Se oli talvinen ja luminen päivä. En tiennyt mitä odottaa. Välillä olin peloissani, välillä innoissani. Olin ensimmäistä kertaa lähdössä reissuun itsekseni ja vielä useaksi viikoksi!

Olin pohtinut pitkään irtiottoa ja pakoa talvesta ja arjesta. Nyt oli sen aika. Olin päätynyt muutamaan vaihtoehtoiseen kohdemaahan, mutta suhteellisen helposti niistä valikoitui yksi ylitse muiden.

Koiran hoito oli sovittu. Käytännön asiat hoidettu. Lennot bookattu ja majoitukset varattu. Tasan puoli vuotta sitten alkoi seikkailuni Alanyassa. Seikkailu, jonka loppua ei vieläkään näy.

Kotiuduin helmikuiseen Alanyaan hirmuisen hyvin. Aurinko lämmitti jo mukavasti. Pääsin lenkkeilemään ja nauttimaam kauniista maisemista. Ruoka oli hyvää ja ihmiset mukavia. Minusta tuntui todella hyvältä. En ikävöinyt liikaa kotiin. Mielenrauha oli löytynyt.

Kuusi viikkoa vierähti vauhdilla. Nautin jokaisesta päivästä, uusista mauista ja kokemuksista. Olin ylpeä rohkeudestani ja pärjäämisestäni. Kävellessäni rantabulevardia aamutuimaan ja illalla katsoessani auringonlaskua Kleopatralla, alkoi minusta tuntumaan, että sydämeni oli löytänyt kodin. <3

Elämäni on muuttunut reissun johdosta paljon. Olen kasvanut ihmisenä ja oppinut paljon itsestäni, elämästä ja rakkaudesta. Valmis en kuitenkaan koe olevani missään määrin, vaan elämän mittainen oppiminen ja kehittyminen jatkuvat toivon mukaan yhä niin täällä kuin Alanyassakin.

K​uvat ovat helmikuisesta Alanyasta!