Otin alkuvuodesta käyttöön kalenterikirjan, jotta voin pitää päiväkirjaa ja kirjata muistiin muita tärkeitä asioita. Teen usein to do-listaa, jotta saan kokonaiskäsityksen tehtävien ja hoidettavien asioiden määrästä ja laadusta. Listan perusteella priorisoin tärkeysjärjestykseen ja sitten suoritan. Ah sitä riemua, kun listalta voi vetää yli suoritetun asian. Suorittajalle tästä syntyy luonnollisesti välillä jopa euforinen olo. Olenhan jälleen oikeuttanut olemiseni tekemällä.

Istuin keinussa ja katselin turkoosia merta. Tuuli puhalsi ihanan viilentävästi. Kaivoin kirjani esille ja kauhistelin miten paljon sivuja pitikään jo kääntää päästäkseni tämän päivän kohdalle. Kirja on kohta jo puolivälissä. On jo toukokuu hyvän matkaa. Vastahan vuosi vaihtui ja otin kirjan käyttöön. Mihin tämä kaikki aika on mennyt? Miksi ihmeessä elämä vilistää näin hurjaa vauhtia? Miten sitä voisi edes hivenen hidastaa?!

Melkein aloin soimaamaan itseäni kun pohdin mihin aika on mennyt. Kohta on taas kulunut puoli vuotta, enkä tarkkaan tiedä suuntaani. Itsesyytökset yrittävät tulla ajatuksiini siitä etten ehkä ole ollut riittävän tehokas ja suorittanut tarpeeksi?!

Puhallan itsesyytöspelin poikki. Sen sijaan että mietin mikä meni vikaan tai mitä olisin voinut tehdä toisin, voisinko käyttää energiani fiksummin? Voisinko miettiä mitä haluan tehdä nyt, huomenna ja lähitulevaisuudessa? Millaisia asioita haluan elämääni?

Kirjani seuraavat sivut ovat tyhjiä. Niitä on kymmeniä ja kymmeniä. Muistan taas, että elämä on täynnä mahdollisuuksia, tyhjiä sivuja. Mahdollisuuksia, joihin me jokainen voimme itse tarttua. Mitä haluan kirjoittaa näille tyhjille sivuille? Minä voin valita!

Sen sijaan, että teemme itsellemme to do-listaa ja kirjaamme, mitä kaikkea meidän pitää tehdä, voisimmeko kirjata mitä haluamme tehdä? Mitä jos suorittamisen sijaan suuntaisimme ajatuksemme avoimemmin mielin kaikkiin niihin mahdollisuuksiin mitä elämällä on meille tarjota?

Miltä kuulostaa? Kokeillaanko?

Ps. Kuvat ovat jälleen ihanasta Alanyasta!