ilolla uuteen päivään ja illalla nukahtaa nautittuani täysillä jälleen yhdestä päivästä, jota ei saa takaisin ja elettyä eri tavoin edes isommillakaan setelipinoilla.
Millaista luksuselämää sinä muuten tavoittelet? :*