Hahaa!

Lilith pääsi kirjoituskammiostaan ja käväisi paneskelemassa – aivan oikeiden miesten kanssa. Mitään suunnitelmaa tai aikomusta ei ollut kummallakaan kerralla, mutta kaikkien pidättyväisten vuosien jälkeen asiat vain rullasivat painollaan kokonaiset kaksi kertaa.

Ensimmäisellä kertaa kaiken hyvän alku oli ystäväni, joka saapui Lahteen vierailulle. Hän on samanikäinen kuin minä ja juuri eronnut pitkästä parisuhteesta, joten oli odotettavissa, että hän hinkuu yöelämään. Aloitimme rempseästi kotona viinin ja oluen voimin, meikkasimme ja valikoimme vaatetta kuin joskus 28-vuotiaina ja puhuimme vaihdevuosista, yövoiteista ja siitä kuinka ihmeellistä kyllä itsetunto paranee, vaikka naama rypistyy ja keho rapistuu.

Ystäväni pisti vähän enemmän bling blingiä kehiin, koska hänellä on kalsea ja seksitön vaihe takanaan ja haku päällä, mutta minä vetäisin päälle löysän farkkumekon, jotta olo olisi nätti mutta myös mukava. Mekko on yksi suosikkivaateistani, mutta en ikinä olisi uskonut sen olevan mikään mieheniskuvaate. Siinä sitä taas näkee,miten väärässä sitä voi olla. Tai sitten voisi ajatella, että ehkä sillä vaatteella ei sitten olekaan aina niin paljon väliä. 😱

Kävelimme ihan ensimmäiseksi Santa Fe:n terassille torille ja ehdimme kulauttaa siinä pari lasillista viiniä, kun päätimme vaihtaa paikkaa. Se ei vain onnistunutkaan. Saman terassin toisella puolella istui miesseurue, joka protestoi kohteliaasti lähtöaikeitamme vastaan. Muutaman sekunnin epäröinnin jälkeen totesimme ystäväni kanssa, että mitä se nyt jutustelu haittaisi.

Kohautimme siis henkisiä olkapäitämme ja suuntasimme miesten seuraan. Kuten tavallista en kovin tarkkaan katsonut, millaiset urokset meitä pöydässä odottivat, sillä minähän olin vain seuraneitinä. Tukemassa ystäväni riettaita pyrkimyksiä – vähän samalla tavalla kuin kansanedustajaehdokkaan tukijoukot.

Siten huomasin vasta pöydässä, että herrat olivat aika paljon meitä nuorempia. Ja vaikken ole mikään matikkanero, laskeskelin ryppytuntemukseni perusteella, että hyvä kun kolmenkymmenen ikävuoden maaginen raja ylittyi. Kuten jokainen blogiani seurannut tietää, olen viisikymmentä ja niin on ystävänikin.

Olemme kuitenkin hyviä heittäytymään, joten istuimme pöydässä muina naisina ja aloimme vähän jutustella työelämästä ja muusta yleisestä, mitä nyt toisiaan tuntemattomat ihmiset toistensa kanssa keskustelevat. Seurueen kolmas jäsen poistui nopeasti ja me jäimme mitä ilmeisimmin kahden sinkkumiehen seuraan. Kun ammatti- ja koulutuskysymys osui minunkin kohdalleni, mietin ehkä silmänräpäyksen, kunnes totesin, että minua ei sinäkään päivänä huvittanut alkaa avautua tuntemattomille ihmisille työkyvyttömyyseläkkeestäni ja sitä edeltäneestä raskaasta sairaus- ja kriisikierteestä.

Niinpä täräytin, että olen eroottinen kirjailija. Ystäväni naamasta päätellen hän oli nauruun räjähtämäisillään, ja miesten kasvoilta paistoi hetkellinen epäusko ja yllätys. Tuo farkkumekkoinen täti-ihminen? Kirjoittamassa kiimaisia kohtauksia koko maailman luettavaksi? 😅

Pojat tokenivat kuitenkin kunnioitettavan nopeasti ja alkoi kiinnostunut kuhina. Mistä niitä tarinoita löytyisi? Olivatko ne omista kokemuksista (aina sama kysymys!)? Olisiko minusta juttua, jos taiteilijanimellä etsisi?

