Miten paljon lyhennät elinikääsi sanomalla kaikkeen aina ensin ei?

Asustelen Espoolaisessa, pääsääntöisesti 60-70 lukujen taitteessa rakennetussa lintukotolähiössä. Tänään meille kaupunginosan asukkaille järjestettiin asukasilta. Illan aikana meille esiteltiin alueen kehittämissuunnitelmaa arkkitehtien luonnoksen pohjalta.

Osaatteko jo arvata millainen ilmapiiri tilaisuudessa oli? ”Ei meidän aluetta pilata uusilla taloilla!” ”Kuka muka haluaa asua toisen kerrostalon pihaan rakennetussa talossa?!” Edessäni istuva nainen pyöritti päätään koko esityksen ajan päänpyörityksen kiihtyessä aina uuden suunnitelman myötä. Hyvä, ettei hän pudonnut penkistään!

2c05bd400508ac185bbe0bf3d701cd25.jpg

Ymmärrän, että asiat herättävät intohimoja, etenkin kun kaupunginosa on tunnettu siitä, että alkuperäisasukkaita on suurehko määrä. En missään tapauksessa kiellä sitä, etteikö asioista saisi keskustella ja kyseenalaistaa vaan jopa päinvastoin. En vain ymmärrä miksi ensin pitää sanoa ei?! Miksi pitää olla niin negatiivinen?

Pitääkö sanoa ei, koska uusi pelottaa? Nähdäänkö kehittäminen aina negatiivisena? Onko muutos paha asia? Miten negatiivisuus vaikuttaa elimistöömme ja yleiseen hyvinvointiimme? 

Viimeisinä vuosikymmeninä on positiivisten tunteiden vaikutuksia tutkittu paljon. Terveellä optimismilla on todettu olevan vaikutuksia mm. fyysiseen hyvinvointiin. 

8ef86b29f74d4802dd34fca112856ff0.jpg

Positiivisen psykologian tutkijat ovat tehneet ns. nunnatestin, jonka tulokst ovat hämmästyttäviä. Koehenkilöinä oli 180 nunnaa, jotka jaettiin ryhmiin elämänilonsa mukaa. Elämänilo tutkittiin nunnien elämänkerroista. Tutkijat seurasivat kuinka pitkään nunnat elivät.

Positiivisten nunnien ryhmästä oli 85-vuotiaana elossa jopa 95 prosenttia. Negatiivisten nunnien ryhmästä hengissä oli enää reilut 30 prosenttia. 95-vuotiaana elämäniloisia nunnia oli elossa edelleen puolet, kuin negatiivisteen ryhmästä elossa oli enää 10 prosenttia.

Hurjaa vai mitä?! Sen lisäksi että elämänmyönteiset nunnat elivät pidempään, uskon että myös heidän eletyt elämät olivat mukavampia niin heille itselleen kuin läheisilleenkin! :*

6d7169c8fc02386d2185a514162036c2.jpg

 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Kun haaveeni toteutui

Olin jo useamman vuoden haaveillut pääseväni Fethiyeen. Olin lukenut ja kuullut tästä ainostaan hyvää; upeita maisemia ja kivaa tunnelmaa! Tämä haave toteutui viime kuun road tripillä! Ja mikä sen mukavampaa, kun muistella sitä aurinkoa ja lämpöä näin pimeän ja pakkasen keskellä!

Olimme siis päässeet Pamukkaleen asti ensimmäisen päivän aikana. Toisen päivän aamuna suuntasimme katsomaan tätä ”puuvillaista” luonnon ihmettä. Ja olihan se ainutlaatuinen! Valkoiset kalkkimuodostelmat häikäisivät silmiä kauniissa auringonpaisteessa. Kuulin vasta jälkikäteen Kleopatran altaasta, jossa olisi ollut mukava pulahtaa nuorenemisen ja tervehtymisen toivossa. Ensi kerralla sitten!

IMG_20161104_211607.jpg

IMG_20161104_212828.jpg

IMG_20161104_212103.jpg

Nautimme turkkilaisen aamiaisen aivan Pamukkalen juurella jälleen kerran lattialla istuen. Oliiveja, juustoa, leipä, hunajaa, kurkkua, tomaattia, kananmunaa – ei varsinaisesti mitään ihmeellistä, mutta se tuoreus ja se pysähtyminen; aamiainen nautiskellaan pitkän kaavan mukaan. Ja toki kyytipojaksi teetä, mitäpä muutakaan!

Palasimme tutustumaan reilun puolen miljoonan asukkaan suurkaupunkiin, Denizliin, tähän Turkin Tampereeseen, tekstiiliteollisuuden keskittymään. Koska hellettä riitti lähes 30 astetta, ajoimme kaupungin reunalla sijaitsevaan puistoon, Camlik Parkiin, johon paikalliset suuntaavat usein perheen kesken viettämään vapaa-aikaa mm. piknikin muodossa. Siellä olikin mukavan raikas ilma, ainakin kaksi hääseuruetta, pieni eläintarha ja kiva kaupungin ylläpitämä hyvin edullinen kahvila-ravintola! Afiyet olsun! Hyvä lounas ja saatoimme taas jatkaa matkaa. Kaupungissa oli ihastuttava tunnelma ja siellä olisi viihtynyt pidempäänkin!

IMG_20161104_212602.jpg

IMG_20161104_212438.jpg

IMG_20161105_091827.jpg

Vatsan pohjalla oli perhosia, sillä nyt suuntasimme sinne the paikkaan eli Fethiyeen! Oli suht myöhä kun saavuimme perille ja kaikki ei mennyt ihan kuin Strömsössä. Kun vihdoin löysimme hotelliin, josta olin automatkalla varannut hyvän hintaiset huoneen, kerrottiin hotellissa että se ei enää ollut vapaana. Eipä siinä sitten auttanut kun aloittaa majoituksen etsintä alusta! Kaupunki ja hotellit olivat suhteellisen täynnä. Minulla oli toiveena olla sataman tuntumassa, jotta voin heti aamusta lähteä ihailemaan maisemia eikä huone saanut maksaa maltaita. Kriteerit eivät helpottaneet etsintää, saati sitten usean tunnin istuminen autossa! Siltikään en vaihtaisi hetkeäkään pois. 🙂 

Ajellessamme satama-alueella edestakaisin, löysimme ihastuttavan hotellin! Blääh, se oli hurjan hintainen. Tämän läheisyydestä löytyi toinen ihan passelin oloinen ja näköinen boutique-hotelli! Sinne siis! Viimeinen huone, 50 euroa kahdelta aamiaisen kera. Edellisyön majatalon jälkeen oli suorastaan luksusta kömpiä pehmeeseen sänkyyn, väsyneenä, mutta onnellisena. Tuskin maltoin odottaa, että olisi jo aamu ja pääsisin tutustumaan kaupunkiin tarkemmin!

Suhteet Oma elämä Mieli Matkat