Destination: Happiness

11.12.2018 nettanen

Pienikin irtiotto arjesta tekee hyvää

Luin viime vuoden joulukuussa Vinkkipankki-blogin postauksen Pärnussa sijaitsevasta Hedon Spa -kylpylästä ja kylpyläintoilijana ilmoitin saman tien miehelle, että tuonne on vielä päästävä. (Näköjään olen sen kyseiseen blogiin myös tuolloin kommentoinut). Siitä lähtien Hedon Span kotisivut ovatkin olleet tallennettuina tietokoneemme kirjanmerkkeihin, mutta sopivaa ajankohtaa matkalle ei ole kuitenkaan tähän mennessä löytynyt.

Miehelläni oli itsenäisyyspäivänä pakollista menoa Tallinnan, ja niinpä päätimme, että nyt olisi järkevää yhdistää tuohon reissuun myös matka Pärnuun ja Hedon Spahan, kun Viroon on joka tapauksessa menoa. Saimmekin samalla sopivasti pienen irtioton kaiken remppa- ja muuttokaaoksen jälkeen. Lähdimme matkaan itsenäisyyspäivän aamuna auto + laiva -yhdistelmällä, ja miehen saatua hoidettua velvollisuutensa Tallinnassa, suuntasimme kohti Pärnua.

Olen käynyt kerran aikaisemmin Pärnussa, ollessani noin 15-vuotias (eli pieni ikuisuus sitten). Pärnuhan on tunnettu kesäkaupunki ja sen upeat hiekkarannat houkuttelevat kesäisin paikalle paljon etenkin lapsiperheitä. Nyt off-seasonin aikaan Pärnussa oli todella rauhallista, ja myös hotellimme Hedon Spa oli varsinainen rauhan tyyssija. Paikalla ei ollut oikeastaan lähes yhtään lapsia, vaan lähinnä pariskuntia ja ystävyksiä nauttimassa aikuisten laatuajasta tyylikkäissä puitteissa.

Hedon Spa sijaitsee aivan meren rannalla, ja ympäristö oli näin joulukuun alussakin erittäin kaunis. Jäässä ollut meri oli upea karulla tavalla, ja rannalla olisi mielellään kävellyt pidempäänkin, jollei tuuli olisi sattunut olemaan todella jäätävä. Tunnelma autiolla, talvisella rannalla oli suorastaan taianomainen ja pysähtynyt. Tavallaan pystyi vielä sielunsa silmin näkemään, miten täynnä ihmisiä ranta on ollut joitakin kuukausia sitten, ja sen tyhjyys tuntui nyt käsinkosketeltavalta.

Meillä oli tarkoituksena lähinnä ottaa rennosti, syödä hyvin ja nauttia kylpylän lämmöstä. Mutta päätimme kuitenkin käydä lauantaina myös tutustumassa hieman Pärnun keskustaan. Keskusta on kompakti ja suloisten pienten puurakennusten ympäröimä. Keskustassa on yksi ”ostoskatu” ja lisäksi sen laidalla on muutama uudempi, pieni ostoskeskus.

Vierailimme antiikkiliikkeessä, suloisessa erilaisia kiviä myyvässä liikkeessä, parissa putiikissa sekä myös kahdessa pienessä ostoskeskuksessa. Mukaan tarttui muutama edullinen alkoholipullo kotiinviemisiksi, hieman virolaista luonnonkosmetiikkaa sekä kaksi ruusukvartsikiveä. Pärnussa hintataso on vielä selkeästi Tallinnaa (ja saati sitten Helsinkiä) edullisempi.

Vierailimme myös 1700-luvulta peräisin olevassa ortodoksikirkossa. Se oli todella upea ja hyvässä kunnossa, ja kaunista katseltavaa riitti. Olin jo aiemmin puhunut miehelle, että haluaisin ostaa huutokaupasta jonkin vanhan ikonin, mutta kun näin kirkossa myytävän kauniita ikoneita 10 euron hintaan, oli sellainen pakko ostaa – meniväthän rahat kirkon kunnossapitoon. Lapsuudenkodissani oli ikoneita, ja ne ovat mielestäni erittäin kauniita ja tunnelmallisia. Ehkäpä hankin vielä joskus tämän ikonin kaveriksi jonkin antiikkisen version.

