Elämä kerrallaan

12.2.2020 aessi

Helmikuun turhake: Tuhat ja yksi siivousainetta

Arki on täynnä kaikenlaista roinaa jota me vaan ostetaan säännöllisesti sen enempään ajattelematta sitä todellista tarpeellisuutta. Kulutusrutiinit voivat olla peräisin vaikka lapsuudenkodista. Usein on niin, että joku näppärä mainos on osunut kohteeseensa ja luonut kuluttajalle uuden tarpeen. Saanut ostamaan jotain mitä et edes tiennyt tarvitsevasi. Yhtäkkiä sitä vaan alkaa pitää välttämättömyytenä sellaisia juttuja kuten suuvesi, pikkuhousunsuoja, permanentti, jäätelökauha tai ilmanraikastin. Halusin jakaa teille elämästäni löytyneitä turhakkeita, jotka olen hehkulampun sytyttyä pystynyt helposti hylkäämään. Yritän myös löytää uusia turhakkeita, joista voisin luopua. Taustalla on ajatus, että me ei voida vaan jatkuvasti tarvita lisää. Jos kaksi aikuista aikuista rojuineen ja koirineen täyttää helposti omakotitalon, on aika tehdä jotain. Kulutuskulttuurissa on kieroja piirteitä, joista on vaikea rimpuilla irti. Tässä yksi yritys.

Helmikuun turhake: Siivousaineet hellalle, hanalle, kaakelille ja auton kojelaudalle

Tämä on markkinavoimille aivan loputon runsaudensarvi: otetaan joku tarpeellinen arkipäivän hyödyke ja eriytetään siitä 358 000 uutta, TÄYSIN erilaista ja TÄYSIN eri tarpeen täyttävää turhaketta. On vaahto kaakeleille, suihke hellanlevyille, sumute uunille, antistaattinen suihke telkkarille( OIKEESTI????) pesuaineet erikseen ikkunoille, kaapinoville, auton sisäosille, kromiosille, kiuaskiville, tuttipulloille, leikkuulaudalle, ja imurin suuttimelle. Koitappa googlata ihan mitä tahansa siivouskohdetta, lyön vetoa että löydät pienellä kaivelulla oman puhdistusaineen pienimmällekkin yksityiskohdalle.

Miksi tämä on turhake?

Siivousaineet kuormittavat ympäristöä ja terveyttä. Jos niiden käyttöä voi vähentää, se varmaan kannattaa. Miksi sitten olen sitä mieltä, että desinfioiva juhannusruusun tuoksuinen vaahto ovenkahvoille on täysin turha:

Ammattilaiset käyttävät siivouksessa vain muutamia perustuotteita. Tiedän tämän synkän siivoojamenneisyyteni vuoksi. Desinfioivia ominaisuuksia tarvitaan pääasiassa yleisissä vessoissa ja sairaaloissa. Desinfioivia aineita tärkeämpää on puhtaiden siivousliinojen oikeanlainen käyttö. Erilaista likaa liuottavia aineita ei juuri tarvita, kun käytössä on sopivasti kostutettu mikrokuituliina tai moppi ja pinta puhdistetaan riittävän usein. Erityistilanteisiin siivousfirmoillakin on niitä vahvempia litkuja käytössä. Niitä vaan hyvin harvoin perussiivouksessa oikeasti tarvitsee. Ammattilaispiireissä tiedetään myös se, että liiallinen mömmöjen kanssa läträäminen aiheuttaa ennen pitkään siivousaineen kertymistä pinnoille joka puolestaan helpottaa lian ja pölyn tarttumista.

Puhdistamiseen sä oikeasti tarvitset neljää erilaista asiaa riippuen liasta:

Pintajännitystä poistavaa –> pääsee lian ja puhdistettavan pinnan väliin, tätä vesi yksin ei tee. Esim niinkin eksoottinen keksintö kuin TISKIAINE
Hapanta –> kalkinpoistoon. ETIKKA
Emästä –> rasvaisen lian poistoon. Tähän vanha kunnon MÄNTYSUOPA, myös SITRUUNA ja RUOKASOODA
Hankausta –> avuksi käy vaikka SUOLA. RUOKASOODA hyvä myös tähän.

Ph-taulukko, Anniina — Kuva vähän suhmurainen mutta havainnollistaa hyvin sitä, mihin eri happamuuksia siivouksessa oikeasti tarvitaan. Lähde: https://paivaesimiehena.wordpress.com

Liiallinen desinfiointi poistaa ”pahojen” bakteerien lisäksi niitä hyviä, ja tämä näyttäisi olevan nykyihmisen terveyden ja vastustuskyvyn kannalta aika ongelmallista. Esimerkiksi Martat on sitä mieltä, ettei desinfiointia kotioloissa oikeastaan tarvita kuin poikkeustapauksissa. Lisäksi me altistutaan joka päivä ihan älyttömän suurelle määrälle erilaisia teollisia kemikaaleja jo ilman siivousaineitakin. (mm. kosmetiikka) Koska me ei oiken tiedetä miten nämä mömmöt ja niiden yhdistelmät meidän elimistöön pitkällä aikavälillä vaikuttaa, on ehkä fiksua pyrkiä välttämään turhaa kemikaalikuormitusta. (Tässä muuten hyvä blogi aiheesta kiinnostuneille) Eikä nuo erilaiset hajut ja hajusteetkaan noissa aineissa ole kovin terveellisiä, saatika tarpeellisia, että sikäli.

