Miten paljon lyhennät elinikääsi sanomalla kaikkeen aina ensin ei?
Asustelen Espoolaisessa, pääsääntöisesti 60-70 lukujen taitteessa rakennetussa lintukotolähiössä. Tänään meille kaupunginosan asukkaille järjestettiin asukasilta. Illan aikana meille esiteltiin alueen kehittämissuunnitelmaa arkkitehtien luonnoksen pohjalta.
Osaatteko jo arvata millainen ilmapiiri tilaisuudessa oli? ”Ei meidän aluetta pilata uusilla taloilla!” ”Kuka muka haluaa asua toisen kerrostalon pihaan rakennetussa talossa?!” Edessäni istuva nainen pyöritti päätään koko esityksen ajan päänpyörityksen kiihtyessä aina uuden suunnitelman myötä. Hyvä, ettei hän pudonnut penkistään!
Ymmärrän, että asiat herättävät intohimoja, etenkin kun kaupunginosa on tunnettu siitä, että alkuperäisasukkaita on suurehko määrä. En missään tapauksessa kiellä sitä, etteikö asioista saisi keskustella ja kyseenalaistaa vaan jopa päinvastoin. En vain ymmärrä miksi ensin pitää sanoa ei?! Miksi pitää olla niin negatiivinen?
Pitääkö sanoa ei, koska uusi pelottaa? Nähdäänkö kehittäminen aina negatiivisena? Onko muutos paha asia? Miten negatiivisuus vaikuttaa elimistöömme ja yleiseen hyvinvointiimme?
Viimeisinä vuosikymmeninä on positiivisten tunteiden vaikutuksia tutkittu paljon. Terveellä optimismilla on todettu olevan vaikutuksia mm. fyysiseen hyvinvointiin.
Positiivisen psykologian tutkijat ovat tehneet ns. nunnatestin, jonka tulokst ovat hämmästyttäviä. Koehenkilöinä oli 180 nunnaa, jotka jaettiin ryhmiin elämänilonsa mukaa. Elämänilo tutkittiin nunnien elämänkerroista. Tutkijat seurasivat kuinka pitkään nunnat elivät.
Positiivisten nunnien ryhmästä oli 85-vuotiaana elossa jopa 95 prosenttia. Negatiivisten nunnien ryhmästä hengissä oli enää reilut 30 prosenttia. 95-vuotiaana elämäniloisia nunnia oli elossa edelleen puolet, kuin negatiivisteen ryhmästä elossa oli enää 10 prosenttia.
Hurjaa vai mitä?! Sen lisäksi että elämänmyönteiset nunnat elivät pidempään, uskon että myös heidän eletyt elämät olivat mukavampia niin heille itselleen kuin läheisilleenkin! :*
