Vaaterekki tuli taloon

Kun muutimme tänne uuteen kotiin kesällä, mietin kovasti mitä tehdä tuolle yhdelle ”ylimääräiselle” huoneelle. Tulisiko siitä vierashuone? Vai kenties työhuone? Toisaalta leikittelin ajatuksella, että mitäpä jos siitä tulisikin oma pukeutumishuoneeni. Olin usean vuoden ajan asunut melko ahtaasti ja vaikka olin haaveillut vaaterekistä, ei sellaisen hankkiminen ollut ollut mahdollista tilanpuutteen vuoksi. Niinpä päätin, että sellainen on ainakin uuteen kotiin saatava.

Lopulta päädyin tuon ylimääräisen huoneen suhteen siihen, että siitä voisi hyvin tulla yhdistetty työ- ja pukeutumishuone. Säilytän kaikki vaatteeni kyseisen huoneen kaapeissa, mutta sieltä löytyy myös työpiste työpöytineen, tulostimineen ja mappeineen. Jotta sitä pukeutumishuone-fiilistä saataisiin lisää, oli ehdottomasti hankittava se haaveilemani vaaterekki ja laitettava se tähän huoneeseen. Kun aloin tutkailemaan vaaterekkitarjontaa, huomasin ettei valinnanvaraa loppupeleissä ollutkaan hirveästi (vaikka olin kuvitellut toisin). Ensin harkitsin pitkään monissa blogeissakin pyörinyttä Hay Loop -rekkiä, mutta totesin sen kokovaihtoehdot minulle huonoiksi. Pienempi malli oli mielestäni liian kapea, kun taas isompi malli oli liian leveä ja kokonsa puolesta tosi hankala esimerkiksi kuljettaa (se ei ole koottava). Hetken aikaa mietin myös Ikean ihan perusvalkoista, virtaviivaista ja vain kymmenen euroa maksavaa vaaterekkiä, kunnes kuitenkin hylkäsin ajatuksen.

Lopulta päädyin sitten ostamaan vaaterekin itselleni vähän yllättävästä paikasta, nimittäin Elloksen nettikaupasta! Tämä lienee ensimmäinen kerta, kun tilasin sieltä jotain. Elloksen rekki oli kuitenkin ehdottomasti paras minun tarpeisiini. Leveys on juuri sopiva, ja alhaalla on tilaa kengille. Myös laukkuja pystyy roikottomaan rekistä kivasti. Hintaa tällä vaaterekillä oli muistaakseni noin 80 euroa, mikä on huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi noilla Hayn rekeillä.

vaaterekki2.jpgvaaterekki4.jpg

Tällä vaaterekkimallilla oli kolme eri värivaihtoehtoa: musta, puun värinen sekä valkoinen. Itselleni valkoinen oli ehdoton valinta, olin katsellut oikeastaan vain sen värisiä rekkejä. Käytän kuitenkin huoneen muussa sisustuksessa tehostevärinä mustaa: on H&M Homen mustavalkoraidallinen matto sekä seinällä Stockmannin musta N-kirjain, joka viittaa luonnollisestikin etunimeeni. Tuo kirjain on lojunut kaapeissa jo monta vuotta, mutta uudessa kodissa se löysi heti paikkansa tuosta. Sopiva määrä itserakkautta on hyvästä, eikö vain? 😉

Monet tuntuvat hankkivan vaaterekin kanssa jotkut erityisen kivat & hienot henkarit ja karsastavat noita tavallisia puuhenkareita. Omasta mielestäni tuon rekin tyyliin ne kuitenkin sopivat aika hyvin. Meillä oli noita henkareita ennestään ja siksi ne ovat nyt ainakin toistaiseksi saaneet toimia vaaterekkini kanssa. Olen kyllä itsekin hipelöinyt vähän esimerkiksi Hayn ja Norman Copenhagenin henkareita, joten saa nähdä, josko nuo henkarit jossain vaiheessa vielä menevät vaihtoon. Kuitenkin toistaiseksi ne kelpaavat minulle varsin hyvin.

vaaterekki1.jpg

En tiedä millaisia vaatteita vaaterekkiin yleensä valitaan. Itse en halunnut laittaa rekkiä kovinkaan täyteen, vaan halusin että siinä on sopivasti ilmavuutta. Valitsin vaatteita, jotka kaappiin viikattuina rypistyisivät, mutta myös sellaisia jotka miellyttävät silmää. Kuin sattumalta rekissä roikkuvat vaatteetkin päätyivät jatkamaan tätä mustavalkoteemaa, mikä näyttää mielestäni kyllä tosi kivalta! Lähinnä siinä tällä hetkellä on tuollaisia sifonki- ja kauluspaitoja sekä myös yksi mekko ja yksi bleiseri. Luulen kuitenkin, että tuo vaatevalikoima tulee myös elämään ajan myötä.