Kun aloimme jonkin ajan kuluttua taas tehdä lähtöä, seuralaisemme ehdottivat illan jatkamista yhdessä ja paikallista yökerho/baari/miksi-sitä-Armasta-nyt-kutsutaankaan. Koska ystäväni rakastaa tanssilattialla hetkumista, päätin minäkin myöntyä mukaan.

Seurasi villiä jorailua ja jopa minä hilluin tanssilattialla enemmän tai vähemmän kahdesta kolmeen tuntia, vaikka hikoilen tanssiessa aina kuin pieni sika. Siinä kolmen maissa yöllä ei olo ollut enää kovin seksikäs saati selväpäinen, mutta sen verran ymmärsin, että toinen varsin hyvännäköisistä miehistä alkoi osoittaa kummallisia lämpenemisen merkkejä minua kohtaan. Erityisenä merkkinä voitaneen pitää sitä, että hän kehui tanssitaitojani. Niitä ei ole kehunut ikikuunapäivänä kukaan. Mulkoilin 29-vuotiasta orhia epäilevästi tyyliin ”Ootko ihan tosissas”, mutta kun aikaa kului, ajattelin että katsotaan, mitä tapahtuu.

Ja niinhän siinä kävi, että nuori mies käveli perässäni kotiin ja melkein suoraan sänkyyn, kun nyt ensin olimme käyneet haparoivaa keskustelua Darwinista ja historiasta. Minä riipaisin vaatteet pois, herra hyppäsi perässäni sänkyyn ja alkoi tositoimien ankara imitointi. Sanon julmasti imitointi, koska olimme sen verran humalassa, että hommista ei lopulta tullut ihan mitään – ja seuralaistani kuulemma jännittikin. Aamulla kaikki kuitenkin korjaantui hienosti ja kyllä lähtivät hämähäkinseitit pillusta, kun sitä rassattiin edestä ja takaa oikein huolella. Erinomainen plussa oli sekin, että mies oli oikein hyvä suutelija – olen aina arvostanut sitä taitoa.

Vaikutti siltä, että minä olin tyytyväinen, mies oli tyytyväinen, ja kun olimme vähän lepäilleet, seuralaiseni puhelin soi ja sain tietää, että ystäväni oli hävinnyt toisen miehen matkaan tämän kotiin. En pyytänyt numeroa tai sukunimeä tai mitään muutakaan informaatiota, ja kun mies oli häipynyt ja pääsin vaihtamaan ajatuksia ystäväni kanssa, olimme yhtä mieltä siitä, että pojat olivat todennäköisesti odottaneet/sopineet jotain tällaista – että jos pari vanhempaa naista näyttäisi vihreää valoa, he painaisivat kaasua.

Olin oikein tyytyväinen seksittömän kauden päättymiseen niin räiskyvällä tavalla, mutta kun palasin kotiseudulleni muutamaa päivää myöhemmin, mukaani tarttui uusi mies. Tämä yksilö oli jo 58-vuotias, joten kukaan ei varmasti pysty ainakaan syyttämään minua ikäsyrjinnästä. Ystäväni (sama Lahdessa vieraillut) häippäisi jossain vaiheessa, kun pubikierroksen jälkeen hortoilimme saunomaan ja polskimaan joessa ja yllätys yllätys, sitten piti taas heittäytyä vaaka-asentoon.

Sillä kertaa taisin kuitenkin olla vähän turhan humalassa, sillä suuseksi (josta nyt yleensä nautin aina) ei tuntunut oikein miltään, eikä seuralaiseni saanut elintään juhlakuntoon. Mietin vähän aikaa melko hajanaisesti, mitä tekisin, mutta koska paikassa ei ollut kovin mukavaa majoitusvaihtoehtoa, nousin, vedin mekon pääni yli ja kiitin mukavasta illasta. Sain suukon kuten edelliskerrallakin ja lähdin vaeltamaan kohti kotia joskus kuudelta aamulla.