Kävimme myös lounaalla Pärnun keskustassa kauniissa 1920-luvun tyyliin sisustetussa ravintola Victoriassa. Täällä kyllä huomasi hintatasojen eron – lounaaksi syöty tomaattikeitto leipineen maksoi neljä euroa per annos. Eihän siihen hintaan Tallinnassakaan enää saa mitään, eikä Suomessa varsinkaan.

Tuon kaupunkipyrähdyksen jälkeen vietimmekin aikaa vain kylpylällämme. Siellä oli kaikki tarvittava – kaksi ravintolaa (rennompi sekä fine dining), cocktailbaari ja oleskelualueita takkatulineen, kuntosali sekä ihana kylpyläalue. Myös huoneemme oli moderni ja viihtyisä, ja meillä oli isot ikkunat ja parveke meren suuntaan. Merimaisemasta hiljaisuuden keskeltä oli ihanan rauhoittavaa herätä. Ja koska oltiin Virossa, televisiosta näkyivät myös Ylen kanavat, joten pystyimme torstaina myös seuraamaan hieman Linnan juhlia ennen illalliselle lähtöä.

Odotin erityisen paljon itse kylpemistä. Olen kertonut blogissa jo aiemminkin, että olen aikamoinen nautiskelija, ja erityisesti kylpylät ovat minulle yksi tärkeä rentoutumisen ja nautiskelun muoto. Hedon Spassa on tavallaan kaksi kylpyläpuolta: niin sanotusti ”yleinen” puoli ja sen lisäksi Silent Spa eli Hiljainen kylpylä. Itsenäisyyspäivänä saapuessamme hotelliin, menimme kylpemään yleiselle puolelle. Sieltä löytyi iso lämmin allas, jossa oli myös erilaisia vesisuihkuja ja poreita. Saunoja oli kaksi – höyrysauna ja 90-asteinen suomalainen sauna. Myös pienehkö lastenallas löytyi, mutta sekin oli nyt aikuisten käytössä, koska lapset loistivat poissaolollaan. Kesäaikaan käytössä on myös ulkoallas, mutta nyt talviaikaan se oli poissa käytöstä. Kylpylässä oli myös allasbaari, josta sai halutessaan ostaa virvokkeita. Kaikkialla oli erittäin rauhallista ja melko vähän ihmisiä, joten missään ei ollut ruuhkaa tai häiritsevää mölyä.

Perjantaille olin varannut meille pääsyn Hiljaiseen kylpylään. Se maksoi 20 euroa ylimääräistä (per henkilö), mutta maksoin tuon summan erittäin mielelläni. Hiljainen kylpylä oli nimensä mukaisesti erittäin rauhallinen, ja sinne pääsevät vain yli 14-vuotiaat. Hiljaisen kylpylän käyttäjillä on pääsy myös yleiselle kylpyläpuolelle.

Hiljaiseen kylpylään mennessämme saimme mukaamme pienet kosmetiikkapussit, jotka sisälsivät erilaisia ihonhoitotuotteita, joiden avulla suoritettiin ”kylpyrituaali”. Rituaalin ohjeet löytyivät niin pukuhuoneiden kuin Hiljaisen kylpylänkin seinältä. Ensimmäiseksi suositeltiin noin 45 minuutin oleilua yleisellä kylpyläpuolella isosta altaasta ja saunoista nauttien. Sen jälkeen siirryttiin takaisin Hiljaisen kylpylän puolelle ja aloitettiin kylpyrutiini. Siihen kuului 15 minuuttia kellumista suola-altaassa (todella suolainen vesi, joka suorastaan hieman pisteli ihoa – selkeästi tehokasta!), jalkakylpy, ihon kuoriminen, kasvojen pesu ja kasvonaamio, Tedarium-suolahuoneessa istuskelu, Kaldarium-höyrysauna ja Lakonium-sauna.