Lisäksi ripustin rekkiin pari laukkua, nekin ihan sattumanvaraisen valinnan kautta. Tuota koristeellista pikkulaukkua en ole montaakaan kertaa käyttänyt, mutta se on mielestäni kaunis kuin koru ja sopii siksi tuohon kaunistamaan ympäristöään.  Pieni vaalenpunainen ripaus taas tuo vaihtelua mustavalkoiseen harmoniaan, heh!

img_1419.jpg

Vaaterekkiprojektin myötä huomasin myös, etten omista paljoakaan korkokenkiä. Joskus niitä oli vielä useita pareja, mutta sittemmin olen myynyt niitä kirpputoreilla ja antanut ystävilleni. Kenkävalikoimani koostuu nykyään enemmänkin mukavista ballerinoista, nilkkureista, tennareista ja kumisaappaista, ja korkokengät puolestaan ovat saaneet jäädä taka-alalle. Muutama pari kuitenkin vielä löytyy ja ne pääsivät nyt tuohon paraatipaikalle.

Olin ostanut myös erään vanhan tavaran kaupan loppuunmyynnistä pienen, punertavan jakkaran. Sudin jakkaran päälle yhden läpikuultavan kerroksen  valkoista maalia, jolloin siitä tuli tuollainen juuri sopivasti ajan patinoiman näköinen.  En ollut löytänyt jakkaralle oikein mitään käyttötarkoitusta vielä, kunnes hoksasin että se sopii kivasti tämän vaaterekin pariksi, ikäänkuin tuon kenkätelineen jatkoksi. Siinä se on saanut majailla, kivalta näyttää mielestäni!

img_1418.jpgkorkokengat.jpgvaaterekki6.jpgvaaterekki7.jpgvaaterekki8.jpgimg_1603.jpg

Olen ollut vaaterekkiini erittäin tyytyväinen. Mutta vaikka itse rekki onkin nyt hankittu, puuttuu huoneesta vielä muutamia juttuja: jokin kiva pukeutumispeili pitäisi hankkia, ja lisäksi haluaisin saada koruni vaatteiden kanssa samaan huoneeseen ja jotenkin nätisti esille. Onneksi sisustaminen on minulle harrastus ja mielentila, eikä mikään ”pakko saada nyt heti pois alta” -juttu. Niinpä katselen rauhassa, mitä ideoita ja ratkaisuja eteen tulee 🙂

Mitä tykkäsitte vaaterekistä? Vai onko koko vaaterekki-idea jo menneen talven lumia?

-Netta

Lue myös:

Uusi keittiö BEFORE & AFTER

Pienen kodin sisustus

Miten sisustaa ekologisesti ja edullisesti?

Kommentit (4)
  1. Vaaterekki on mielestäni ihan mainio sisustusidea 🙂 Itse tykkään valita rekkiin kaikkein sievimmät vaatteeni, jotka arkisin jäävät liian vähälle käytölle. Tuo sinun rekkisi on tosi nätti! Minulla on se Ikean halpis, kyllähän sekin asiansa ajaa, mutta olisi tuollainen vielä somempi.

    1. Tuo on kyllä hyvä idea, että ripustaisi rekkiin sellaisia kauniita vaatteita, joita ei niin usein tule käytettyä. Sitten niitä saisi kuitenkin edes ihailla rekissä! 🙂 Toisaalta olen tarkka tuosta värikoodauksesta rekissä, enkä halua siihen ihan kaikken värisiä vaatteita sikin sokin. Täytyy kaivella kaappeja ja miettiä, mitä vaatteita siihen seuraavaksi ripustaisi. 

      Se Ikean rekki on kyllä myös kiva, ja hinta-laatusuhde on erittäin hyvä siinä. Itse harkitsin pitkään, että ostaisin sen 🙂

  2. Onpa jotenkin kaunis vaaterekki! Monet rekit onnistuvat olemaan jotenkin kömpelön mallisia, mutta tuo on tosi kaunis. 🙂 

    Itselläni on niin vähän kaappitilaa kotona, etten varmastikaan pärjäisi ilman vaaterekkiä, joka sekin on jatkuvasti ihan liian täyteen ahdettu. Pienen yksiön ongelma on kyllä säilytystilan puute… :/

    1. Olen samaa mieltä; itseäni häiritsi rekkiä etsiessä juurikin tuo monien rekkien kömpelöys, kylmyys ja joku määrittelemätön ”kovuus”, mikä niistä huokui. Tämän rekin olemus puolestaan on sellainen tyttömäisen siro ja kaunis 🙂

      Pelkään, että itselleni käy tuo sama, että alan survomaan rekin täyteen vaatteita. Toisaalta nyt kun en enää asu yksiössä, on säilytystilaakin paljon enemmän, ja toivon rekin pysyvän enemmän tuollaisena sisustuselementtinä kuin puhtaasti säilytyspaikkana. Pitkään yksiöissä asuneena ymmärrän kyllä täysin, että siellä niin käy melkein väistämättä!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *