Pysähtymisiä ja tummia pilviä

Marraskuu vaihtui joulukuuhun. Kukko kiekuu naapurin pihamaalla. Asteita on viitisentoista ja taivas on pilvinen. Markkinoilta ei löytynyt enää mansikoita. Ulos sai pukea kevyttoppiksen ja sisällä villasukat toimivat vakiovarusteena. Talvi taisi yllättää Alanyan matkaajan.

Kävelin tänään kaupungin toiselle puolelle markkinoille. Sadekuuron siivittämänä ostin jälleen ihania herkkuja yrteistä hedelmiin.Vielä maanantaina kuljin autuaana kesämekossa ja sandaaleissa, nyt viileä tuuli puhalsi niin että kaulahuivia sai kietoa tiukemmalle. 

Palattuani markkinareissulta, huomasin, että viileys ja sadekuurot eivät ottaneetkaan päähän samalla tapaa kuten ennen. Kiireisenä ja huonovointisena oli kovin helppo sättiä mm. säätä ja ärsyyntyä sen vaikutuksista vielä lisää. 

Tehokkuus oli omassa ajattelumallissani hyve. Mitä kiireempi minulla oli, sen yhteiskuntakelpoisempi olin. Mitä vikkelämmin tein työni, sen paremmin olin palkkani ansainnut. Mitä useampaa tehtävää tein yhtäaikaa, sitä enemmän ajattelin saavani arvostusta. Elämäni oli yhtä suorittamista ja tehokkuuden tavoittelua. En nähnyt ympärilleni. En osannut nauttia juuri mistään. Pysähtyminen tai edes hidastaminen ei ollut vaihtoehto, vapaaehtoisesti. Stoppi kuitenkin tuli, hurjasta vastaantaistelusta huolimatta. Elimistöni puhalsi pelin poikki. Ja hyvä niin. 

Vuosi takaperin olin helpottunut siitä, että lasti selästäni purettiin. En kuitenkaan osannut vielä oivaltaa millainen matka minua odottaisi. Matka on ollut ajoittain kivinen ja mutkainen eikä kyyneleiltäkään ole voinut välttyä. Toisaalta taas, sama matka on avannut silmäni elämän monimuotoisuudelle ja opettanut paljon hyvää. Kivien ja mutkien ansiosta arvoni ovat muuttuneet ja aistini ovat palautuneet.

Tämän kokemuksen ja matkan ansiosta osaan nauttia askeleistani vesilätäköiden lomassa. Uskallan jälleen hengittää syvään ja nauttia rauhasta. En enää pelkää pysähtyä ja kuunnella mitä itsessäni ja ympärilläni tapahtuu. 

Toivon, etten enää koskaan kadota kykyä tuntea sadepisaraa poskellani tai olla huomaamatta vasta poimitun mintun huumaavaa touksua. Matkaa eheytymiseen on vielä, mutta olen jo lähempänä kuin koskaan. Toivon, että matkani jatkuu kohti entistä parempaa yhteyttä itseeni sekä kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Ihanaa joulukuun ensimmäistä päivää! Muistathan joulukiireiden lomassa myös levähtää ja pitää itsestäsi huolen!  :*