xxx

Ensimmäistä kertaa olen löytöretkelläni jotenkin hukassa ja sanaton. Tuijotan tätä ruutua enkä tiedä mitä ajatella, saati sanoa. Täällä on ollut kovin hyvä olla ja niin helppo hengittää. Kotosuomessa ikävöin ihmisiä ja hapsiaistani, mutta enpä juurikaan muuta. 

Tuntuu raskaalta ajatella, että pitäisi palata johonkin normiin. Mikä normi on minua varten? Kuka nämä normit luo? Ja onko näitä normeja pakko noudattaa? Ajatukseni ovat harvinaisen sekaisin.

Yritän kuitenkin luottaa edelleen siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Niin myös tällä ajatusteni myrskyllä ja lohduttoman tuntuisella levottomuudella. Ehkä tämä on merkki siitä, että alitajunta tekee töitä? Ehkä osaan kohta paremmin hahmottaa mihin suuntaan jatkan retkeäni? Ehkä kohta ymmärrän mitä elämältäni haluan?

Olen tavannut reissullani uskomattomia ihmisiä. Niin paikallisia kuin muitakin. Olen tutustunut kuukauden aikana useampiin ihmisiin ja kuullut heidän elämäntarinoitaan enemmän kuin viimevuosina yhteensä. Jokainen ihminen ja tarina ovat antaneet minulle jotain. Olen nähnyt mm. rohkeutta, yritteliäisyyttä, peräänantamattomuutta, kykyä heittäytyä, välittämistä ja uskoa tulevaan. Yhdistävänä ja tärkeimpänä oppina näiltä ihmisiltä näen halun ja kyvyn elää tässä hetkessä. Se elämä kun tosiaan on nyt, tänään ja tässä. 

Annan nyt alitajunnalleni tilaa, rauhaa tehdä töitä. Lähden rannalle, nautin auringosta ja lämmöstä enkä analysoi turhia. Kuuntelen meren aaltojen kohinaa. Tunnustelen tuulen puhallusta ihollani. Uskallan luottaa elämään.

Ihanaa päivää kaikille! <3