Siitä täytyy olla kymmeniä vuosia, kun olen palannut baarista jatkojen kautta ja niin värikkäin kääntein. Nyt ystäväni varoitteli, että kun olen päässyt miehen makuun (oikeasti hän taisi sanoa munan makuun), en pysty enää olemaan itsekseni.

Ystäväni on ihana ihminen ja paljon elämää nähnyt, mutta nyt hän taisi olla väärässä. Kun pääsin eilen takaisin kotisohvalle ja arkeen kiinni tyttäreni ja kissojeni kanssa, huokaisin onnesta. Ei ketään muuta pyörimässä sängyssä, ei epämukavia mökkiolosuhteita, ei ajatuksia hajottavaa humalatilaa, ei introverttiä ihmistä kuluttavaa kohteliasta keskustelua.

Jotain minulta silti puuttuu. En ole raaskinut vieläkään ostaa sitä saakelin hieromasauvaa, josta olen haaveillut. Viimeistään syyskuussa minulla laskujeni mukaan pitäisi olla rahat lähes satasen tuotteeseen. Minulla on sille jo nimikin. Maximilian. Koska toisin kuin ihminen noin yleensä elävässä elämässä, sauva osaa tehdä kaikkea kerralla oikein niin, että saan maksimaalisen nautinnon.

Nyt siirryn taas kirjoittelemaan ja tiedotan täälläkin, että Kruunu on ilmestynyt sekä ääni- että e-kirjana. Se on tarina Kartanossa sivuhenkilönä esiintyneestä rokkistara-Juhanista ja hänen ainoasta suuresta rakkaudestaan Adasta. Kirjathan löytyvät kaikista äänikirjapalveluista ja kunnon nettikirjakaupoista kuten Adlibris, Suomalainen kirjakauppa jne.

Kruunun ja ensimmäisen luvun voi lukea tästä tai selata koko kirjavalikoimaa ja linkkejä, kun klikkaa alla olevaa Teosluetteloa –  juonikuvauksiin pääsee toisesta linkistä.

Oikein lämpöistä loppukesää toivottaen

Lilith

Lilithin tarinat – TEOSLUETTELO

Kohta on jo talvi. Tällä tavalla äitini sanoo aina, kun juhannus on juhlittu ja mansikkakakun jämät työnnetty jääkaappiin. Minä en suostu olemaan aivan niin pessimistinen, mutta eihän siitä mihinkään pääse, että keskikesän juhla on taas ohi ja heinäkuu kohta ovella. Me juhlimme eksäni ja tyttäreni kanssa sangrian ja voileipäkakun voimin ja jäin jopa entisen puolisoni luo nukkumaan, kun juutuimme keskustelemaan ja katsomaan elokuvaa pitkälle yöhön.

Olinkin vähän tavallista juhlallisemmalla tuulella. Juuri ennen juhannusta vaelsin Adlibriksen Mitä Suomi lukee-listalle. Huomasin ilokseni ja hämmästyksekseni, että Opettaja nökötti tämän kirjakauppaliiton tekemän kuukausittaisen listauksen kahdenkymmenen luetuimman e-kirjan joukossa sijalla 19 (kotimainen kaunokirjallisuus). Lyhyen asiaan perehtymisen jälkeen ymmärsin, että listalle on laskettu siis kaikkinainen myynti kirjakaupoista ja äänikirjapalveluista. Kun ottaa huomioon, että erotiikkaa genrenä piilotellaan (esim. Bookbeat), eikä kirjojani saa painettuina lainkaan, olin ihan oikeasti aika puulla päähän lyöty.

Olen kiittänyt teitä lukijoitani jo monet kerrat ja varmasti osa blogin seuraajista on lukenut Opettajan jo omakustanteena, mutta kiitos silti. Ja kiitos uusille lukijoille myös. On aivan mahtavaa, että oman mielikuvituksen tuotteet viihdyttävät muitakin. <3

Ostin sitten juhannukseksi myös pullon kuohuviiniä ja iltaa myöten saatoin olla jo aika mukavassa laitamyötäisessä. Onneksi eksä osallistui tissutteluun ja keskusteluun, joka sivusi teini-ikäisen maailmankuvaa, rakkauselämää, uskontoa, politiikkaa ja muotivirtauksia. Varmasti vähän muutakin, sillä olemme molemmat erakoitumiseen taipuvaisia ihmisiä, ja sitten kun pääsemme ihmisten ilmoille, pitää päästää kieli laulamaan ja päähän purkautuneet ajatukset valloilleen.

