Valmiina lähtöön
Se tunne, kun lennot on vihdoin varattu! Se fiilis, kun tiedät pääseväsi reissuun! Nämä tuntuvat sanoin kuvaamattoman hyvältä. Rinnakkaistodellisuus tai toinen koti, Alanya odottaa jälleen!
Olen käynyt aiemmin lokakuisessa Sidessä ja Istanbulissa, mutta Alanyan syksy ja talvi ovat minulla vielä kokematta. Katselin sääennusteita ja jututin kohteessa olevaa ystävääni, sää on tähän aikaa vuodesta mitä mainioin. Ei pitäisi olla enää tukahduttava kuuma kuten elokuussa oli, mutta kellon ympäri pärjää silti ilman pitkähihaisia. Merivesikin on lämmennyt kesän mittaan tällaisen arkajalan mieleiseksi!
Lentoja saa tähän aikaan vuodesta Gazipasaan mukavaan hintaan, etenkin jos malttaa tehdä välilaskun ja odotella tovin Istanbulissa. Myöskään majoituksen hinnat eivät syyskuun loppua ja lokakuuta kohden mennessä huimaa suuruudellaan. Näillä näkymin majoitun jälleen kerran useammassa hotellissa kolmen viikon mittaisen reissuni aikana. Tästä hotellisirkuksesta voin kirjoitella myöhemmin lisää. 🙂
Kuten tarkkasilmäisimmät huomasivat, lentojen varaamisen lisäksi muutkin matkavalmistelut ovat jo käynnistyneet. Tärkeimmät aurinkolomavarusteet eli aurinkorasvat ja bikinit ovat hankittuna! Kahden viikon päästä olen jo lähes kohteessa. <3