Tarjolla oli talon omaa yrttiteetä, makuvettä ja hedelmiä. Juomataukoja suositeltiin pidettävän noin kolme tuntia kestävän kylpyrituaalin aikana useita. Erityisen ihanaa oli pitää tauko lepohuoneessa, jonka katossa oli suuren suuri aurinkolamppu. Lamppu oli niin suuri ja huone niin kirkas, että tuntui kuin olisi yhtäkkiä saapunut aurinkorannalle! Tällaista kirkasvalohoitoa kun saisi joka päivä talvella, niin ei kyllä tarvitsisi kaamoksesta valittaa. Lamppu voidaan asettaa imitoimaan Mauritiuksen, Balin saarten ja Miamin auringonvaloa – olisi ollut kiva tietää, minkä alueen valossa tuli itse makoiltua.

Saamamme hoitotuotteet olivat erittäin riittoisia ja niitä jäi vielä kotiinviemisiksikin. Pakkaus sisälsi myös vartalovoiteen, joka rasvattiin iholle viimeisenä viimeistelemään kylpyrutiini.

Perjantaille olin varannut meille vielä pöydän hotellin ravintolasta Raimondista. Se oli erittäin laadukas fine dining -paikka, jossa herkuttelimme kolmen ruokalajin illallisella. Ravintolalla oli erillinen vegaanimenu, josta iso plussa! Raimondissa todella panostettiin esillepanoon ja tarjoiluun, ja myös ilmaisia keittiön tarjoamia pieniä ruokalajeja ilmestyi pöytään peräti neljä erilaista. Mielestäni hintataso oli myös varsin kohtuullinen, sillä kolmen ruokalajin illallinen viineineen ja kahveineen (+ keittiön tervehdyksineen) maksoi kahdelta hengeltä yhteensä noin sata euroa.

Täytyy kyllä todeta, että tällainen pienikin irtiotto arjesta tekee niin hyvää! Varsinkin nyt erittäin kiireisen ja hektisen syksyn jälkeen. Tähän tarkoitukseen sopi erinomaisesti ympäristö, jossa ei ole liikaa ärsykkeitä ja jossa ei tule koko ajan oloa, että ”pitäisi” vielä ehtiä nähdä tai tehdä sitä ja tätä, vaan jossa oleellisinta on hengähtää ja ottaa rennosti. Hotellissamme oli juuri sopivasti aktiviteettia meille, ja Pärnun pikkuisen keskustan kiersi mukavan nopeasti. Luulen, että loma jossain suurkaupungin ärsykkeiden keskellä olisi juuri nyt lähinnä aiheuttanut lisää stressiä.

Olin odottanut Hedon Spahan pääsyä jo pitkään ja aloin päässäni jo hieman pelkäämään, ovatko odotukseni liian suuret ja tulenko pettymään. Mutta täytyy sanoa, että ehdottomasti en! Tykkäsin todella paljon ja olen jo suositellut paikkaa ystävillenikin. Ja selkeyden & läpinäkyvyyden vuoksi on vielä pakko todeta, että tämä ei ole mainos tai ostettu mielipide – tämä matka on ihan täysin maksettu omasta pussista 🙂 Reissu kyllä vahvisti sitä ajatusta, että kylpylät ovat itselleni yksi mieluisimmista tavoista rentoutua lomalla. Olisiko peruja siitä, että lapsuudessani kävimme usein kylpylöissä. Vielä kun saisimme Suomeen lisää tasokkaita kylpylöitä ja hotelleja, niin ei tarvitsisi lähteä merta edemmäs kalaan.

Onneksi otimme pienen irtioton arjesta ja lepuutimme hermojamme. Kotona arki iskikin sitten taas vastaan – sunnuntaina ensi kertaa uutta pyykinpesukonettamme käyttäessämme se lykkäsi vedet lattialle. Tai itse asiassa putkimies oli virheellisesti asentanut putket niin, että pyykkikone lykkäsi likavedet tiskikoneen sisään, joka sitten hiljalleen valutti vettä lattialle. No, onneksi huomasimme tämän todella nopeasti ja pystyimme alkaa kuivaushommiin, sulkea koneen ja kutsua korjaajan paikalle. Mutta kyllä siinä hätäkässä tuntui, että arki puski taas rytinällä päälle. Onneksi tuli rentouduttua ja nautittua silloin, kun siihen oli mahdollisuus.

