Pitäisikö jo ottaa vastuu elämästä?

Kohta tulee vuosi siitä kun työvelvoitteeni päättyi. Aika on kulunut vauhdilla. Alku meni jokseenkin sumussa johtuen kaikesta siitä mitä tapahtui. Maailmani mullistui niin kovin pienessä hetkessä juuri kun olin päässyt pahimman uupumuksen yli. Se kaikki mille olin yli 10 vuotta antanut itsestäni kaiken, päättyi silmänräpäyksessä.

 

En ole hetkeäkään katunut, että otin tarjotun sopimuksen vastaan. Toivuttuani pahimmasta shokista ja alun tunnevuoristoradasta, olen päivä päivältä eheytynyt ja voinut paremmin.

 

Helmikuinen lähtö uuteen ympäristöön oli erinomainen ratkaisu. Sain tilaa hengittää ja etäisyyttä totuttuihin kuvioihin. Kuuden viikon “pako” toi paljon perspektiiviä ja on rikastuttanut elämääni valtavan paljon.

 

Kuluneen vuoden aikana olen oivaltanut paljon ja oppinut kuuntelemaan itseäni. Olen ymmärtänyt, että vastuu  onnellisuudestani ja hyvinvoinnistani, on itselläni. Minulla itselläni on myös mahdollisuus vaikuttaa elämäni laatuun. Kukaan tai mikään minun ulkopuolellani ei tätä onnea tuo tai vie pois, ei materia eikä edes toiset ihmiset.

Oivallukseni myötä en enää kulje laput silmillä reittejä, joita kuuluu kulkea. Sen sijaan, etsin reittejä, joista nautin ja joita pitkien kulkiessani voin hyvin.

 

Olen myös oivaltanut ettei elämä ole sen täydellisen polun etsimistä. Vasta sitten kun sen löydän, voin nauttia elämästä ja olen onnellinen? Ehei, näin menee hukkaan niin paljon ihania hetkiä.

 

Ei myöskään ole vain yhtä polkua, jota kulkemalla voi olla onnellinen. Vaihtoehtoisia reittejä on paljon. Pitää vain olla rohkea ja tarttua risteyksissä uusiin suuntiin. Elämä on tehty elettäväksi, koettavaksi ja nautittavaksi. Itseään kuuntelemalla, suuntaa ja vauhtia voi vaihtaa ilman epäonnistumisen tunteita saati ajatuksia siitä mitä muut ajattelevat!

 

Vaikken hahmota selkeästi mitä reittiä kuljen ensi vuonna tai edes missä päin maailmaa reittini sijaitsevat,

enkö nimenomaan ole ottanut vastuun elämästäni kun voin sanoa olevani onnellinen?