Uusi tapetti ruokailutilassa
Tänään olisi taas luvassa vähän sisustusjuttuja. Taisinkin kirjoittaa jokin aika sitten täällä blogin puolella, että tämä pakollinen kotoilu on saanut aikaan sen, että kotona on tullut viimeisteltyä muutamia remontti- ja sisustusjuttuja, jotka olivat jääneet roikkumaan. Nyt kun aikaa viettää todella paljon neljän seinän sisällä kotosalla, kiinnittää kodin sisustukseen paljon enemmän huomiota. On myös tullut halu saattaa keskeneräiset projektit loppuun – ja nyt sille on myös aikaa.
Me olimme jo alkuvuodesta päättäneet, että tapetoimme keittiön/ruokailutilan yhden seinän. Tilasimme tapetit jo tuolloin, mutta sopivaa aikaa niiden seinälle kiinnittämiseen ei tuntunut löytyvän. Vaan nyt kun aikaa on, saimme tapetin vihdoin seinälle. Jos haluat nähdä, miltä kyseinen tila näytti aiemmin, kurkkaa tästä postauksesta.
Kyseinen seinä oli siis aiemmin valkoinen, niin kuin suurin osa kotimme seinistä. Eteisessä meillä on kahdella pienellä seinällä neutraalin vaaleaa tapettia ja makuuhuoneessa yksi seinä on harmaa. Jotenkin tämä pitkään valloilla ollut, täysin valkoinen sisustustyyli on jo pidemmän aikaa tuntunut itselleni yhä vieraammalta. Kotiimme onkin ajan mittaan eksynyt yhtä enemmän muita värejä kuin valkoista, ja myös jonkin verran erilaisia kuvioita on tullut sisustukseemme.
Pyrin sisustuksessa seuraamaan omaa makuani ja tyyliäni ja valitsemaan aina sellaisia juttuja, joista uskon pitäväni pitkään. Siksi pohdinkin tapettivalintaa tosi pitkään, koska halusin sen olevan värisävyltään melko neutraali ja siten klassinen, ettei siihen nopeasti kyllästyisi – mutta se olisi kuitenkin näyttävämpi kuin vain maalattu seinä. Jahkailtuani hyvän tovin päädyin lopulta valitsemaan Boråstapeterin mallistosta Lovisa-tapetin.
Mielestäni tuo valitsemani tapetti on ihana! Se sopii todella hyvin asuntomme värimaailmaan ja tuo juuri sopivasti jotain ”spesiaalia” ruokailutilaan. Jotenkin tuo tapetti luo myös tietynlaisen optisen harhan, tehden huoneesta korkeamman oloisen kuin aiemmin. Huonekorkeus meillä on noin 2,9 metriä, ja jotenkin tämä tapetti tuo huonekorkeuden täysin uudella tavalla esiin.
Toinen pieni remppajuttu, joka tässä tilassa on tapahtunut, on se että makuuhuoneen vievä ovi on kunnostettu ja maalattu. Lisäksi siihen vaihdettiin uusi, kaunis Rakennusapteekista ostettu ovenkahva.
Kalustus tilassa on säilynyt samana oikeastaan koko sen ajan, kun olemme tässä asunnossa asuneet, eli pian puolitoista vuotta. Kustavilaistyylinen pöytä löytyi netin kautta antiikkiliikkeestä, ja tuolit sen ympärillä ovat kertyneet eri paikoista: kaksi on ostettu Facebook-kirppareilta, yksi löytyi taloyhtiömme roskakatoksesta ja yhden saimme kesämökkikauppojemme mukana. Vitriini on Ikeasta ja sen päällä oleva peili on peräisin ravintola Kappelista, jossa olin aikoinaan töissä juuri, kun siellä alkoi iso remontti. Valaisimena meillä on Artekin Kultakello.
Nyt näitä kuvia katsellessani tuumin, että lampaantaljat tuoleilla näyttävät vähän talvisilta ja ne voisi ehkä laittaa kevään ja kesän ajaksi säilöön. Vaikka toisaalta meidän kissamme rakastaa niitä ja tykkää lepäillä siksi aina jollakin keittiön tuoleista, joten saa nähdä raaskinko kuitenkaan ottaa niitä pois.. 🙂
Sellaiselta meidän ruokailutila näyttää juuri nyt. Jos saisin jotain tälle tehdä, niin tuon laminaattilattian vaihtaisin johonkin aitoon puulattiaan. Mutta ainakaan toistaiseksi ei kuitenkaan suunnitella lattian vaihtoa, koska siinä on aina oma hommansa. Makuuhuoneessa ja olohuoneessa meillä on parketti, ja sen hiomista olemme sen sijaan vähän pohtineet.
Mitä tykkäsitte meidän uudesta tapetista? 🙂
-Netta
Lue myös:
Keittiöremontti before & after
Miten sisustaa ekologisesti ja edullisesti?
Todella onnistunut valinta ja kuten itsekin sanoit, tilan korkeus pääsee kyllä nyt oikeuksiinsa!
Voi kiitos! Tykkään kyllä itsekin kovin. Ja tuo on kyllä jännä, miten tämä tuo huonekorkeuden niin eri tavalla esiin 🙂
Ihana ja raikas tapetti. Ei liian värikäs. Ettei kyllästyisi. Hyvä valinta.
Kiitos! 🙂 Luulen kyllä itsekin, että tähän ei helposti kyllästy, on kuitenkin sopivan neutraali ja ajaton 🙂