Ei ole kulunut vielä montaakaan vuorokautta paluustani ja löydän itseni miettimästä seuraavaan reissun ajankohtaa. Jokin sinne niin kovin palavasti vetää.

Ihastus Turkkia kohtaan ei tosiaankaan syntynyt ensisilmäyksellä. Tähän tarvittiin useampi reissu ja jopa lähes kaksi vuosikymmentä aikaa. 

Ensimmäinen kohtaamiseni Turkin ja Alanyan kanssa tapahtui 90-luvun alussa. Olin silloin nuori tyttö ja matkustimme yhdessä perheen kanssa. Pidin lämmöstä ja auringosta, mutta en välittänyt siitä tyrkyttämisen ja sisäänheittokulttuurin agressiividuudesta. Nuorena tyttösenä myös se huomion määrä hieman arvellutti. Kaiken kruunasi vielä se, että muutama perheenjäsen sairastui vatsatautiin ja joutui viettämään pari yötä sairaalassa. Jotenkin tuli tunne, että tämä on nyt nähty.

Meni varmaan 15 vuotta ja oli hyvin sateinen kesä. Ystävälläni ja minulla oli loma alkamassa ja päätimme, ettemme vietä sitä kylmässä ja sateessa. Näin oli ajatellut muutama muukin, sillä kaikki matkatoimistot myivät ei oota. Meillä oli tasan kaksi vaihtoehtoa, joista toinen oli Turkin Alanya ja hotelli Isabella.

Kuvassa ihastuttava Kleopatra-ranta elokuussa 2008.

Muistan edelleen, kuinka maksoimme itsemme reissusta kipeäksi, mutta aurinkoon oli päästävä! Ja sitä aurinkoa siellä todellakin riitti! Muuten en vieläkään lämmennyt siinä määrin että olisi voitu puhua ihastumisesta. Edelleen mm hotellin allasalueella kaupiteltiin kaiken aikaa jotain kun yritit nauttia olostasi ja rentoutua.

Näiden vuosien aikana olin matkustanut paljon mm. Espanjassa ja ihastunut maan kulttuuriin ja kieleen. Olin kiertänyt niin mantereella etelän Malagan ympäristössä, kuin Madridista ja Barcelonasta aina pohjoisemman Bilbaoon ja San Sebastianiin, Ibizaa, Mallorcaa ja Kanariaa lukuunottamatta. 

Kuin vahingossa, ajauduin reissaamaan yhä useammin ja useammin Turkkiin. Matkat olivat suhteellisen edullisia ja sillä sai paljon vastinetta. Kahlasin läpi eri kohteita ja pääsin pikkuhiljaa enemmän ja enemmän sisälle mm. ruokakulttuuriin. Aloin pitämään maasta yhä enemmän.

Viikon matkat vaihtuivat hyvin pian kahteen viikkoon. Ja tänä vuonna toteutin yhden haaveistani; olin reissun päällä reilut kuusi viikkoa. Ihastus syveni tällöin joksikin suuremmaksi. Pian olin taas neljä viikkoa ja nyt myös juhannuksen mentävä rako tuli täytettyä Alanyan takuuvarmalla auringolla. 

Tässä kuvassa on samainen Kleopatra-ranta maaliskuussa 2016.

Mikä siinä Turkissa vetoaa? Miten ihmeessä jaksat käydä siellä yhtenään? Eikö Alanya ole yhtä kuin viikon mittainen känni heikin baarissa? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin törmään edelleen. Alanya on minulle kaikkea muuta kuin känni tai Heikin baari. Rakastan mm. paikallista ruokaa ja elämänasennetta. Toki tiedostan, että Alanya ei suinkaan ole se autenttisin paikka, mutta siellä siihen käsiksi pääseminen on tehty kovin helpoksi; vain kolmen ja puolen tunnin mittainen lento. Pieni ja soma Gazipasan kenttä, jossa on usein vain yksi kone kerrallaan – kaikki sujuu kovin vikkelästi. Vain noin puoli tuntia kentältä keskustaan ja olet perillä!

Toivon, että suhteeni Turkkiin säilyy ja syvenee entisestään. Haluan oppia lisää kulttuurista ja historiasta. Haluan kokea lisää! Jännityksellä odotan kauanko maltan ihan vain katsella lentoja… 😉