Vuoden 2021 suosikkipuuterit

Vuoden 2021 suosikit- sarja jatkuu puutereiden merkeissä. Puuteri on vähän sellainen osa-alue meikissä kuten ripsarikin – suosikit vaihtuvat harvoin, sillä harvemmin tulee törmättyä parempiin kuin mitä jo käyttää. Muistan kun aikoja sitten ihastuin palavasti Nyxin HD- puuteriin. Puuteria kului ihan purkkitolkulla ja ostin aina lisää. Nyt en kyseistä tuotetta ole hetkeen testannut, sillä hieman kalliimpi ja riittoisampi Laura Mercier loose setting powder vei sydämeni. Tämä puuteri on edelleen yksi suosikeistani, mutta puuteri ei ole hinnaltaan opiskelijaystävällistä. Toivoin siis löytäväni marketista puuterin, johon ihastuisin. Pitkään aikaan en sellaista löytänyt mutta vielä 2021 vuoden lopulle ehdin sellaisenkin löydön tekemään!

 

50€ puuteri vs. 10€ puuteri

En ole koskaan maksanut Laura Mercierin irtopuuterista täyttä hintaa, vaan ostan sen aina alesta. Paras ale löytyi viimesyksynä Cocopandalta, mistä sain puuterin alle 35€:lla. Se on vielä mielestäni kohtuullinen hinta puuterista, minkä tiedän kestävän pitkään käytössä (puhutaan oikeasti n. vuoden käyttöiästä). Laura Mercierin puuteri on sellaista, että se sopii kevyeen kiinnittämiseen mutta myös baking- tekniikan tekemiseen. Puuteri on kevyttä, se tasoittaa ihon tekstuuria ja pitää meikin paikoillaan. Riittoisa 29 gramman purkki kestää pitkään ja tätä suosin myös asiakastyössä. Tällähetkellä puuteria saa halvimmillaan 36,90€ hintaan Cocopandalta*.

Viimevuonna löysin kuitenkin todella hyvän puuterin ihan markettikategoriasta. Olin Youtube-videoita katsellessani törmännyt monen suosittelemaan Nyxin Can’t stop won’t stop mattifying powder- puuteriin. Itselläni on kuivakka iho, joten hieman epäilin että korostaako puuteri ihon kuivuutta. Ihoni kuitenkin hikoilee ja kiiltelee paikoittain (sekaiho), joten päätin antaa puuterille mahdollisuuden. Ostin omani Sokokselta alesta hintaan 7,90€, mikä oli pieni hinta puuterista, jonka toimivuudesta en osannut vielä sanoa. Ostin puuterin sävyssä Light, joka on hyvä vaalealle iholle sopiva puuteri. Tällä hetkellä Eleven.fi myy puuteria alennuksella 10€ hintaan (norm. 12,50€)*. Nyxin kivipuuteri on ihan loistava, sillä se ei todella korosta ihon kuivia kohtia (ainakaan kevyesti siveltimellä painelemalla) ja häivyttää todella tehokkaasti ihon tekstuuria ja huokosia. Iho näyttää ihanalta ja tämä on toiminut jokaisen kokeilemani meikkivoiteen kanssa kuin unelma! Tykästyin tähän niin paljon, että tilasin Sokokselta alesta heti toisen säästöön, sillä tämä on nyt ollut ihan päivittäisessä käytössä. Uskon että rasvoittuva ihoiset pitävät tästä puuterista paljon. Superkuivaihoiselle en ehkä suosittelisi mattaisuuden vuoksi, mutta jos tätä löytää hyvästä alesta, en pitäisi huonona ideana kokeilla, mikäli etsii hyvää kivipuuteria. Käytän tätä ainoastaan meikin kiinnitykseen, vaikka puuteri tuo kevyesti myös sävyä.

Vaahtokarkin tuoksuinen puuteri

Kolmas vuoden 2021 suosikkipuuteri on Jeffree Star cosmeticsin Magic star- puuteri, se originaali versio. Puuteri tuoksuu aivan vaahtokarkeilta, se on ohutta ja hienojakoista ja sopii loistavasti monelle ihotyypille. Itselläni on tästä sävy beige, joka sopii hyvin vaalealle iholle. Puuterirasiassa on ominaisuus, joka tekee tästä puuterista ihan älyttömän kätevän käyttää. Puuterin uloimman kannen sisällä on välikansi, jota pyörittämällä saa täysin lukittua ja estettyä puuterin ulospääsyn. Tämä ehkäisee puuterin hölskymistä esimerkiksi meikkipussissa, mikä on ihan törkeän hyvä innovaatio! Jeffree Starin puuterit eivät ole kaikista kalleimmasta päästä, riittoisa 10g purkki maksaa kotimaisessa Oletkaunis.fi- verkkokaupassa 23,90€*.

 

Löytyikö joukosta sun suosikkipuutereita?

 

Lue muut vuoden 2021 suosikki-postaukset täältä:

Vuoden 2021 suosikkihighlightit

Vuoden 2021 suosikkiripsivärit

Vuoden 2021 suosikkimeikkivoiteet

Vuoden 2021 suosikkipeitevoiteet

Vuoden 2021 suosikkiposkipunat

 

kauneus meikki
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *