Kesämökin sisustus juuri nyt

Terveisiä kesämökiltä!

Tajusin tuossa taannoin, että en ole tänä keväänä ja kesänä tainnut vielä kertaakaan laittaa blogiin kuvia mökin sisätiloista ja sisustuksesta. Jotenkin sitä ajattelee, että ihan hirveästi mitään muutosta sitten viime syksyn jälkeen ei ole kesämökin sisustuksessa tapahtunut, eikä tuvassa ole mitään ”uutta”, joten ei ole muka ollut mitään uutta postailtavaakaan. Ja kun jaan aina kesämökillä ollessani mökkijuttuja niin ahkerasti Instagramini Storyjen puolella, niin sekin on varmaan vaikuttanut siihen, että ei ole tullut laitettua niitä tänne niin tiuhaan.

Mutta viime syksyn jälkeen blogiini on eksynyt paljon uusia lukijoita, ja ehkäpä vanhojakin lukijoita kiinnostaa mökin sisätilojen ja sisustuksen näkeminen, vaikka ne melko samalta näyttäisivätkin kuin viime syksynä. Kaikki eivät ole Instgramissa tai eivät seuraa minua siellä vaikka lukisivatkin blogiani, joten täytyy muistaa päivitellä kesämökkijuttuja tänne blogin puolelle taas enemmänkin – niitä kun viime postauksen kommenteissakin kovasti toivottiin.

Tässä siis juttua kesämökin tämänhetkisestä sisustuksesta.

Mökin sisätilathan tulivat remontin osalta aikalailla valmiiksi viime kesänä, kun saimme verannan remontin viimeisteltyä. Itse tuvassa olemme tänä kesänä laatoittaneet hellan edustaa, eli sellainen pieni projekti on mökkituvassa ollut meneillään, mutta mitään sen kummempaa uutta mökkiremonttia ei ole tuvassa tarvinnut tehdä. Muita uusia hankintoja emme ole tänä kesänä vielä tehneet, kuin hankkineet kaikkiin kolmeen ikkunaamme pimentävät rullaverhot. Ne ovat kyllä osoittautuneet todella hyväksi hankinnaksi – vanhat sälekaihtimet olivat aivan väärän kokoiset ja päästivät kaiken valon sisään mökkiin. Nämä Ikeasta ostetut rullaverhot sen sijaan pimentävät hyvin ja ovat juuri sopivan kokoisetkin.

Kuvien rottinkituolin ja -pöydän ostin viime kesänä Vepsäläisen alennusmyynneistä. Yritin ensin kovasti etsiä rottinkikalusteita second handina, mutta se osoittautui aika mahdottomaksi. Vepsäläiseltä löysin nämä 50 % alennuksella ja kotiinkuljetuksella, joten ne olivat ihan kelpo löytö. Ostin myös yhden samanlaisen rottinkituolin huvilan verannalle. Nämä olivat Vepsäläisellä luokiteltu ulkokalusteiksi, ja ne voikin tarvittaessa ottaa myös puutarhaan, jos on paljon vieraita ja halutaan istua iltaa ulkona.

Ostoslistallamme on tällä hetkellä ensisijaisesti uusi sänkyratkaisu. Olemme tähän päivään asti nukkuneet mökillä ilmapatjalla, ja nukumme siis edelleen. Se on ollut yllättävän hyvä ratkaisu, koska hankimme vähän kalliimman ja paremman mallin, mutta tuo väliaikaiseksi tarkoitettu ratkaisu on ollut nyt käytössä jo useamman kesän ja olisi tarkoitus hankkia jotain pysyvämpää. Ilmapatjalla on tullut nukuttua sen verran paljon ja kauan, että enää ratkaisu ei tunnu niiin hyvältä, vaan selkä ja niskat alkavat olla vähän koetuksella. Olemmekin nyt katselleet erilaisia sohvasänkyratkaisuja, ja todennäköisesti hankimmekin jonkin sellaisen, joka käy sekä sohvasta että sängystä ja jossa on myös säilytystilaa. Mökkimmehän on nimittäin vain 24 neliömetrin kokoinen, eli kaikki tuollaiset monitoimiratkaisut ja säilytystila tulevat täällä pienessä mökissä ja sen sisutuksessa tarpeeseen.

Yllä olevan kuvan tuoli on ostettu mökkimme läheltä olevasta pihakirpputorista, ja se on oikeastaan tarkoitus viedä kotiin. Se ei kuitenkaan mahdu kovinkaan hyvin autoomme, joten täytyy odotella, että keksimme jonkin järkevän tavan kuljettaa se kotiin. Siihen asti se saa kaunistaa mökkiämme – ja sopii muuten tämän vanhan mökin sisustukseen aika hyvin. Tuo tuolin takana oleva valaisin kotiutui meille miehen sukulaiselta, joka on vuosikymmeniä sitten saanut sen syntymäpäivälahjaksi. Ostimme valaisimeen uuden varjostimen Ikeasta.

Yllä olevan kuvan lipasto tuli mökkikauppojen mukana, se vain kunnostettiin parempaan kuntoon. Lipaston päälle on kertynyt muun muassa huutokauppalöytöjä.

Myös kesämökin keittiöremontti saatiin viimeisteltyä loppuun viime kesänä. Mökkikeittiömme on toiminut käytännössä oikein hyvin, ei ole ollut mitään valittamista tai tarvetta lisätä mitään. Avohyllyratkaisu on toiminut mökillä niin hyvin, että siitä innostuneena laitoimme sellaisen kotiinkin viime marraskuun remontissa. Jokin aika sitten keksin, että mökilläkin tuohon ylähyllyyn voisi kiinnittää samanlaisen klipsivalon kuin meillä on oman kotimme avohyllyissä. Se tuo kivasti vähän työskentelyvaloa keittiöön. Sellainen meneekin nyt siis myös ostoslistallemme.

Mökin veranta on tosiaan viimeisimpänä valmistunut remontin vaihe, ja se onkin yhä yksi lempijutuistani mökillä. Tuo Pihlgren & Ritolan paperitapetti on kaunis ja kaikki muutkin osaset sointuvat hyvin yhteen. Verran jokaisella seinällä on ikkunat, ja siellä on kivaa istuskella rottinkituolilla esimerkiksi lukemassa ja katsella samalla maisemaa.

Tältä meidän kesämökin sisustus näyttää juuri nyt. Mitä tykkäsitte? :) Itse olen sitä mieltä, että mökkisisustuksestamme on muotoutunut kaunis ja raikas. Laitan lähiaikoina juttua tulemaan hellan edustan uudesta laatoituksesta sekä varmasti myös sohvasänkyratkaisustamme, jahka saamme sellaisen hankittua.

-Netta

Lisää kesämökkijuttuja Instagramissani: @nettafrancesca

Lue myös:

Kesämökin tuvan sisustus on lähes valmis

Mökkiremontti: muovimatto vaihtui valkoiseen lautalattiaan

Mökin verannasta remontoitiin & sisustettiin aivan ihana!

Kesämökin sisustus rennosti ja edullisesti

Koti Remontointi Sisustus Kirppislöydöt
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.