Mikrokuituliinoista

Niin ja noista liinoista: Mikrokuituliina hakkaa minkä tahansa puuvillarätin satanolla, Pienen pienet kuidut tarttuu pieniin likahiukkasiin ja pääsee siivottavan pinnan mirkoskooppisen pieniin uriin ja koloihin, Mikrokuidut muodostavat myös sähkövarauksen, johon lika tarttuu. Staattinen varaus poistuu pestessä jolloin lika poistuu myös liinasta. Lisäksi yksittäisen mikrokuidun moniulotteinen muoto on sellainen, että se poimii ja sitoo lian itseensä.

Liinaa käytetään kevyesti ja tasaisesti kostutettuna. Koko kämpän siivoukseen tarvitset useita liinoja. Kaikki liinat voi kostuttaa kerralla päästämällä ämpäriin liinojen päälle tilkan vettä ja odottamalla hetken jotta vesi imeytyy tasaisesti kaikkiin liinoihin. Liina taitellaan neljään osaan ja uusi puhdas pinta käännetään liinasta esiin tasaisin väliajoin. Sitten liina heitetään pyykkikoriin. Sitä ei siis huuhdella ja käytetä saman tien uudelleen. Liinan teho kärsii, jos se on liian märkä ja likaisella liinalla päätyy vaan levittämään likaa ympäri kämppää. Sama koskee mikrokuitumoppeja ja sen sellaisia. Näin toimitaan siis ammattisiivoojaporukoissa. Jotain hyötyä siivoojamenneisyydestäkin näköjään.

Oman siivouskaapin sisältöä. Näillä siivoaa halvalla, terveellisesti, tuoksuttomasti ja tehokkaasti.

Omasta siivouskaapista

Omasta siivouskaapista löytyy nykyisin etikkaa, mäntysuopaa, ekotiskiainetta ja soodaa. Yksi ekstra mömmö meiltäkin löytyy, nimittäin tekstiilisuihke. En kyllä ole ihan vakuuttunut kyseisen aineen puhdistustehosta, eli potentiaalinen turhake jälleen kyseessä. Lisäksi löytyy mikrokuituliinoja ja moppeja, hankaussieniä ja puuvillarättejä pintojen kuivaamiseen (esim lasipinta ym.). Lisäksi olen jemmannut tyhjentyneitä suihkepulloja joihin voi tehdä oman siivousainelaimennoksen. Keittiössä on aina suihkepullo jossa on vetää, tippa tiskiainetta ja loraus etikkaa.Voin taata että näillä pärjää vallan mainiosti vähän intohimoisempikin siivooja.

Lue myös:

Lukijalle: Esittely

Helpot liivinsuojat kierrätysmateriaaleista

Hei muuten! Tässä pari viime aikoina lukemaani suosittelemisen arvoista postausta ekologisemman elämän tiimoilta:

Destination: Happiness: Ekologisempia valintoja arkeen

Vähän vähemmän: 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman

BLOGLOVIN

INSTAGRAM

Avainsanat: ekoilu, turhakkeet, vinkit

Koti Terveys Suosittelen Vastuullisuus

10.2.2020 aessi

Äidiksi, osa 3: Maan pinta on kova

Minun ja tulevan akateemisen urani välinen ihastus alkoi rakoilla viimeistään, kun olin kirjoittanut gradua jo pitkälle toista vuotta. Siihen mennessä olin menestynyt opinnoissa erinomaisesti, joskaan en vaivattomasti. Maisterivaiheen opinnoissa jyvät erotellaan akanoista. Työskentelin opintojen ohella yhä enemmän ja opintojen vaatimustaso kasvoi. Opiskelu sujui edelleen hyvin, ei kuitenkaan erinomaisesti, ei vaikka kuinka yritin. Yliopistomaailman ja akateemisten työmarkkinoiden karu todellisuus alkavat valjeta sitä mukaa, mitä pidempään niissä kuvioissa pyörii. Tajuaa,tai ainakin alkaa näyttää siltä, että kunnollisia työpaikkoja ja yhteistyökuvioita on luvassa vain niille tuoreille maistereille, joilla on joitain poikkeuksellisia lahjoja ja jotka ovat monin tavoin erinomaisia. Muuten maisterin papereilla voi monta vuotta pyyhkiä pyllyä. Uskottavuutta ja kunnon työtilaisuuksia hankitaan ihan ruohonjuuritasolta kiipeämällä, työkokemuksella.

Kolumatkan varrella yksi Turun kuvatuimmista kohteista, nimittäin Aurajoki, mutta vaan toiseen suuntaan kuin yleensä. Poispäin kaupungista.