-Netta

Muita matka-aiheisia postauksiani:

Ihana Ahvenanmaa

Vinkkini Tallinnaan

Tukholman parhaat palat

Avainsanat: hotellit, matkat, ravintolat

Hyvinvointi Mieli Matkat

5.12.2018 nettanen

Iloitsetko toisten puolesta?

Mulla on yksi ihan mahtava ystävä, joka jaksaa aina tsempata mua ja innostua mun puolesta. Siis käytännön tasolla niin, että esimerkiksi ennen kuin Trendin Facebook-live alkoi (johon siis osallistuin), hän lähetti mulle tsemppiviestin. Ja muuttopäivän aamuna hän toivotti viestillä jaksamista muuttoon. Ja jo aiemmin, silloin kun muuttomme vasta varmistui, hän onnitteli uudesta kodista ja kysyi, koska menisimme kilistelemään muuton kunniaksi. Ja aikoinaan, kun sain tietää saaneeni nykyisen työpaikkani, hän ehdotti että menemme lasillisille ja taisipa hän vielä tarjotakin. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Kyseessä on ihan mahtava ja upea toimintatapa. Siitä tulee olo, että hän muistaa mun elämässä meneillään asiat, koska ne on hänellekin tärkeitä. Ja hänen tapansa toimia on jotenkin ainakin omassa lähipiirissä vähän sellainen ”katoava luonnonvara”. Tuntuu, että kaikki ihmiset ovat niin kiireisiä omissa menoissaan ja omissa tekemisissään, ettei kukaan jaksa ja ehdi ihan hirveästi miettiä tai muistaa muitten ihmisten tekemisiä. Ja tietysti se on ihan täysin luonnollistakin. Mutta voi hitsi, miten hyvä fiilis siitä kyllä tulee, kun huomaat, että joku on ajatellut sinua ja sinun menojasi ja tekemisiäsi. Se, että joku tsemppaa ja kannustaa, muistaa mitä sinulla on meneillään juuri nyt. Sellaista ei maailmassa koskaan ole liikaa. Ehkä sen tärkeys korostuu itselleni siksikin, ettei mulla ole sisaruksia tai muuten tosi läheistä perhettä tai sukua, niin siksi tuntuu hyvältä, että juurikin joku ystävä muistaa asiani myös.

Olen tajunnut, että tässä on asia, jossa pitää itsekin tsempata enemmän. Kyllähän sitä nyt vielä oman puolison tai lähisukulaisen jutut yleensä muistaa, mutta välttämättä läheisimpien ystävienkään asioita ei valitettavasti aina muista. Tai vaikka muistaisikin, ei välttämättä silti tule laitettua viestiä tai kysyttyä asiasta. Mutta miksi ihmeessä ei? Se on pieni ele, joka ei vie kauan aikaa, mutta jolla voi helposti tehdä toiselle todella hyvän mielen.

Olen miettinyt sitä, miksi niin harva esimerkiksi onnittelee tai kysyy isoistakaan muutoksista tai jutuista toisen elämässä. Onko syynä pelkästään kiire ja omat menot, vai voiko välillä mukana olla esimerkiksi kateutta tai tyytymättömyyttä omaan elämäntilanteeseen. Voi olla vaikeaa onnitella toista, jos itse tuntee kateuden piston sydämessään. Me suomalaiset olemme mun mielestä vähän sellaisia kateuden tunteeseen vellomaan jääviä ja siitä käsin kyräileviä ihmisiä, eikä aina osata valjastaa kateutta niin sanotusti ”kompassiksi” ja polttoaineeksi siihen, että mentäisiin kohti niitä asioita, joita itsekin halutaan omaan elämään. Elisan blogissa oli muuten juuri vähän aikaa sitten hyvä postaus siitä, miten kateuden tunnetta voisi koittaa hyödyntää omien haaveiden löytämiseen ja toteuttamiseen.

