Ystävänpäivän mietteitä koronakuplasta

Hyvää ystävänpäivää jokaiselle!

Olen blogissani kirjoittanut aika paljonkin ystävyydestä ja ihmissuhteista ylipäänsäkin, ja nuo postaukset ovat usein olleet niitä kaikkein luetuimpia ja kommentoiduimpia. Eikä ihme, sillä ihmissuhteet taitavat olla loppuviimeiseksi se koko ihmiselämän tärkein juttu, joita ilman kaikki muu olisi vähän merkityksetöntä.

Olen kirjoittanut vuosien saatossa muun muassa ystävyyden päättymisestä ja siitä toipumisesta, toiveesta löytää uusia ystäviä aikuisena, merkityksellisestä kirjekaveruudesta, siitä kun kaveruus ei syvene ystävyydeksi ja pohtinut, mitkä asiat tekevät ystävyyden.

Olen varmaan  pohtinut ystävyyttä täällä blogin puolella niin paljon siksikin, että se on asia, jonka kanssa olen myös paljon kipuillut elämäni aikana. Elämässäni on ollut useita ajanjaksoja, kun olen tuntenut itseni varsin yksinäiseksi. Jossain vaiheessa ala-astetta koin itseni niin yksinäiseksi omalla luokallani, että aloin jo mielessäni pohtia, voisinko vaihtaa luokkaa tai koulua, jotta saisin ystäviä. Yläkoulun ensimmäiset puolitoista vuotta minulla oli koulussa tasan yksi ystävä. Olin kiusattu ja itsetuntoni oli surkea, ja varmasti noilta ajoilta on jäänyt paljon jonkinasteisia traumoja. Ne aiheuttavat yhä jonkin verran itsetunto-ongelmia ja esimerkiksi vaikeutta uskoa, että joku uusi ihminen todella haluaisi olla juuri minun ystäväni.

Minulla kestää kauan luottaa ihmisiin ja olen sellainen, että jos joku pettää luottamukseni ja minulla jää niin sanotusti ”paha maku suuhun”, on minun ikävä kyllä todella vaikeaa enää unohtaa asiaa ja palata ystävyydessä takaisin täysin samalle tasolla, jolla ollaan joskus oltu. Olen myös aina ollut huono olemaan täysin luontevasti missään tyttöporukoissa, enkä olekaan oikeastaan koskaan kuulunut sellaiseen. Minun on vain helpompi olla yhden tai korkeintaan parin ihmisen kanssa kerrallaan – kiitos jälleen tullen omien epävarmuuksieni. Silti aina välillä myös salaa haaveilen siitä, että minulla olisi joku ihana Sinkkuelämää-tyylinen oma jengi.

Kun mietin, mitä kirjoittaisin ystävänpäivästä tänä vuonna ja missä kohtaa juuri nyt itse olen ystävyyssuhteissani, totesin kuuluvani siihen suureen suomalaisten joukkoon, joka tutkitusti kokee koronatilanteen lisänneen yksinäisyyden tunteita. Mutta yksinäisyys ei ole itselleni siis mitenkään uusi tunne, vaan kyseinen tunne on seurannut minua jo sieltä ala-asteelta lähtien enemmän ja vähemmän mukanani. Huomaan, että se aaltoilee elämässäni, ja pitkään blogiani lukeneetkin ovat ehkä huomanneetkin, että on vaiheita jolloin olen kirjoittanut kaipaavani uusia ystäviä ja sittemmin päässeeni olosta eroon (toki myös ihan oikeasti muuttuneen tilanteen takia).

Mutta totta kai tämä viimeisin vuosi on lisännyt niitä yksinäisyyden tunteita, kun on pidetty niin paljon fyysistä etäisyyttä ihmisiin. Eivät tekstarit tai tykkäykset somessa voi koskaan korvata oikeaa ystävän kanssa vietettyä aikaa. Toki kaikesta ei voi syyttää vain koronaa – ystävyyssuhteet luonnollisestikin myös muuttuvat jatkuvasti ajan mittaan, kun ihmiset ja elämäntilanteet muuttuvat. Viime vuosien aikana moni tuttavapiiristäni on valmistunut, mennyt naimisiin ja perustanut perheen. Monella ei luonnollisestikaan ole samalla tavalla aikaa ystävyydelle, kuin joskus silloin vuosia sitten. Moni on myös muuttanut paljon kauemmas, ja ihan siitäkään syystä ei olisi koronasta huolimatta mahdollisuuksia nähdä enää samalla tapaa kuin ennen.