Hikke

Mitä tulee älykkyyteen ja lahjakkuuteen, normaalin käsite hämärtyy helposti yliopistolla. Ympärillä kun on päivittäin monenlaisia omalla tavallaan poikkeuksellisia tyyppejä: luovia neroja, matemaatikkoja, teoreetikkoja ja loogisen ajattelun mestareita, opiskelukavereilla on valokuvamuisteja ja huippuunsa hiottuja opiskelutekniikoita. Tai sitten jotain ihmeellistä silmää tarttua kulloinkin juuri oikeisiin muodikkaisiin ilmiöihin. Siinä alkaa väkisinkin realismi hiipiä idealistinkin puseroon. Gradun arvosana oli lopulta ihan hyvä (ei siis erinomainen), mikä oli pettymys, joskaan ei yllätys. Tässä kohtaa huomasin, että kunnianhimossani minusta oli tullut jotain mitä en ollut koskaan ennen ymmärtänyt tai arvostanut: hikke, arvosanoja tuijottava kympin tyttö. Olin myös kerännyt ympärilleni samanlaisia ja lisäksi vielä aika kilpailuhenkisiä opiskelukavereita. Kiritimme toisiamme läkähdyksiin. Hyvä ei enää riittänyt, piti olla jatkuvasti erinomainen. Sellainen en halunnut olla.

Realismi

En suhtautunut ammatilliseen tulevaisuuteeni enää optimistisesti, vaan olin tavoilleni uskollisena hukkumassa omaan realismiini, joka oli hiljalleen muuttunut pessimismiksi. Lapsellista, hölmöä, tiedän. Tämä kosketus maan pintaan auttoi kuitenkin ymmärtämään yhden asian. En ollutkaan niin erinomainen, kuin olin ehkä vahingossa ja huomaamattani alkanut kuvitella, ei tarvinnut olla, eikä minulla välttämättä ollutkaan mitään niin erityistä annettavaa, ettenkö olisi voinut hetkeksi poistua takavasemmalle, vaikkapa äitiyslomalle. Toisaalta kaikki se vuosia jatkunut täydellisyyden tavoittelu oli ollut väsyttävää. Ehkä tuli tarve tauolle ylipäätään, tiedä häntä. Joka tapauksessa, äkkiä työelämä ei enää tuntunutkaan niin tärkeältä. Lisäksi työuran kivinen tie alkoi näyttää niin pitkältä, että eiköhän siinä kerkiäisi kaikkea muutakin.

Nää kuvat on sävyltään melankolisia, koska suunnilleen tällainen tunnelma tulee mieleen kun muistelen omia urasuunnitelmiin ja ammatilliseen tulevaisuuteen liittyviä fiiliksiäni tuolta ajalta.

Kutkuttelu

Ajatus vauvasta alkoi tavallaan kutkutella mielessä. Tunne oli kuitenkin äärimmäisen ristiriitainen. Samalla tuttujen ja sukulaisten lapsiperhe-elämää seuratessa se näytti jotenkin todella vieraalta, ei olleenkaan omalta. Kauhutarinoita riitti, kukaan ei puhunut hyvistä puolista, vaikka tyhmempikin sen käsitti, että pakkohan niitäkin oli olla. Luopumiset tuntuivat ihan liian suurilta ja rajoittavuus ylitsepääsemättömältä. Kutkuttelu liittyi enemmän sellaisiin pinnallisiin pikkujuttuihin, kuten ”Minkäköhän näköinen se olisi.” tai ”Olisikohan hauska olla raskaana.” Meillä oli jo vuosia ollut ulkopuolisen silmin otollinen elämäntilanne perheen perustamiselle. Vieressä oleva avomieskin oli epäilemättä täysin kelvollinen isäehdokas. Olin vain vielä liian levoton, enkä osannut kuvitella itseäni äidiksi. Kaikki tuntemani äidit olivat niin…äitimäisiä. Minä en.

Tässä kohtaa alkoi ehkä pikkuhiljaa valkenemaan myös sellainen juttu, että kun on mennyt yliopistoon vasta kaksvitosena, ei valmistumisen jälkeen ehdi rakentaa mielenkiintoista ja palkitsevaa uraa ensin, ei oikeastaan välttämättä edes kunnolla kokeilla mitä haluaisi tehdä tai mihin olisi rahkeita. Jos valmistut siinä kolmenkympin korvilla, niin lisääntymistä on ruvettava vähintäänkin suunnittelemaan ja ura rakentuu sitten sen ehdoilla..Tai on rakentumatta. Tässä suhteessa olin moniin nuorempiin opiskelukavereihin verrattuna hiukan erilaisessa asemassa. Pähkinänkuoressa: tajusin siis biologisten rajoitteiden olemassaolon ja se oli ahdistavaa.

Elämäntilanne oli kuitenkin selvästi alkanut töniä minuakin kohti sitä ”sopivaa” hetkeä ja mielentilaa. Jotenkin karua myöntää että kipinä lisääntymiseen syttyi alkujaan työelämään ja suorittamiseen kyllästymisestä. Ei voi mitään, en rupea kaunistelemaan asiaa. Toivottavasti tuleva rakas lapseni ei pahastu jos sattuu joskus löytämään tämän jostain bittiavaruudesta.