You’ll be criticized anyway
Mulla on ollut tapana pitää mun Instagram-profiilissa aina jotain pientä mietelausetta (koska oon koukussa niihin). Viimeksi siinä luki ”Don’t look back, you’re not going that way”. Se ehkä liittyi vähän mun päätökseen työn suhteen – pelkäsin toki esimerkiksi sitä, mitä työpaikalla ajateltiin päätöksestäni, mutta päätin olla miettimättä sitä, koska suunta oli nyt eteenpäin. Siinä se lause mua muistutteli aina kun menin omaan Insta-profiiliini. No, työn päättymisestä on jo hetki aikaa ja uudet tuulet on puhallelleet jo hetken, joten päätin vaihtaa lausetta. Törmäsin tähän uuteen lauseeseen Pintrestissä (lol) ja oon nyt jotenkin ihan rakastunut siihen; se on vaan niiiin hyvä. Se kuuluu näin:
”Do what you feel in your heart to be right – for you’ll be criticized anyway.”
Mä kirjoittelin vähän aikaa sitten itsekriittisyydestä. Siinä kirjoituksessa totesin myös, että me ihmiset väkisinkin mietimme ainakin jossain määrin sitä, mitä muut meistä ajattelevat, ja välitämme siitä. Totesin myös, että mielestäni rohkeutta on se, että menee silti omaa polkuaan eteenpäin ja tekee oman päänsä mukaan, vaikka vähän hirvittäisikin. Ja se vasta vapauttaakin! Tässä kyseisessä quotessa jotenkin tiivistyy kaikki se, mitä mä olen viime aikoina näistä asioista ajatellut.
Nyt kun olen luopunut ”hyvästä” työstä ja olemme muuttaneet pikkuasuntoomme, on kaikenlaista kommenttia ja kritiikkiä tietysti tullut. Työstä luopuminen oli rohkeaa tai suorastaan uhkarohkeaa, koska pitäähän ihmisellä aina olla kunnon työ ja totaalisen tasainen toimeentulo. Pitäähän sitä olla ahkera ja uuttera, oikeastaan töiden takia kuuluu kärsiäkin vähän. Eihän kenelläkään muullakaan siellä töissä kivaa ole. Ja miten sitä sitten saa asuntolainaakaan, jos ei ole juuri tietynlaista, kunnollista työtä sitä asiaa takaamassa? Muuttomme suhteenkin oltiin aika huolissaan (miten mahdumme, miten eläimet pärjäävät, minne tavaramme menevät, miksi emme vain muuta lähiöön), mutta toisaalta taas silloin kun asuimme isossa asunnossa, päiviteltiin sitä mihin kaksi ihmistä tarvitsee niin paljon tilaa ja mitä järkeä siinä koko kuviossa olikaan.
Ja summa summarum, jotenkin tän kaiken seurauksena mä oon tullut siihen tulokseen, että ihmisellä ei ole mitään muuta järkevää vaihtoehtoa tässä elämässä, kuin elää niinkuin siitä ITSESTÄ hyvältä tuntuu ja tehdä niinkuin hän ITSE haluaa (vaikka se voi aluksi vaatiakin pokkaa ja rohkeutta, mutta myös palkitsee ja vapauttaa). Koska teet niin tai näin, on jollain aina siihen jotain nokan koputtamista. Sun henkilökohtaisen elämän valintoja ei voi kukaan ulkopuolinen ymmärtää kuten sinä itse ja siksi kaikki neuvot on aina toisen käden neuvoja.
Tiedän, että esimerkiksi moni mun ikäinen ihminen elää edelleen miellyttääkseen omia vanhempiaan. Se on surullista ja myös ihan hyödytöntä, koska aina tulee joku asia, missä heitä ei voi miellyttää. Ja toisaalta, elävätkö vanhemmatkaan elämäänsä miellyttääkseen omia lapsiaan? Harvemmin varmaankaan (tai jos, niin eipä siinäkään mitään jäkeä ole). Mä oon iloinen, että omien elämäntilanteiden muututtua oon päässyt tästä asiasta täysin yli. Lisäksi moni elää yhteiskunnan rakenteiden, normien ja perinteiden mukaan. Asiat tehdään oikealla tavalla ja oikeassa järjestyksessä, koska niinhän se kuuluu mennä, miettimättä onko ne niitä asioita, joita itse haluaisi elämäänsä juuri sillä hetkellä.
Mä oon huomannut, että mun sisällä elää pieni vapaustaistelija, joka haluaisi ravistella yhteiskunnan ikivanhoja, pölyttyneitä rakenteita ja normeja. Mulle on jankutettu paljon sitä, että mun pitäisi ja kannattaisi hankkia nyt uusi kahdeksasta-neljään työ. Koska niin kuuluu olla. Mutta kun mä EN halua! Mä haluan juuri nyt olla freelancer, ja niinpä mä sitten hitto vie olen. Ja mä EN juuri nyt halua muuttaa sinne espoolaiseen lähiöön ja alkaa käydä hypermarketissa farmariautolla. Niinpä mä sitten konmaritan mun omaisuutta mahtuakseni nyt tähän pienempään citykotiin, jonka vieressä sijaitsevat kahvilat ja pikkuputiikit saa mun sydämen läpättämään ilosta.
Mä ajattelen nykyään, että yksi tärkeimmistä asioista elämässä on oppia tuntemaan itsensä ja se, mistä tykkää ja mistä ei. Mitä haluaa oikeasti itse ja mitä ei. Ja elää sen mukaan, vaikka se joskus olisikin vastavirtaan uimista (paljonkin). Loppuviimeiseksi saat palkinnoksi ihan omanlaisen ja omannäköisen elämän, joka sut itsesi saa hymyilemään joka päivä. Se ei nimittäin sua itseäsi paljon lämmitä, vaikka ne muut ihmiset sun elämällesi hymyilisivätkin, jos ei itse ole tyytyväinen. Se matka on toki sitä kritiikin ja ihmettelyn vastaanottamista, mutta siihenkin tottuu. Itseasiassa, se muuttuu alun jälkeen koko ajan helpommaksi. Aika pian sitä huomaa, että se muiden kritiikki ja ihmettely voi toimia myös kannustimena itselle. Ja toisaalta ajattelen niinkin, että sille kritiikille ja ihmettelylle on aina varmasti omat syynsä.
-Netta
(Kuva: Pixabay)
Lue myös:
