Loviisan Wanhat Talot -tapahtuma hurmasi ja inspiroi

Mökkikunnassamme Loviisassa järjestetään joka vuosi ihana ”Loviisan Wanhat Talot” -tapahtuma, jossa ihmiset pääsevät vierailemaan tapahtumassa mukana oleviin, vanhoihin paikallisiin puutaloihin. Kaikki tapahtumassa mukana olevat talot ovat yli 100-vuotiaita ja ne toimivat siis yksityishenkilöiden koteina, joihin nyt yhden viikonlopun ajan on avoimet ovet.

Me emme olleet vielä koskaan käyneet tapahtumassa, vaikka aikomuksena oli kyllä ollut. Viime viikonloppuna päätimme korjata asian ja osallistuimme. Vierailimme yhteensä yhdeksässä hurmaavassa puutalovanhuksessa, jotka kaikki olivat valloittavia ja joista sai myös kovasti inspiraatiota niin oman kodin kuin mökinkin sisustamiseen ja remontoimiseen. Naureskelin, että en ole koskaan käynyt asuntomessuilla, mutta tämä onkin enemmän minun tyyliseni ”asuntomessu-tapahtuma”. Otin tapahtumassa myös paljon kuvia, ja ajattelin tänään jakaa tätä vanhojen talojen hurmaavaa tunnelmaa ja toivottavasti myös sisustus- ja remontti-inspiraatiota teille täällä blogin puolella.

Yllä: Tässä talossa yhdistyivät hauskasti vanhat huonekalut ja ripaus itämaista henkeä. Lipaston päällä on sulassa sovussa maatuskoja, kameleita ja puuhevonen.

Yllä: Samaisen talon veranta oli aivan upea! Vanhat sairaalasängyt olivat kuulemma löytyneet talon ulkovarastosta ja ne oli kunnostettu.Kaunis tapetti toimii katseenvangitsijana.

Yllä: Verannan toisessa päässä oli ruokailuryhmä ja sieltäkin löytyi itämaista henkeä, tällä kertaa seinämaalauksen muodossa. Tuossa on varmaan ihanaa viettää hämärtyvää elokuun iltaa.

Yllä: Edellisten kuvien talo on paritalo ja tämä kuva on talon toisesta puolikkaasta. Sielläkin on itämaista henkeä. Sisustustyyli on ehkä tullut ”geeneissä”, sillä talon eri puolikkaat kuuluivat siskoksille perheineen.

Yllä: Unelma-purkki oli mielestäni aivan ihana idea! Tämän voisi ottaa käyttöön itsekin.

Yllä: Talon yläkerta oli varattu Air b n b -vieraille. Kyllä tuossa kelpaa majoittua! Vanha sänky on aivan ihana, samoin tuo vaaleanpunaiseksi maalattu vanha tuoli.

  Yllä: Tämä kuva on eri kohteesta kuin aiemmat. Upea kakluuni, näyttävä tapetti, ihana vanha lattia ja kaunis kokoelma taidetta.

Yllä: Samassa talossa oli myös ihana askarteluhuone ompelukoneineen ja muine tykötarpeineen.

Yllä: Makuuhuoneen sängynpäätynä toimi vanha ovi – hauskan näköistä!

Yllä: Talossa oli myös upeasti tilaa lapsille ja kauniita ja kekseliäitä lastenhuoneen sisustusratkaisuja.

Yllä: Eteisessä on käytetty kekseliäästi vanhoja matkalaukkuja säilytystilana. Hyvältä näyttää!

Yllä: Tämä seuraava kohde oli myös aivan hurmaava ja hyvällä maulla remontoitu ja sisustettu.Vaaleita ja maanläheisiä värjeä, vanhoja kalusteita ja esimerkiksi todella tyylikkäät wc-tilat.

Yllä: Seuraavassa kohteessa yhdisteltiin rohkeasti erilaisia elementtejä. Tämä leopardituoli on ihana!

Yllä: Tässä kohteessa puolestaan oli runsas, leikkisä ja värikäs tyyli.

Yllä: Tuo talon kakluuni on upea! Se on alunperin sijainnut Loviisan apteekissa. Ja aivan ihana myös tuo kakluunia somistava kynttilänjalka.

Yllä: Vanhempien makuuhuoneen yhtä seinää somisti todella näyttävä ja rohkea tapettivalinta. Ja miten ihana tuo tuoli ja sen kaverina oleva peili!

Yllä: Näyttävä ja värikäs kaakelilattia on todellinen katseenvangitsija. Ja lapsiperheen eteisessä varmasti myös erittäin käytännöllinen ja helppo pitää puhtaana.

Yllä: Tämä seuraava kohde oli maalaisromanttinen ja siellä oli käytetty rohkeasti erilaisia tapetteja. Eteisen portaikossa oli käytettyä ainaisen valkoisen sijaan vaaleansinistä väriä.

Yllä: Talo oli täynnä erilaisia asetelmia ja tavarakokoelmia. Tuli olo, että haluan itsekin alkaa yhdistellä erilaisia kauniita tavaroit kokoelmiksi! Ja mikä määrä upeita astioita, kaikki kauniisti esillä!

Yllä: Ja tästäkin talosta löytyi upea kakluuni! Ne ovat kyllä todellisia katseenvangitsijoita ja niin kauniita. Ja puista päätellen tämä ei ole pelkkä koriste.

Yllä: Myös viimeisestä kohteesta löytyi upea kakluuni, tällä kertaa sininen. Todella upea.

Yllä: Kaunis kustavilaistyylinen ryhmä sijaitsi talon yläaulassa. Tässä talossa oli hauskasti yhdistelty vanhoja esineistä ja etelä-amerikkalaista henkeä.

***

Oli kyllä aivan ihana tapahtuma ja ihania taloja! Aion vierailla ehdottomasti uudelleen. Itse talojen lisäksi kaikkialla ympäri Loviisaa oli kirpputorikojuja, ruokakojuja, antiikkimyyjiä ja erilaisia näytöksiä, luentoja ja niin edelleen. Kaikille, joita nyt harmittaa, että tämän ihanan tapahtuman seuraavaan kertaan on vuosi aikaa, voin lohdutukseksi kertoa, että Loviisassa järjestetään myös Loviisan Wanhan Ajan Joulukodit -tapahtuma, jossa myös pääsee vierailemaan useissa puutalokodeissa. Olen kirjoittanut kyseisestä tapahtumasta aiemmin tässä postauksessa.

Iskeekö teihin tällainen puutalotyyli? Ja onko siellä joku, joka on joskus käynyt Loviisan Wanhat talot -tapahtumassa?

-Netta

Kulttuuri Sisustus Tapahtumat ja juhlat

Energia tarttuu – hyvässä ja pahassa

Postauksen otsikko ei viittaa  johonkin universumin mystiseen energiaan, erilaisten esineiden ja asioiden energioihin tai mitä näitä nyt on. Itse en ole nimittäin ainakaan toistaiseksi sellaisiin perehtynyt, ja itse asiassa koko energia-sanan käyttö on minulle aika uutta. Mutta kesän aikana olen jälleen monella tapaa harjoittanut itsetutkiskelua, ja voisinkin todeta henkistä kasvua ja myös itsetuntemuksen lisääntymistä jälleen tapahtuneen useammallakin tasolla. Ja yksi itsetuntemukseni lisääntyminen on tapahtunut nimenomaan suhteessa energioihin – siis toisten ihmisten ympärilleen levittämiin energioihin. Olen myös tajunnut olevani ihminen, joka imee nämä toisten ihmisten energiat erittäin vahvasti itseensä, ja jonka on vaikeaa päästä niistä eroon.

En ole edes varma, onko sana energia kaikkein paras tässä kontekstissa – tavallaan kyse on mielialoista, mutta tavallaan vieläkin isommasta kaavasta – siksi olen päätynyt käyttämään sanaa energia kuvaamaan tätä ilmiötä yleisesti.

Tavallaan tämä asia liittyy vähän siihen, mitä kirjoitin jo aiemmin postauksessa ”Helpot ja vaikeat ihmiset”. Elämässä on olemassa helppoja ja vaikeita ihmisiä, joiden kanssa asiat sujuvat joko helposti tai vaikeasti. Ja samoin ihmiset myös levittävät ympärilleen erilaista energiaa. Joidenkin ihmisten seurassa on helppo ja hyvä olla. He huokuvat ympärilleen positiivisuutta, lämpöä, ymmärrystä ja lempeyttä. Heidät tavattuaan oma olo on hyvä, positiivinen, innostunut, motivoitunut ja sisäisesti rauhallinen. Ja sitten taas toiset ihmiset huokuvat ympärilleen negatiivista energiaa – kukin vähän eri tavoin. He voivat olla negatiivisia valittajia, passiivisia mököttäjiä tai aggressiivisia ja arvaamattomia. Heidän negatiivinen tunteensa ja energiansa tarttuu ja syö ainakin minua sisältäpäin. Negatiivinen energia tekee ahdistuneeksi, väsyneeksi ja aikaansaamattomaksi.

Olen juurikin kesän aikana tajunnut sen, miten älyttömän herkästi imen itseeni muitten tunnetiloja – ja ihan erityisesti niitä negatiivisia. Jos vietä aikaani esimerkiksi itseensä sulkeutuneen mököttäjän kanssa, on selvää että koko loppuillan minussa velloo jokin epämääräinen negatiivinen olotila, josta pääsen oikeastaan eroon vasta kunnon yöunien jälkeen – jos silloinkaan. Luulen, että ainakin osittain tämäkin johtuu miellyttäjäroolistani, josta olen myös aiemmissa postauksissani maininnut. Kun näen, että jollain ihmisellä on huono olotila, mietin heti alitajuisesti ihan ensimmäisenä, olenko minä itse jotenkin aiheuttanut omalla toiminnallani tuon tunnetilan toiselle (vaikka en millään tapaa olisikaan). Samoin mietin aina, voisinko jotenkin piristää kyseistä ihmistä tuossa tilanteessa ja saada hänet paremmalle tuulelle – vaikka se ei olisikaan minun tehtävissäni. Ehkä siis myös oma luonteeni tekee sen, että koen todella raskaaksi ja painostavaksi olla näiden vaikeiden ja negatiivisten ihmisten kanssa ja heidän seuransa tuntuu vievän minulta kaikki voimat.

Olen päättänytkin ottaa tavoitteekseni tälle syksylle (ja loppuelämälle) sen, että muitten ihmisten negatiivinen energia vaikuttaisi vähemmän minuun – tai ainakin sen, että pääsisin heidän aiheuttamastaan negatiivisesta energiasta ja olotilasta nopeamman yli. Tiedän, että se tulee olemaan vaikeaa, koska olen kärsinyt tästä samasta ”ongelmasta” jo aivan pienestä lapsesta lähtien. Mutta olen myös kyllästynyt siihen, että kannan liikaa muitten ihmisten taakkaa ja annan heidän ns. ”pilata” oman hyvän tuuleni ja mielialani niin helposti.

Uskon, että yksi parhaista keinoista omaan mielialaan vaikuttamiseen tässä asiassa on tietysti se, että ottaa henkisesti ja fyysisesti pesäeroa ihmisiin, jota aiheuttavat itsessä liikaa negatiivista energiaa. Jos joku saa omalla seurallaan olon aina huonoksi, ei sellaisen ihmisen seura selvästikään tee itselle ja omalle henkiselle hyvinvoinnille hyvää. On tärkeää tunnistaa omat rajansa, ja ne asiat ja ihmiset, jotka vaikuttavat negatiivisesti itseen – ja pysyä tarpeeksi etäällä niistä. Toisaalta on tärkeää myös oppia kasvattamaan vähän sellaista ”teflonpintaa”, koska kaikkia negatiivisia ihmisiä emme vain voi elämässämme välttää, vaan osan heistä kanssa joudumme olemaan ainakin jonkin verran tekemisissä. Silloin on tärkeää ymmärtää, että jokaisella aikuisella ihmisellä on vastuu omasta käytöksestään ja omista reaktioistaan, eivätkä ne lähes koskaan ole millään tapaa minun ”syyni”. Turhasta miellyttämisestä ja pakonomaisesta toisten ”piristämisestä” pitää siis päästä eroon ja tavallaan hyväksyä se, että vaikeat ja negatiiviset ihmiset ovat ja tulevat varmaan aina olemaankin vaikeita, eikä sillä mitä minä teen tai en tee oikeastaan ole pahemmin vaikutusta asiaan. Minun ei siis kannata ottaa heidän kotkotuksiaan henkilökohtaisesti, miettiä niitä tai antaa niiden vaikuttaa minuun sen kummemmin.

Uskon, että seuralla ja asioilla joihin käytämme aikaamme, on valtava vaikutus meihin. Jos viettää aikansa negatiivisessa, epäinspiroivassa ja itseä alaspäin painavassa seurassa, on selvää että oma mieliala latistuu ja värit elämässä alkavat kääntyä mustiksi. Mutta onneksi voimme aika pitkältä valita seuramme! Kun sen sijaan käyttää aikaansa ihmisiin, jotka inspiroivat, nostavat meitä, tukevat, kannustavat ja ovat positiivisia, tarttuu tuokin mieliala ja positiivinen energia ja boostaa meitä elämässä eteenpäin. En missään nimessä kannata mitään ”ihmisten konmaritusta” vähäpätöisistä syistä, mutta olen kuitenkin yhä enemmän huomannut myös sen, että voin vaikuttaa paljonkin omaan henkiseen hyvinvointiini sillä, että valitsen seurani hieman tarkemmin ja otan etäisyyttä ihmisiin ja asioihin, jotka saavat minussa aikaan vain huonoja asioita. Sanoisin, että se on sitä niin kutsutta tervettä itsekkyyttä, jota haluan itse opetella lisää.

Onko teillä kokemuksia tällaisesta ”energian tarttumisesta”, vai olenko kokemuksineni yksin?

-Netta

Lue myös:

Helpot ja vaikeat ihmiset

Aika on arvokkain valuuttamme

Muista rajasi myös ystävyyssuhteissa

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Ajattelin tänään