Luulen kuitenkin, että ne suurimmat omat yksinäisyyden tunteeni kumpuavat juuri nyt tästä niin kovin sisäänpäinkääntyneestä elämänmenosta. Vaikka olenkin vähän epävarma ja itsetunnossani on yhä parantamisen varaa, olen sosiaalinen ihminen ja todellakin tarvitsen muitten ihmisten seuraa. Kun ennen sai sosiaalisia kontakteja viitenä päivänä viikossa töissä ja usein muutamana päivänä viikossa vielä näki jotakuta kaveria, ei tällaisille yksinäisyyden tunteille ollut edes aikaa, eikä ehtinyt miettimään ”onko minulla nyt tarpeeksi ystäviä ja olenko kenellekään tärkeä”. Nyt on aivan liikaa aikaa olla kotona ja miettiä yhtä sun toista. Toisaalta, asioiden miettiminen ja läpikäyminen voi toki olla monessa mielessä myös erittäin hyvä asia. Itsekin olenkin muun muassa työstänyt juurikin noita aiemmin mainitsemiani ikäviä kokemuksia.

Vaikka tästä tulikin nyt vähän synkeä ystävänpäivän teksti, se suotakoon tässä maailmantilanteessa. Tämä aika aiheuttaa sen, ettei edes ystävänpäivä ole vaaleanpunaista hattaraa. Silti, hyvää ystävänpäivää jokaiselle. Olkoon se jokaisen omannäköinen, ja se on riittävän hyvä, oli se millainen tahansa. 🙂

-Netta

(Kuvat: Pexels.com)

Ps. Ystävänpäivä on saanut minut kirjoittamaan blogiin oikeastaan lähes joka vuosi ajatuksiani. Tässä aiempien vuosien (iloisemmat) tekstit:

2020: Ystävyys mielessäin

2019: Muutama ajatus ystävänpäivänä

2018: Ystävänpäivän kiitokset ystävilleni

2016: Mistä tunnet sä ystävän?

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Syvällistä

Mökkikausi häämöttää jo

Laskeskelin tuossa yksi päivä, että nyt kun ollaan jo helmikuussa, meidän mökkikausi saattaa hyvinkin olla jo parin kuukauden päästä startannut. IHANAA!

Viime vuonna mökkikausi kesti meillä ihan ennätyksellisen pitkään. Yleensä on käynyt niin, että syksy on tupannut olemaan kaikin puolin kiireinen, ja mökkeilylle ei edes ole ollut aikaa, ja olemme myös jotenkin ajatelleet, että jo elokuun jälkeen on vähän liian kylmää mökkeilylle. Mutta viime syksynä koronarajoitteiden takia ei ollut niin hirveästi tekemistä, joten jatkoimme mökillä käymistä pitkälle syksyyn asti lämpöpattereiden ja hellan tarjoaman lämmön turvin.

Muistaakseni marraskuussa emme mökillä käyneet, mutta koska joulukuun alku oli leuto, vietimme itsenäisyyspäivää mökillä. Kävimme pihasaunassa ja poltimme tulia hellassa, ja olikin kerrassaan ihana ja tunnelmallinen itsenäisyyspäivä! Joulukuun lopulla oli jo pikkuisen pakkasta, ja kun menimme mökille 27.12, olikin sitten vesipostimme jäässä ja jouduimme käydä kaupasta ostamassa vesikanisterin. Siihen siis katkesi viime mökkikausi, vaan kyllä se kauan kesti!

Se, milloin tuleva mökkikausi alkaa, on kyllä hieman mysteeri. Viime vuonna, kun mitään kunnollista talveakaan ei täällä Etelä-Suomessa ollut, kausi alkoi tietysti poikkeuksellisen ajoissa. Muistaakseni aloimme jo maaliskuun puolella käydä mökillä päiväseltään tekemässä jotain pihahommia ja remonttia. Ja pääsiäisenä, eli huhtikuussa olimme mökillä jo yötä.

Mutta toisaalta muistan myös, että jonain vuonna kun oli tosi talvista, oli huhtikuussakin pihassa vielä isot hanget eikä varmaan olisi vesiposti toiminut silloinkaan. Joten nyt saa sitten jännittää, missä vaiheessa lumet sulavat ja talvi väistyy, ja pääsemme taas mökkeilemään! Joka tapauksessa se tulee tapahtumaan yllättävän nopeasti. En malttaisi odottaa! Siksi päätinkin ripotella tähän postaukseen paljon mökkikuvia, jotta pääsee jo vähän fiilistelemään.

