Mikä riittää onneen?

”Ihan hyvää… Enää tämä viikko ja sitten on kaksi lyhyttä työviikkoa – jaksaa, jaksaa!” ” Töitä, töitä,töitä. Huomenna Amsterdamiin, sieltä Tampereelle ja perjantaiksi vielä Turkuun…” ”Odotan jo pääsiäistä, jotta on muutama lisäpäivä hengähtää!”

Tältä kuulosti kun kyselin läheisteni kuulumisia… Aika kuluu. Viikot hupenevat. Viikonlopusta viikonloppuun. Lomasta lomaan. Suoritus toisensa perään. Olisiko syytä kenties elääkin välillä? Nauttia ja olla onnellinen? Muulloinkin kuin vapaapäivinä ja lomalla? 

En missään tapauksessa kammoksu työtä. Olen ennemminkin hyvin yritteliäs ja tehokas, suorittaja. Kellään ei ole koskaan saanut olla huomauttamista tekemästäni työn jäljestä. Olen aina pyrkinyt tekemään paremmin ja tehokkaammin.

Olen myös luova. Näen paljon mahdollisuuksia, haluaisin kehittää kaikkea. Päässäni liikkuu tuhansia ajatuksia siitä miten maailma voisi olla parempi paikka elää. Miten mitkäkin prosessit voisi toimia tehokkaammin ja tuottavammin. Miten hotellin asiakaspalvelua voisi kehittää, jotta asiakkaat suosittelisivat enemmän. Miten ravintolan viihtyisyyttä voisi parantaa, jotta ruoka maistuisi paremmin ja sinne haluttaisiin uudelleen. 

Nämä kun yhdistetään vielä hyvinkin vallitsevaan luonteenpiirteeseeni, herkkyyteen, on koossa mielenkiintoinen yhdistelmä. Herkkyys saa minut tarkastelemaan ympäröivää maailmaa entistä tarkemmin, kuulostelemaan mitä muut ajattelevat ja suorittamaan vieläkin enemmän. Uupumisen mahdollisuus kaltaisilleni ihmisille vaanii nurkan takana, jollei osaa pitää itsestään hyvää huolta.

Näin kävi minullekin. Jatkuva suorittaminen ja pelko muiden arvostelusta jos luovutan, sai minut yrittämään aina vain enemmän. En missään tapauksessa voinut myöntää tapahtunutta. Piiskasin itseäni aamuisin ajaessani kehätietä; mikä kumma on kun et millään jaksaisi?! Taistelin työpäivät läpi; palaverista palaveriin, sähköpostiviestistä toiseen. Kun päivän työt oli suoritettu, voimavarani oli käytetty. 

Suoritin lähes 20 vuotta. Lisäksi elin sitten kun -elämää. Sitten kun olen korkeakoulussa. Sitten kun valmistun. Sitten kun minulla on vakityö. Sitten kun saan palkankorotuksen. Sitten kun saan alaisia ja lisää vastuuta. Sitten kun etenen uralla ja saan haastavampia tehtäviä. Sitten kun minulla on riittävästi rahaa.

Niin. Sitten kun? Silloinko elän? Silloinko on lupa nauttia? Silloinko olen onnellinen? Milloin se on? 

Sitten kun. Sittenkin nyt kun? Kyllä, se olkoon tässä ja nyt. Minulla on ihan kaikki, jopa enemmänkin, mitä tarvitsen onnellisuuteen. Miksi en siis eläisi nyt? 

Mitä sinä tarvitset vielä lisää saavuttaaksesi onnen? Voisiko sinunkin onni olla tässä ja nyt? <3