Miksi positiivisuus on välillä niin vaikeaa?

Flunssa yritti viedä voimat ja tekemistä olisi taas enemmän kuin jaksaa edes ajatella. Kylmyys ja luvatut sateet sekä myrskyt eivät helpota yhtään. Instagram-kaverini kysyi mitä minulle kuuluu. Kerroin, etten tiedä mitä ajatella kun olo on kuin jyrän alle jäänyt. Ei mennyt montaakaan sekuntia kun hän vastasi: ”Think positive!”

Niinpä! Hänhän sen sanoi. Noin helppoa se ajattelu voi olla. Miksi mieli kuitenkin yrittää aina välillä suunnata energiat ikäviin asioihin? Miksi joskus on kovin vaikeaa olla positiivinen?

Ajatteletko sinä, että lasi on puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä? Surkutteletko kun jokin kiva loppuu? Vai osaatko olla kiitollinen siitä kivasta ja nauttia sen mukanaantuomasta hyvästä olosta vielä sen kivan päätyttyä? Murehditko menneitä vai käytätkö energiat ennemmin tulevaan? Entä näetkö jokaisessa mahdollisuudessa ennemmin haasteita kun haasteissa mahdollisuuksia?

Minä myönnän, että välillä meinaan jäädä vatvomaan epäonnistumisia tai sitä mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Joskus pelkään pahinta enkä osaa ajatella mitä positiivista asiassa voisi olla. Positiivista tässä kuitenkin on se, että tiedostan tämän. Ehken olekaan aivan menetetty tapaus positiivisuuden suhteen?! 

Voiko positiivista ajattelua sitten oppia? Haluan uskoa että voi. Lupaan kokeilla. Entä sinä? Mitäpä jos aloitamme aamun ja uuden päivän pohtimalla mitä ihanaa ja kivaa elämässämme on? Vaikka kolme asiaa per aamu?

Oletko mukana? :*