Itsekin koen tietysti joskus kateutta (varsinkin nuorempana), ja sehän on tietysti ihan inhimillistä eikä mitenkään tavatonta. Mutta nykyään pyrin ajattelemaan asian niin, että kateuden tunnetta pitää kuunnella ja lähteä tavoittelemaan sitä, mitä se kertoo minun haluavan tai kaipaavan. Ajattelen myös niin, että joskus on parempi myöntää kateutensa suoraan ääneen, kuin vain kyräillä omassa poterossaan tunteen syövereissä. Kateudella on nimittäin myös ikävä taipumus etäännyttää ja jopa erottaa ihmisiä toisistaan. Nykyään ajattelen myös niin, että se mitä muilla on, ei ole mitenkään pois minulta, joten on parempi iloita muiden puolesta ja heidän kanssaan. Enhän kilpaile elämässä muitten ihmisten kanssa, mutta itseni kanssa voin todellakin kilvoitella ja haastaa itseäni tavoittelemaan uusia asioita.

Uskon, että ihmiset jotka vilpittömästi iloitsevat kanssasi ja puolestasi, ovat niitä ”sinun ihmisiäsi”. He ovat niitä, jotka aidosti sydämessään haluavat sinulle hyvää, ja jotka ovat tilanteessa kuin tilanteessa sinun veneessäsi ja sinun joukkueessasi. Kuvainnollisesti he ovat niitä, jotka heiluttavat lippua ja odottavat vesipullon kanssa maalissa, kun sinä olet juoksemassa maratonia. Usein on jopa niin, että he pystyvät siirtämään mahdolliset omat negatiiviset tuntemuksensa syrjään, ja tsemppaamaan, iloitsemaan ja juhlimaan sitä, että sinulla menee nyt hyvin. He pystyvät tunnistamaan ja käsittämään sen, että niilläkin, joilla juuri nyt menee hyvin, ei todellakaan ole aina mennyt yhtä loistavasti ja että nykyiset onnenhetket ovat todellakin ansaittuja.

Sellainen ihminen haluan itsekin yhä vain entistä enemmän olla. Haluan muistaa tärkeiden ihmisten tärkeät asiat ja osoittaa, että myötäelän heidän tärkeissä hetkissään. Yritän painaa entistä paremmin mieleen sen, mitä ystävieni elämässä on meneillään, ja palata heidän kertomiinsa juttuihin kysymällä niistä, tsemppaamalla ja kannustamalla. Ja vaikka joskus sattuisinkin tuntemaan kateutta tai muuta vähemmän mairittelevaa tunnetta (toivottavasti en), aion ehdottomasti pitää tunteen taustalla ja kuunnella sitä, mutta muistaa, että muitten ihmisten onni ja hyvät sattumukset eivät ole millään tapaa minulta pois. Toki niin olen tähänkin mennessä pyrkinyt aina ajattelemaan, ja pidän mielessä jatkossakin.

Kiinnostaisi tietää, miten te myötäelätte läheisten ihmisten elämässä! Oletteko huomanneet, että sitä tapahtuisi nyt someaikakaudella vähemmän? Joko omalta puoleltanne tai toisten ihmisten suunnalta. Olen huomannut itse senkin, että esimerkiksi Instagramissa voi saada onnitteluja ja tsemppejä ihan tuntemattomiltakin (se on ihanaa, kiitos!), mutta sellaisia oikeasti henkilökohtaisia viestejä omalta lähipiiriltä ei välttämättä nykyaikana tule niinkään. Siksi olen itse ottanut ihan periaatteesta esimerkiksi sellaisen linjan, että jos jollain ystävälläni on syntymäpäivä, en laita vain jotain massaan hukkuvaa onnittelutekstiä hänen Facebook-seinälleen, vaan pyrin aina lähettämään vähintäänkin jonkin kivan kuvaviestin Whatsappissa, jotta onnittelu tuntuisi edes hieman henkilökohtaisemmalta ja mietitymmältä. Se on kai yksi minun tapani osoittaa ystävälle, että ”ajattelen sinua, olet mielessäni tänään, olet tärkeä ja rakas”. Meille suomalaisille kun on aika vaikeaa ja vierasta sanoa ääneen sitäkin, että joku on tärkeä ja rakas. Mutta näillä pienillä teoilla sitäkin voi pyrkiä osoittamaan. Sillä, että huomioi toista ja hänen asioitaan. Siihen aion pyrkiä entistä enemmän jatkossa.