Kun palasin seuraavana päivänä kotiin, huomasin edellispäivän keskustelut mielessäni ajattelevani, kuinka mukavaa olisi, jos olisi edes jonkinlainen seksielämä. Ehkä parisuhdekin. Koska olen hylännyt tällä erää Tinderin ja kinkyilyt, päätin kokeilla Valoa – palvelua, jota markkinoidaan kristillisenä deittipalveluna.

Olin huomattavan pettynyt, kun huomasin, että sovellus on Tinderin kopio pyyhkäisyjä myöten. Tykkäyksiä sateli tasaisen tappavaan tahtiin, mutta osumia vaikutti tulevan vähemmän kuin Tinderissä ja viestejä vielä vähemmän. Kun sitten mukavannäköinen mies laittoi treffikutsun, minä jänistin ja poistin koko sovelluksen.

Olen jo jonkin aikaa pohtinyt, miksi tämä on niin vaikeaa. Eksäni sanoi ääneen sen, minkä tiedän itsekin olevan totta – eli että kun deittailuhommiin lähtee, täytyy hyväksyä, että paskaa sataa niskaan. Hän tarkoitti lähinnä sitä, että välillä tulee hylätyksi. Että deittikaveri ei halua kahvittelun jälkeen nähdä enää tai jättää vastaamatta viesteihin.

Olen treffaillut elämäni aikana niin paljon, että vastaan on tullut monenlaista suhaajaa. Olen torjunut itse miehiä ja joskus minutkin on torjuttu – tosin aika harvoin. Silti huomaan pelkääväni, että minua ei hyväksytä sellaisena kuin olen.

Olen deittaillut tosissani viimeksi joskus vuosina 2016-2017 ja paitsi että olin nuorempi, olin myös huomattavasti hoikempi. Minulla on yleisesti ottaen hyvinkin vahva itsetunto, mutta kun vaikean masennuksen ansiosta vedin kuukausikaupalla suklaata ja lihoin parikymmentä kiloa, oli kaiken muun pahan olon ohessa ikävää huomata, kuinka treffien asenneilmapiiri viileni monta astetta. Parillakin treffikumppanilla oli niin kiire, että he näyttivät haluavan melkein juosta tiehensä. Joku ei halunnut edes tavata, vaikka keskustelu oli sujunut hienosti – sen jälkeen, kun olin lähettänyt kuvan.

Lopulta vointini meni niin huonoksi, että treffailusta ei tullut enää mitään, mutta aina kun yritän käynnistellä projektia uudelleen, nämä vanhat muistot saavat otteeseensa. Tiedän aivan sataprosenttisen varmasti, että kaikki miehet eivät tuijota painoa ja tunnen ihmisiä, jotka ovat pariutuneet huomattavasta ylipainosta huolimatta. Jotenkin vain vanhat torjunnat sekoittuvat siihen lamaannuttavaan pahoinvointiin, jota vuosia sitten tunsin.

Lisäksi erityisesti Tinder vaikuttaa olevan erittäin kuvaorientoitunut paikka, jossa profiililla tai  mielenkiintoisella esittelyllä ei tunnu olevan minkään valtakunnan väliä. Siksi Valokin aiheutti niin suuren pettymyksen. Olin odottanut siltä enemmän.

Tietysti olen vuosien saatossa myös tottunut ylhäiseen yksinäisyyteeni. En voisi enää kuvitellakaan ottavani samaan huusholliin miesystävää ja suurin osa arjesta sujuu hienosti aivan ilman kumppaniakin. Mutta olisihan se mukavaa edes vaikka tapailla ja löytää mies, joka pitää minusta iästäni ja painostani riippumatta.

Tosin tätä menoa saan ihmetellä maailmaa itsekseni. Kun en yksille treffeille pääse. 😀

Hyvää keskikesää – alla taas teosluettelo sille, joka kuumempia tarinota kaipaa!

Lilithin tarinat – teosluettelo