Tulevalle mökkikaudelle riittää toki taas mielessä projektia sun toista. Viime kesänä aloitimme julkisivun kunnostamisen, ja tänä kesänä varmaankin saatamme sitten kyseisen projektin loppuun kunnostamalla loputkin seinät, joita ei viime kesänä vielä ehditty tehdä. Lisäksi meillä on suunnitelmissa rakentaa eteiseen pieni wc-tila, johon tulisi polttava käymälä. Näin luopuisimme kauempana pihalla sijaitsevasta huussista, jonne ei ole niin hirveän kiva hipsiä yksin pimeässä yöllä, ja joka ei myöskään ole se paras mahdollinen ratkaisu, jos ja kun toiveissa on jatkossakin venyttää mökkikautta mahdollisimman pitkälle. Toiveissa olisi myös terassi mökin sisäänkäynnin eteen, jossa meillä on ruokaryhmä ja grilli. Terassin ansiosta kalusteet eivät olisi koko ajan vinossa ja vinksin vonksin, ja kulku mökkiinkin sujuisi varmaan jouhevammin.

Puutarhapuolellekin on totta kai suunnitelmia. Ensinnäkin – lisää perennoja, kiitos! Ajattelin hankkia lisää pioneita, sillä ne ovat kaikista eniten suosikkejani. Niitä kasvaa tällä hetkellä yhdessä penkissä, mutta pohdin tuossa, että varsin hyvinhän niitä saisi kasvaa useammassakin paikassa. Varmasti myös jotain muita monivuotisia kukkia menee ostoslistalle. Pitkään minulla on ollut haaveissa päärynäpuu, joten sen voisi myös vihdoin tänä kesänä ostaa. Marjapensaista ostan varmaan lisää vadelmaa ja pensasmustikkaa. Olen myös haaveillut jo jonkin aikaa lumipalloheisistä puumuotoisena, katsotaan josko myös sellainen muuttaisi meidän pihalle tänä vuonna.

Toisaalta toivon tulevalta mökkikaudelta entistä enemmän myös vain rentoa olemista. Meillä tulee kesällä täyteen 5 vuotta mökin omistajina, ja nuo vuodet ovat olleet todella remontintäyteisiä. Nyt kun kaikkein isoimmat ja akuuteimmat asiat, eli sisätilojen remontti, saunan rakentaminen ja varastorakennuksen katto- ja julkisivuremontti (ja mökinkin julkisivuremontista se työläin vaihe) ovat takanapäin, toivon että meillä olisi enemmän aikaa myös ottaa rennosti.

Olisi kiva, jos olisi enemmän aikaa pelailla yhdessä pihapelejä, lenkkeillä kauniissa maalaismaisemissa ja ehkä vielä joskus hankkia venekin omistamallemme venepaikalle ja alkaa veneillä kauniina kesäpäivinä. Eli vaikka remppailu ja erilaiset projektit ovat kivoja ja niistä tykkäämme, toivon myös sitä, ettei mökkeily ole aina vain puuhastelua vaan toivon siihen tulevaisuudessa mahtuvat vielä entistäkin enemmän rentoilua, ja uskonkin että niin tulee olemaan. Jospa vihdoin tulevana mökkikautena saisimme ripustettua riippukeinun – ja siinä ehtisi vähän loikoillakin.

Sisustukseen sen sijaan ei tule nyt mieleen mitään sen kummempia muutostarpeita. Varmaankin taas kirpputoreilta ja huutokaupoista tarttuu mukaan jotain tavaraa, joille löytyy paikka mökiltä. Ja välillä meillä tavarat seilaavat kodin ja mökin väliä, kun niiden paikkoja vaihdellaan. Ainoa paikka, mikä vielä kaipaa vähän pohdintaa ja pientä hiomista, on saunan pukuhuone, joka jäi vielä viime kesänä jollain tapaa kesken.

Hetken maltan vielä nauttia tästä lumesta ja talvesta, mutta varmaan viimeistään maaliskuussa mökkikauden odotus kiihtyy kovaa vauhtia. Miten ihanaa, kun lempiaika vuodesta on edessäpäin, ja kuitenkin jo kohtalaisen lähelläkin! <3

Joko siellä muutkin odottelevat mökkikautta?

-Netta (Instagram: @nettafrancesca)

Lue myös:

Onko kuivanmaan mökissä järkeä?

Mökillä vs kaupunkikodissa

Kesämökin sisustus juuri nyt

Koti Piha ja puutarha Sisustus Oma elämä