Etenkin instagramissa juttujani seuraavat ovat saattaneet ihmetellä mihin katosivat salipäivitykset ja hehkutukset treenaamisesta?! Olen myös täällä jutellut aiemmin siitä, kuinka talvet ja pimeä aika ovat olleet minulle viime vuosina kovinkin vaikeaa aikaa. Kerroin, että voisin mennä talviunille ja herätä kevään ensisäteisiin.

Edelliset syys- ja talviväsymykset pystyin osittain pistämään silloisen työn ja siitä seuranneen työuupumuksen piikkiin. Tänä syksynä tuota työtä ei enää ollut ja silti nukahdin talviunille. Myös monet muut oireet (vatsavaivat, turvotus jne) ovat viime vuosina ja etenkin viime aikoina yrittäneet heikentää elämänlaatuani ihan tosissaan. Nekin olin aiemmin pistänyt stressin ja uupumuksen piikkiin. 

Viimeiset pisarat ymmärrykselleni ja kärsivällisyydelleni olivat kun salitreenin jälkeen olin lopen uupunut enkä meinannut palautua lainkaan. Liikunnan pitäisi tuoda iloa ja nostaa kuntoa, minulla tuntui että kävi päinvastoin. Reilun kuuden viikon ajan kamppailin ja ajattelin, että kyllä tämä väsymys ja palautumisongelmat menevät ohi kun kehoni taas tottuu treeniin tauon jälkeen. Näin ei kuitenkaan käynyt. Turposin entisestään ja mm. vatsavaivani pahenivat. 

Ennen reissuun lähtöä kävin lääkärissä ja luettelin oireitani. Lääkäri keskittyi vatsaoireisiini ja sain lähetteen kaiken maailman parasiittitutkimuksiin ja lisäksi hän määräsi mm. vatsansuojalääkettä. 

Hyvä. Parasiitteja tai mitään muutakaan ei löytynyt vaikka lääkäri epäilikin Turkin tuliaisia. Ihan kiva oli myös vatsansuojalääke, sillä vatsan vointi parani aavistuksen, uskalsin syödä ja pystyin jopa lähtemään taas reissuun.

Olin toivonut, että nähdessäni minulle niin kovin tärkeän auringon, voisin taas paremmin ja olisin virkeä. Turkissa ollessani oli päiviä kun jalka ei olisi tahtonut nousta edes kävelylenkille. Olin edelleen kovin väsynyt, koko kehossani. 

M​ietin, että mitä ihmettä minulle tapahtuu?! Enhän halunnut syödä vatsansuojalääkettä ja vain yrittää lakaista vaivoja maton alle?! Jokuhan elimistössäni on vialla! Kaivoin ensimmäisenä lisätietoja vatsavaivoista ja löysin hyvin pian aiheen, johon olin tutustunut jo aiemmikin, ibs:n eli ärtyneen suolen oireyhtymän. Lähes kaikki oireet sopivat minuun. Olinhan koko alkusyksyn syönyt mm. veljeni puutarhan omenoita, itsepoimittuja sieniä tietenkin sipulin kera ja olin myös hurahtanut linsseihin ja papuihin.  Herkut olin vaihtanut keinotekoisiin, makeutusainepommivanukkaisiin. Ja kuinka ollakaan, mm. kaikki nämä ärsyttävät suolta entisestään. 

Tarkensin ruokavaliotani jälleen uusin silmin. Pahimmat, jokapäiväiset vatsaoireet vähenivät huomattavasti ja lopetin lääkkeen käytön. Väsymys ei hävinnyt mihinkään. Niinpä opiskelin lisää.

Minulla oli muutama vuosi sitten todettu struuma eli kilpirauhasen liikakasvu. Istuin jo kirurgin penkissä keskustellaksemme kilpirauhasen leikkauksesta. En vielä kuitenkaan ollut halukas lähtemään operaatioon, vaikka tuo möllykkä kaulassani aiheuttaa kaikenlaista vaivaa (etenkin flunssaisena). Jatkoin opiskelua mm. kilpirauhasen ongelmista, joihin myös väsymys, suolistovaivat sekä muut oireeni sopivat. Kun palasin Suomeen, hakeuduin jälleen lääkärin.

Varasin ajan lähimmälle yksityiselle lääkäriasemalle. Kerroin jälleen oireistani. Minulle tuli tunne, että minua ei otettu tosissaan. Sain vaatimalla vaatia, että esimerkiksi kilpirauhasen ongelmiin liittyviä arvoja tutkittaisiin kaksi, sekä ths että t4. Minulle oli selvinnyt hyvin nopeasti mm Facebookin kilppariryhmistä (joihin olin liittynyt mm struumani takia) , että pelkällä ths-arvolla ei tee mitään. Lisäksi ehdotin, että katsoisimme mm varastoraudat sekä elintärkeän b12-vitamiinin. Kerroin myös hyvin selkeästi suvussa olevista sairauksista ja siitä, että kilpirauhasvaivoja on molempien vanhempieni puolella.

Kun tulokset sitten tulivat ja lääkäri soitti, kertoi hän että nämä kaikki arvot ovat viitteissä. ”Entä nämä minun oireet?” kysyin. ”Onneksi olkoon, sinulla ei ole mitään hätää!” hän vastasi. 

Tavattuani hänet ja huomattuani hänen kiinnostuksensa minun terveydentilaani kohtaan, en jaksanut alkaa kyseenalaistamaan (vaikka olin katsonut arvoni etukäteen ja olisin halunnut keskustella etenkin aivan rajalla olevista arvoista huomattavan paljon enemmän).

Olin jo päättänyt etten jätä asiaa tähän vaan etsin asiantuntijan, jolla on sekä halu ratkoa olemassa oleva ongelmani että auttaa. Reilu vuosi sitten kilpirauhasarvoni oli katsottu edellisen kerran. Silloin olin voimattomampi ja jätin asian sikseen.

Luin kaiken aikaa lisää ja näkemys ihmisestä kokonaisuutena vahvistui yhä enemmän. Törmäsin myös yhä enemmän tarinoihin ja kokemuksiin siitä, kuinka vaikeaa on saada apua. Monesti päällimmäiseen vaivaan tartutaan ja siihen määrätään lääke. Toki tämä on kiva jos elämän laatu, ainakin hetkeksi paranee, kuten minulla vatsansuojalääkkeen kanssa. Mutta koska ihminen ja elimistö ovat kokonaisuuksia, mitä tapahtuu kun joka vaivaa hoidetaan erillisenä ja jokaiseen määrätään oma lääkkeensä?! Miksi ei voida tarkemmin selvittää, mikä vaivojen taustalla on?! Minä olin päättänyt selvittää ja saada avun, hinnalla millä hyvänsä!